Finnvera Oyj

Suomen vientiin tulossa miljardien eurojen lovi, kun kohdemaiden talous viilenee – Isku nousseen korkotason korventamalle Suomen taloudelle

29.9.2023 13:00:43 EEST | Finnvera Oyj | Tiedote

Jaa

Talouskasvun hidastuminen Suomen tärkeimmissä vientimaissa tietää vaikeuksia Suomen viennille. Finnveran laskelmien mukaan yhden prosenttiyksikön lasku viennin kohdemaan talouskasvussa vähentää 2–3 prosenttiyksikköä Suomen viennin kasvusta. Suomen viennin kasvu saattaa alentua kohdemaiden heikon talouskehityksen takia noin 4 miljardilla eurolla vuonna 2023 ja 1,5 miljardilla eurolla vuonna 2024, selviää tuoreesta Rahoitus & kasvu -katsauksesta. Globaalin kysynnän heikentyminen ja siitä seuraava viennin alentuminen on isku Suomen kansantaloudelle, joka kärvistelee jo valmiiksi jyrkästi nousseen korkotason kanssa, sanoo Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Inflaation hidastuminen jatkuu sekä Suomessa että euroalueella, mutta edessä on vähintään lievä taantuma.

Rahtilaivaa lastataan satamassa.

Tavaraviennissä Suomen tärkeimmät kauppakumppanit heinäkuussa 2023 olivat Saksa, Yhdysvallat, Ruotsi, Hollanti, Kiina, Puola ja Viro. Niiden yhteenlaskettu tavaravienti kattoi liki 60 prosenttia kaikesta tavaraviennistä. Euromääräisesti Suomen tavaravienti on alentunut viime aikoina maasta riippuen jopa 12–25 prosenttia.  

Perinteisesti tärkeimpänä vientimaana pidetyn Saksan talouskasvun odotetaan alentuvan jopa kolmella prosentilla aikaisemmin ennustettuun verrattuna. Finnveran laskutoimitus heikon talouskasvun yhteydestä viennin alenemiseen tarkoittaisi, että lovi Suomen vientiin olisi karkeasti arvioiden jopa 600 miljoonaa euroa. 

–Viennin alentuminen on isku Suomen kansantaloudelle, joka on vahvasti riippuvainen viennin tuomista tuloista ja arvonlisästä. Teoriassa on mahdollista, että Saksa olisi erikoistapaus. Mutta vaikka laskentamallimme on karkea arvio, laskelmien mukaan pienenevän talouskasvun ja Suomen laskevan kokonaisviennin tasolla on vahva tilastollinen vastaavuus, pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo.  

Tulokseen vaikuttavat erityisesti ne maat, joihin Suomi vie euromääräisesti paljon, koska niiden talouskasvu saa laskelmassa suuremman painon. Kokonaisuudessaan globaalin talouden hidastuminen ja vientikysynnän heikentyminen voisi johtaa noin neljän miljardin euron tiputukseen viennissä verrattuna normaaliin. 

–Tärkeää on huomata, että kyse on skenaariosta, jossa länsimaiden talouskasvu jää nollan tuntumaan, mitä voi pitää vallitsevat riskit huomioiden optimistisena skenaariona. Vientikysynnän heikentymisen iskua Suomen talouteen vahvistaa se, että meillä talouskasvu on ollut nollissa jo kohta vuodenpäivät, ja kuluttajien luottamus on poikkeuksellisen pessimististä. Yksityinen kulutus tulee alentumaan, kun kuluttajien käytettävissä olevat tulot ovat pienentyneet eikä merkittävää parannusta asiaan ole odotettavissa tänä vuonna. Investoinnit ovat monin paikoin jäissä korkotason nousun ja globaalin epävarmuuden takia.  

Inflaatio jatkaa hidastumistaan, samalla hidastuu talouskasvu - ”Paras vakuutus olisi pitää talouden rakenteet joustavina” 

Euroalueen ennakollisten inflaatiolukujen perusteella Suomen inflaatio hidastui syyskuussa edelleen ja oli 3,0 prosenttia. Euroalueen inflaatio puolestaan hidastui noin prosenttiyksiköllä 4,3 prosenttiin.  

–Inflaation hidastuminen johtuu keskeisesti paitsi jyrkästi nousseista koroista, myös talouskasvun hidastumisesta monissa euromaissa. Näyttää siltä, että sekä Suomi että euroalue vajoaa vähintään mietoon taantumaan, mikä korjaa ”kuin itsestään” myös inflaatio-ongelman. Tämä tietää enemmän konkursseja yrityksille, mutta todennäköisesti, varsinkin mikäli tilanne pitkittyy, myös työttömyyden kasvua, Kotamäki sanoo.  

Kotamäen mukaan nähtäväksi jää, onko EKP:n rahapoliittinen kiristys ollut liian nopeaa ja liian jyrkkää koko euroalueen näkökulmasta. 

–Taloustilanne on hankala korkean julkisen velan kanssa kamppaileville euromaille. Viime vuosien talouskehitys on alleviivannut sitä tosiasiaa, että hyvinä aikoina päättäjät eivät ole halukkaita säästämään pahan päivän varalle, mutta huonoina aikoina alijäämien on annettu kasvaa voimakkaasti. Suhdanteiden näkökulmasta epäsymmetrisen finanssipolitiikan ei ole syytä jatkua loputtomiin, mutta poliittisesti asia on vähintäänkin kimurantti, Kotamäki sanoo. 

Kotamäen mukaan vallitseva globaali taloustilanne ja sen Suomeen ulottuvat vaikutukset osoittavat hyvin, kuinka Suomi on pienenä ja suhteellisen avoimena kansantaloutena altis markkinoiden globaaleille liikkeille.  

–Suomen kannalta paras vakuutus olisi pitää talouden rakenteet joustavina, jotta elpyminen voisi tapahtua nopeasti ja mahdollisimman vähäisin vaurioin. Valitettavasti Suomen ongelmina ovat korkean rakenteellinen työttömyys, vanheneva väestö ja korkea julkinen velka. Hyvä uutinen on, että sekä istuvalla että tulevilla hallituksilla tulee olemaan kädet täynnä työtä talouden tervehdyttämisessä, Kotamäki sanoo. 

Lisätiedot: 

Liite: Rahoitus & kasvu -katsaus  3/2023: Globaali talous ja Suomen vienti, syyskuu (PDF)​   

Yhteyshenkilöt

Mauri Kotamäki, pääekonomisti, Finnvera, puh. 029 460 2878

Kuvat

Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki.
Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki.
Lataa
Rahtilaivaa lastataan satamassa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Finnveran Mauri Kotamäki: Talous on kääntynyt, mutta käänne ei näy vielä kaikissa yrityksissä – nollakorkoja ei kannattaisi odotella17.9.2026 07:50:00 EEST | Tiedote

Suomen talouden näkymät ovat kirkastuneet, ja vienti vetää pk-yrityksiä kasvuun. Suomen Yrittäjien, työ- ja elinkeinoministeriön sekä Finnveran tuore syksyn Pk-yritysbarometri kertoo kuitenkin yrityskentän jakautumisesta: osa yrityksistä investoi ja kasvaa, osa taas kamppailee heikon kysynnän sekä rahoituksen saatavuuden kanssa. Myös rahoituksen hintaa pidetään korkeana, vaikka nollakorkojen aikaa ei kannattaisi odotella, toteaa Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki.

Aluekatsaus 1–6/2026: Investoinnit kasvoivat Pohjanmaan maakunnissa 62 prosenttia – Keski-Pohjanmaa nousi kasvuveturiksi8.9.2026 09:52:09 EEST | Uutinen

Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla näkyy elpymisen merkkejä pk- ja midcap-yritysten investointihalukkuudessa. Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamat investoinnit tammi-kesäkuussa kasvoivat vertailukaudesta 62 prosenttia ja nousivat yhteensä lähes 39 miljoonaan euroon (24). Samalla Finnveran myöntämän rahoituksen kehitys eriytyi maakunnittain: Keski-Pohjanmaalla rahoitus kasvoi voimakkaasti, Pohjanmaalla maltillisesti ja Etelä-Pohjanmaalla laski viime vuoden korkealta tasolta.

Finnveran aluekatsaus 1-6/2026: Viennin rahoitus kasvoi, investoinnit jäivät vertailuvuotta pienemmiksi Uudellamaalla4.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote

Finnvera myönsi Uudenmaan yrityksille vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla rahoitusta 165 miljoonaa euroa. Uusimaa säilytti asemansa omistajanvaihdosten ykkösmaakuntana ja viennin rahoitus kasvoi, mutta investoinnit ja InvestEU-rahoitus jäivät viime vuoden tasosta. Uudenmaan pienissä yrityksissä riitti kysyntää mikroyritysten ja aloittavien yritysten lainalle. Vientitakuiden käytön tuntuva lisääntyminen kertoo, että pk-yritykset turvasivat vientikauppojaan aiempaa ahkerammin.

Finnveran aluekatsaus 1–6/2026: Rahoitus Kaakonkulmalle nousi vuodentakaisesta - Etelä-Karjalassa yrityskaupat lähes tuplaantuivat, Kymenlaaksossa teolliset investoinnit kasvussa4.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote

Finnvera myönsi Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson yrityksille tammi–kesäkuussa 2026 rahoitusta hieman vuodentakaista enemmän eli yhteensä 24 miljoonaa euroa (22). Valtaosa rahoituksesta kohdistui Etelä-Karjalaan, missä toimialojen veturina oli teollisuus. Etelä-Karjalassa myös rahoitettujen yrityskauppojen määrä lähes kaksinkertaistui. Teollisuuden veto oli vahvaa myös Kymenlaaksossa, ja teollisuuden investointien arvo nousi vuodentakaisesta. Kaakkois-Suomessa näkyy merkittäviä kasvumahdollisuuksia teollisuudessa, vihreän siirtymän hankkeissa ja niiden ympärille rakentuvissa alihankintaverkostoissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye