SAK:n tutkimus: Yritysten innovaatioiden ja kasvun takana on luottamus
28.9.2023 07:00:00 EEST | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote
SAK:laisten alojen työpaikkojen menestysreseptissä korostuvat konkreettiset keinot, joilla työntekijät ja työnantajat rakentavat kasvuun tarvittavaa keskinäistä luottamusta.
SAK:n tutkimusasiantuntija Ari-Matti Näätänen pitää outona, että hallitus haluaa auttaa yritysten innovaatioita ja kasvua parantamalla mahdollisuuksia päästä työntekijöistä eroon.
- Tutkimuksessa nousi esille, että ne SAK:laisilla aloilla toimivat yritykset, jotka ovat viimeisen kahden vuoden aikana tehneet uusia innovaatioita ja/tai kasvaneet, ovat tehneet täysin päinvastaisia henkilöstöpoliittisia ratkaisuja.
Erityisesti luottamuksen ja työpaikan menestyksen välinen side nousi esille. Jos luottamusta löytyy, työntekijät kokevat olevansa osa kokonaisuutta ja he antavat työpanoksensa lisäksi yrityksen käyttöön kykynsä havainnoida ja luoda uutta.
Tutkimuksesta on löydettävissä kolme konkreettista asiaa, jotka ovat tyypillisiä niille työpaikoille, joilla kehitetään muita enemmän tuotteita ja palveluita. Ensimmäinen on työntekijöiden kouluttaminen työajalla.
- Kouluttaminen viestii työntekijälle, että hänen osaamistaan arvostetaan. Osaaminen tehostaa toimintaa, mutta satsaaminen työntekijään synnyttää myös rohkeutta tuoda esille omia näkemyksiä työn tai yrityksen kehittämiseksi.
Toinen tyyppipiirre on, että innovoivilla ja kasvavilla yrityksillä on henkilöstön valitsema luottamusmies.
- Tämä korostuu varsinkin duunarialoilla, joissa usein tarvitaan joku, joka sanoittaa työntekijän huomaamia kehityskohteita tai ideoita johdolle. Luottamusmiehellä on hyvä keskusteluyhteys kumpaankin suuntaan.
Kolmanneksi johdon kannustava asenne työtapojen kehittämiseen lisää selvästi tuotteiden ja palveluiden kehittämistä. Jos johto ei huomioi työntekijöiden ehdotuksia työtapojen parantamiseksi, tulosta uusien tuotteiden ja palveluiden muodossa ei tule.
- Yrityksissä on monenlaisia tapoja kerätä kehitysideoita ja palkita niistä. Tärkeintä on, että työntekijällä on tunne, että hänen halunsa ideoida on jo itsessään arvokasta, vaikka itse idea ei juuri siinä hetkessä lähde eteenpäin. Seuraava idea voi olla se, millä yritys vie toimintansa uudelle tasolle.
Näätänen on huolissaan, että vastausten perusteella SAK:n alojen työntekijöistä noin 200 000 on työssä, jossa työnantajat eivät luota heihin ollenkaan tai heihin luotetaan vain vähän.
- Hallituksen haluamat muutokset korjaavat seurausta eivät syytä. Olisi tärkeämpää kehittää työpaikan työkaluja ongelmien ratkaisemiseksi.
Tutkimus perustuu SAK:n Työelämätutkimus2023-aineistoon, joka kerättiin 12.3.-18.5.2023. Aineisto edustaa SAK:n alojen työssäkäyviä jäseniä iän, sukupuolen ja ammattiliiton mukaan.
Yhteyshenkilöt
Ari-Matti NäätänenTutkimusasiantuntija
Puh:044 505 5974ari-matti.naatanen@sak.fiLiitteet
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK: Hallituksen palkka-avoimuusesitys ei riittävästi turvaa työntekijöiden oikeuksia15.9.2026 06:50:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys Euroopan unionin palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanosta sisältää tärkeitä uudistuksia, mutta SAK:n mukaan se jää useissa keskeisissä kohdissa direktiivin vaatimuksia heikommaksi.
SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin1.9.2026 20:42:06 EEST | Tiedote
Hallitus ei budjettiriihessä päättänyt uusista sopeutustoimista tai työllistämistoimista. Suomessa on jo enemmän pitkäaikaistyöttömiä kuin 1990-luvun lamassa. Ensi vuoden valtion budjetti on 12,4 miljardia euroa alijäämäinen vastuuttomien veronkevennysten vuoksi.
Työmarkkinarikollisuuden kitkeminen on kasvutoimi1.9.2026 14:17:43 EEST | Tiedote
Yle uutisoi maanantaina Kotkan akkumateriaalitehtaalla tapahtuneista epäillyistä kiinalaisten työntekijöiden hyväksikäyttötapauksista. SAK vaatii hallitusta tiukentamaan toimia työmarkkinarikollisuuden torjumiseksi. Siihen olisi nyt mahdollisuus tänään alkaneessa budjettiriihessä.
Budjettiriihi on viimeinen mahdollisuus keskittyä auttamaan ihmiset takaisin työelämään25.8.2026 14:48:35 EEST | Tiedote
Orpon hallitus kokoontuu viimeiseen budjettiriiheensä tilanteessa, jossa Suomea rasittavat ennätystyöttömyys ja ennätysvelka.
SAK: Budjettiehdotus unohtaa työttömät4.8.2026 17:01:14 EEST | Tiedote
SAK:n pääekonomisti Patrizio Lainàn mukaan valtionvarainministeriön budjettiehdotuksessa olisi pitänyt keskittyä työttömyyden torjuntaan ja kansalaisten luottamuksen vahvistamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme