Sinilevää oli keskimääräistä vähemmän tänä kesänä Pirkanmaalla - leväseuranta päättyy
Tällä viikolla sinilevää näkyi seitsemällä järvellä Pirkanmaalla. Valtakunnallinen leväseuranta päättyy tänään. Pääosin sinilevää havaittiin tänä kesänä pitkäaikaiskeskiarvoa vähemmän. Vain muutamina viikkoina levää oli keskimääräistä runsaammin.

Viikolla 39 sinilevähavaintoja tehtiin Pirkanmaalla seitsemällä seurantapaikalla, kahdella niistä leviä oli runsaasti.
Runsaasti sinilevää havaittiin Lempäälässä Pyhäjärven Mäyriänrannassa ja Kirkkojärven Lempoisten uimalassa. Vähän sinilevää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvellä, Pirkkalassa Pyhäjärven Kranstolpassa, Valkeakoskella Vanajavedessä Sääksmäen siltojen kohdalla, Nokialla Tottijärvessä sekä Pyhäjärven Lehtiniemessä.
Järviwikin leväbarometrin mukaan sinilevähavaintoja on tehty ajankohtaan nähden melko normaali määrä.
Valtakunnallinen leväseuranta ja Pirkanmaan ELY-keskuksen säännöllinen sinilevätilanteesta tiedottaminen loppuu tällä viikolla. Sinilevätilannetta seurattiin Pirkanmaalla 41 valtakunnallisella havaintopaikalla kesäkuun alusta syyskuun loppuun saakka 18 viikon ajan.
Lisäksi rotarit havainnoivat levätilannetta kuudella paikalla. Havaintopaikat edustivat rehevyydeltään, kooltaan ja vedenlaadultaan erityyppisiä järviä. Seurannan tarkoituksena oli antaa yleiskuva levätilanteesta erilaisissa järvissä.
Sinilevähavaintoja enimmäkseen keskimääräistä vähemmän
19 seurantapaikalla ei havaittu lainkaan sinileviä koko seurantajakson aikana kesällä 2023. Vuosien 1998–2022 pitkäaikaiskeskiarvoon verrattuna leviä oli pääosin keskimääräistä vähemmän.
Vain viikoilla 26, 28 ja 34 leviä oli runsaammin kuin normaalisti. Useimmin havaintoja tehtiin Kangasalan Kirkkojärvessä (14 havaintokerralla).
Lisätietoja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus:
ylitarkastaja Anu Peltonen, puh. 0295 036 367, anu.peltonen@ely-keskus.fi
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Mäntykankaan tuulivoimahankkeen YVA-selostus on nyt nähtävillä8.5.2025 10:39:37 EEST | Tiedote
ABO Energy Oy suunnittelee Parkanoon ja Kurikkaan enintään kahdeksan tuulivoimalan kokoista Mäntykankaan tuulivoimahanketta. Yhtiö on toimittanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksen Pirkanmaan ELY-keskukselle. Selostusvaiheessa hankkeelle tuli lisää toteutusvaihtoehtoja. Yleisötilaisuus hankkeesta järjestetään 20. toukokuuta Jalasjärvellä.
Vesitilanne nyt Pirkanmaalla: Vähälumisen talven jälkeen vedenpinnat ovat alhaalla ja kasvukauden vuoksi lasku jatkuu8.5.2025 09:03:19 EEST | Tiedote
Leuto talvi piti vedenpintoja tavallista korkeammalla. Talven jälkeen vedenkorkeudet ovat kuitenkin kääntyneet laskuun, ja myös kesälle ennustetaan tavanomaista alempia vedenkorkeuksia useille järville.
Lempäälässä juhlitaan kuntoporraskisan voittoa6.5.2025 16:54:35 EEST | Tiedote
Viime kesänä kisattiin Suomen kiivetyimpien EU:n maaseuturahoitusta saaneiden kuntoportaiden tittelistä. Ykkössijan valtakunnallisessa kisassa nappasi Hakkarin kuntoportaat, jossa vietetään kaikille avoimia voitonjuhlia 20.5.2025 klo 16.30 alkaen liikunnallisen ohjelman siivittämänä. Juhlapuheen pitää maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.
Rantatunneliin puolivuotishuolto ja pesu – yösulkuja arkisin viikon ajan29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Rantatunnelissa tehdään yötyönä tunnelin puolivuotishuoltotöitä viikolla 19. Työt suoritetaan tunneliputki kerrallaan neljänä perättäisenä yönä maanantai-illasta varhaiseen perjantaiaamuun. Pirkanmaan ELY-keskus pesee ja puhdistaa silloin molemmat tunnelin perusteellisesti. Samanaikaisesti Fintraffic Tie Oy huoltaa ja testaa tunnelin teknisiä järjestelmiä. Töiden ajaksi ajoneuvoliikenne ohjataan varareitille.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaan työttömistä 54 prosenttia oli rakennetyöttömiä maaliskuussa24.4.2025 08:11:30 EEST | Tiedote
Maaliskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 30 767 henkilöä, joka on 3 020 henkilöä enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli 11,6 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme