Pin-up toi Henna Karppinen-Kummunmäelle ystäviä ja itsevarmuutta

(Kirjoitus on julkaistu Kustantamon kuulumisia -blogissa 29.9.2023.)

Pin-up-kuvat? Pikkutuhmia otoksia, joissa mallit ovat vähissä vaatteissa viettelevissä asennoissa. Miesten iloksi otettuja lehtien sivuilta selailtaviksi. Vai voimauttavia valokuvia naisten itsetunnon kehittämiseksi ja harrastusmuoto muiden joukossa? Minä ja Marilyn: pin-upin historia (Avain 2023) vastaa: sekä että. 

Pin-upin historia voidaan toki nähdä sortohistoriana, osana patriarkaalista jatkumoa, mutta myös aivan päinvastaisena ilmiönä ja kehityssuuntana. Jälkimmäinen kehityssuunta on tämän kirjan tarkoitus: se osoittaa, että naiset ovat käyttäneet pin-up-kuvastoa oman itsensä ja ammatillisen identiteettinsä luomiseen jo hyvin varhaisessa vaiheessa. 

Kirjailijana minulta usein kysytään, miten valitsen kirjojeni aiheet ja usein joudun vastaamaan, että aihe löytää minut. Niin oli myös tämän neljännen tietokirjani kohdalla. Olen harrastanut pin-upia kuutisen vuotta. Aluksi kyse oli vain tyylinmukaisista vaatteista, 1940- ja 1950-luvun muodista kellohelmoineen ja kynämekkoineen. Sittemmin mukaan on tullut myös mallina oleminen. 

Tutustuin paremmin Marilyn Monroehun ihmisenä vuonna 2018, kun minua pyydettiin luennoimaan hänestä Museokeskus Vapriikkiin Tampereelle. Museoon oli juuri avautunut laaja Marilyn-aiheisten esineiden näyttely. Olen tutkinut paljon naisten ja tyttöjen historiaa, mutta Marilyn oli jäänyt tätä ennen etäiseksi hahmoksi. Toki olin nähnyt hänen elokuviaan. Seksikkään blondin hahmon takaa paljastui traaginen elämä, mutta myös rautainen ja määrätietoinen ammattilainen. 

Tässä kirjassa jätän Marilynin elokuvauran ja varsinkin kuoleman vain maininnan varaan, niistä on kirjoitettu kirjatolkulla. Sen sijaan keskityn hänen uransa varhaisvaiheisiin pin-up-mallina. Tähän kuului poseeraamista monien lehtien kansissa, vaikka tunnetuin tuon ajan kuva lieneekin vuonna 1949 otettu alastonkuva. Alunperin kuva otettiin kalenteria varten, mutta maailmankuuluksi se tuli, kun Hugh Hefner ostin kuvan oikeudet ja julkaisi sen Playboyn ensimmäisessä numerossa vuonna 1953. 

Mistä pin-up-kuvissa on oikeastaan kyse? Pin-up-kuvien keskeisenä määritelmänä on juuri massakulttuuri: kuvia monistettiin ja levitettiin laajalle yleisölle, kuten lehtien tai kalentereiden muodossa. Pin-up-kuvakulttuurin tunnetuin osa on toisen maailmansodan ja 1950-luvun estetiikka: seksikkäät kotirouvat vilauttelevat sukkanauhoja arjen askareissa. Tätä tyyliä myös nykyajan harrastajat monesti seuraavat, vaikka valinta voisi myös hyvin osua 1920-luvun jazz-tyyliin flapper-tyttöineen. 

Pin-up-kuvien juuret ovat 1800-luvun lopulla burleskiteatterissa. Näyttelijättäret ja varietee-tähdet otattivat itsestään carte de visite-kuvakortteja, jotka toimivat sekä käyntikorttina että mainoksena. Kuvissa leidit esiintyvät hyvin rohkeissa tyyleissä ja asennoissa. Kyseessä oli siten varhainen esimerkki brändin luomisesta. 

Pin-up-kuvaperinne siirtyi 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä teatterilavoilta Hollywoodin elokuvatähtien imagon luomisen välineeksi. Ja parhaiten kaikista tätä tyyliä hyödynsi blondien blondi Marilyn Monroe. Marilynin ura alkoikin vuonna 1945 nimenomaan pin-up-mallina. Hän on yhä tänä päivänä monen pin-up-harrastajan esikuva ja tyyli-ikoni, joten on siten myös itseoikeutetusti kirjan nimessä. 

Mitä pin-up on tuonut omaan elämääni? Ainakin useita hyviä ystäviä ja tuttuja. Aikuisiällä solmitut ystävyyssuhteet ovat harvinaisia, mutta minulla on käynyt tuuri. Löysin tämän harrastuksen kautta kolme sielunsiskoa, joiden kanssa jaamme nyt elämän ilot ja surut. Heiltä olen saanut paljon tukea elämäni synkimpinä hetkinä. 

Toisaalta se on tuonut itsevarmuutta. Nyky-pin-upin ideologiaan kuuluu kehopositiivisuus ja sallivuus: jokainen nainen on kaunis iästä, painosta ja ruumiinrakenteesta riippumatta. Sellaista sallivuutta toivoisin jokaiselle naiselle. 

Henna Karppinen-Kummunmäki, FT
kulttuurihistorioitsija, tietokirjailija