GRK sai Virossa jälleen merkittävän Rail Balticaan liittyvän liikennehankkeen, arvo noin 21 miljoonaa euroa
GRK on valittu toteuttamaan merkittävää liikennehanketta, jossa Tallinnan lähistöllä sijaitsevaan Kangruun rakennetaan monitasoliittymä sekä useita Rail Baltican junaratoja ylittäviä siltoja. Rakennustyöt tehdään tulevaa Rail Baltican rautatietä varten. Hankkeen arvo on noin 21 miljoonaa euroa.
GRK allekirjoitti sopimuksen Transpordiametin ja Rail Baltic Estonian kanssa perjantaina 29.9.2023. Rakennustyöt Kangrussa alkavat alkuvuonna 2024 ja projekti kestää vuoden 2026 alkupuoliskolle saakka.
Hankkeessa Kurna–Tuhalan nykyinen risteys muutetaan monitasoliittymäksi liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Lisäksi osa Viljandin valtatiestä levennetään nelikaistaiseksi, ja uusi nelikaistainen osa sijoitetaan noin 300–400 metriä länteen nykyisestä linjauksesta.
"On ilo todeta, että kolmen Baltian maan yhteisen Rail Baltica -rautatien rakentaminen on edennyt seuraavaan merkittävään vaiheeseen, jossa uudelleenrakennamme tärkeän liikenteen risteyskohdan", toteaa Transpordiametin pääjohtaja Priit Sauk. "On tärkeää, että tienkäyttäjien liikenneturvallisuus monitasoisessa Kangrun liittymässä paranee."
Virossa investoidaan voimakkaasti rautatieinfraan, mistä GRK hakee itselleen kasvua
Virossa investoidaan voimakkaasti rautatieinfraan. Täysin uuden Rail Baltica -ratayhteyden rakentamisen lisäksi nykyistä rataverkkoa modernisoidaan. GRK toimii Virossa kaikilla infrarakentamisen osa-alueilla, mutta rataliiketoiminta on nyt kasvun ydin.
“Virossa meillä on positiivinen tilanne uusien tilausten suhteen, sillä olemme voittaneet maassa tämän vuoden aikana nyt kolme merkittävää projektia, joiden yhteisarvo on yli 120 miljoonaa euroa. Tämä taito- ja väylärakentamisen hanke tuo merkittävän lisäyksen tilauskantaamme koko konsernissamme”, GRK-konsernin toimitusjohtaja Juha Toimela sanoo.
Viron maayhtiön GRK Eesti AS:n toimitusjohtaja Tiit Robenin mukaan Tallinnan lähellä sijaitseva Kangrun liikenneristeys tulee olemaan yksi suurimmista taito- ja väylärakennusprojekteista Rail Baltican Viron osuudella.
”Hankkeen koosta kertoo esimerkiksi se, että louhimme rakentamisen aikana 100 000 kuutiometriä maata ja päällystämme yhteensä 100 000 neliömetriä teitä. Lisäksi rakennamme neljä teräsbetonisiltaa ja yhden kävely- ja pyöräilytunnelin. Kolme silloista tulee ylittämään Rail Baltica -radan ja yksi tulevan nelikaistaisen Viljandin valtatien. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön tuleva tunneli rakennetaan Viljandin valtatien alle. Näillä kaikilla varmistamme myös liikenneturvallisuutta”, Roben kertoo.
Virosta Puolaan nopeasti raiteita pitkin
Rail Baltica on liikennehanke, jossa EU:n tuella rakennetaan uusi noin 1 000 kilometrin pituinen ratayhteys Tallinnasta Baltian maiden läpi Puolaan. Virossa Rail Baltican rata tulee olemaan noin 220 kilometrin pituinen. Rail Baltica -projekti on jaettu moniin eri osiin, joista tilaaja aikoo julkistaa useita muita kilpailutuksia tämän vuoden aikana.
"Olemme aloittaneet Rail Baltican rakentamisen Virossa erilaisten risteysten rakentamisella, ja voidaan epäilemättä todeta, että Kangrun monitasoliittymä on niistä suurin yksittäinen kohde. Olen iloinen, että uuden liikenneristeyksen rakentamisesta on allekirjoitettu sopimus, ja kun tämä tärkeä infrarakentamisen kohde valmistuu vuoden 2026 alkupuolella, ratkaisee se samalla Viljandin valtatien ja Rail Baltican risteämisen", sanoo Rail Baltic Estonian hallituksen puheenjohtaja Anvar Salomets.
GRK on mukana useassa Rail Balticaan liittyvässä projektissa. Huhtikuussa Rail Baltic Estonia valitsi GRK:n rakentamaan Tallinnassa sijaitsevaa uutta Ülemisten asema-aluetta sekä sen lähiympäristöä matkustajaterminaalia varten.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha ToimelaToimitusjohtajaGRK Infra Oyj
Puh:+358 40 594 5473juha.toimela@grk.fiTiit RobenToimitusjohtajaGRK Eesti AS
Puh:+372 5680 5407tiit.roben@grk.eeGRK
GRK rakentaa väyliä, teitä, raiteita ja siltoja. GRK on Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva rakennusalan konserni. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 450 miljoonaa euroa. Työllistämme noin 1 000 ammattilaista.
GRK-konserniin kuuluvat emoyhtiö GRK Infra Oyj:n lisäksi tytäryhtiöt GRK Suomi Oy Suomessa, GRK Sverige AB Ruotsissa ja GRK Eesti AS Virossa.
GRK:n ydinosaamiseen kuuluvat vaativien infrarakennushankkeiden toteutus, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen radanrakennusosaaminen. Väylä-, taito- ympäristö- ja teollisuusrakentamisessa GRK tarjoaa kaikki tarvittavat palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta GRK Infra Oyj
GRK påbörjar flera broprojekt i Sverige24.4.2025 13:30:01 EEST | Pressmeddelande
GRK:s svenska dotterbolag GRK Sverige AB inleder utbyte av två broar i norra Sverige under maj månad. Utöver dessa två broar har GRK dessutom ett broprojekt i projekteringsfas som går snart in i utförandefasen. Det totala värdet av projekten som beställts av Trafikverket är cirka 180 miljoner kronor, vilket motsvarar cirka 16 miljoner euro.
GRK aloittaa useita siltaprojekteja Ruotsissa24.4.2025 13:30:01 EEST | Tiedote
GRK:n Ruotsin maayhtiö GRK Sverige AB aloittaa toukokuussa kahden sillan uusimisen Pohjois-Ruotsissa. Lisäksi GRK:lla on meneillään yhden siltaprojektin suunnitteluvaihe, jonka odotetaan siirtyvän seuraavaksi rakennusvaiheeseen. Trafikverketin tilaamien projektien kokonaisarvo on noin 180 miljoonaa kruunua, eli noin 16 miljoonaa euroa.
Finanssivalvonta on hyväksynyt GRK Infra Oyj:n suomenkielisen esitteen20.3.2025 19:00:00 EET | Tiedote
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
The Finnish Financial Supervisory Authority has approved GRK Infra Plc's Finnish language prospectus20.3.2025 19:00:00 EET | Press release
NOT FOR PUBLICATION, DISTRIBUTION OR RELEASE, IN WHOLE OR IN PART, DIRECTLY OR INDIRECTLY, IN OR INTO THE UNITED STATES, AUSTRALIA, CANADA, HONG KONG, JAPAN, NEW ZEALAND, SOUTH AFRICA OR SINGAPORE, OR ANY OTHER JURISDICTION IN WHICH PUBLICATION OR DISTRIBUTION WOULD BE UNLAWFUL.
GRK Infra Oyj julkistaa suunnitellun listautumisantinsa merkintähinnan ja lisätietoa sen osakkeiden listaamisesta Nasdaq Helsingin pörssilistalle20.3.2025 15:15:06 EET | Tiedote
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme