Sosiaaliturvaleikkaukset ovat riski jengiväkivallan kasvulle
Ruotsin jengiväkivalta on Suomessakin lähes päivittäin otsikoissa. Suomessa halutaan välttää vastaava kehitys ja puhutaan Ruotsissa tehtyjen virheiden välttämisestä.
Suomen poliisi on arvioinut, että katujengeiksi luokiteltavia ryhmiä on Suomessa noin kymmenen. Niihin kuuluu eri arvioiden mukaan 100–200 henkilöä, jotka ovat pääasiassa täysi-ikäisiä. Ongelmat eivät siis ole vielä räjähtäneet käsiin, mutta keskustelussa painotetaan kovia keinoja, kuten rangaistuksia ja poliisin toimintaedellytyksiä. Mikäli Ruotsin tilanne halutaan välttää, kurinpitokeinoihin tarrautuminen on virhe.
– Jotta Ruotsin ongelmia ei kohdata Suomessa, on sosiaalipolitiikan keinoin estättävä yhteiskunnasta ulospudonneen luokan syntyminen. Sosiaaliturva ja riittävät sosiaalihuollon palvelut ovat tässä keskeisessä roolissa. On estettävä myös asuinalueiden segregaatio, ja tässä Suomessa on tehty hyvää työtä, sanoo sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Toivon loppuminen vaarantaa yhteiskunnan vakauden
Ruotsissa katujengeihin kuuluu jopa 30 000 ihmistä. Rikollisjärjestöt ja jengit rekrytoivat koko ajan tulevaisuudenuskonsa menettäneiden nuorten keskuudesta uusia jäseniä. Naapurimaan tilanne on otettava meillä vakavasti, kun vielä ollaan alkumetreillä, Talentiasta muistutetaan.
– Vielä aiempina vuosikymmeninä Suomesta tehtiin sosiaalihuollon opintomatkoja tutustumaan ruotsalaisissa lähiöissä tehtävään sosiaalityöhön. Pitkään aikaan näin ei ole ollut. Vierailimme Talentiasta tällä viikolla Ruotsissa ja kuulimme kuvauksia siitä, miten siellä sosiaalityötä ei ole laajasti hyödynnetty ongelmanratkaisuun. Ongelmalähiöissä on eletty omassa eristäytyneessä todellisuudessa ja katsottu toiseen suuntaan. Nyt sosiaaliset ongelmat ovat kärjistyneet tavalla, jota on erittäin vaikea korjata, Jenni Karsio kertoo.
Ruotsin kehityskulun välttämisen kannalta Suomen hallituksen suunnitelmat leikata sosiaaliturvaa sekä ehkäisevien sosiaalipalveluiden riittämätön rahoitus muodostavat suuren riskin. Jos jokin ryhmä tippuu toivon ulottumattomiin, syntyy takuulla ongelmia yhteiskunnan vakauden kannalta.
– Emme halua Suomessa nähdä poliisin tiedotustilaisuutta, jossa poliisit pyytävät apua sosiaaliviranomaisilta, ”Hjälp oss”, ”Auttakaa meitä”, sillä silloin on jo liian myöhäistä. Siksi pyydämme, panostakaa sosiaalihuollon palveluihin. Älkää ajako ihmisiä liian tiukalle tekemällä kohtuuttomia leikkauksia sosiaaliturvaan, Karsio tiivistää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Ammattijärjestö Talentia ajaa ja valvoo korkeasti koulutettujen sosiaalialan ammattilaisten palkkauksellisia ja ammatillisia etuja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Sopimukset syntyivät – palkkaohjelma edistää tasa-arvoa sosiaalialalla ja varhaiskasvatuksessa5.5.2025 23:38:25 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on tyytyväinen kuntien ja hyvinvointialueiden uusista työ- ja virkaehtosopimuksista. Talentian hallitus hyväksyi sopimukset maanantaina 5.5.2025.
Sosiaalialan ammattilaiset varoittavat: toimeentulotukiuudistus uhkaa syventää ongelmia29.4.2025 11:24:30 EEST | Tiedote
Toimeentulotukilakiin ehdotetut muutokset saavat tyrmäyksen Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian jäsenkyselyssä: Muutokset eivät lisää työllisyyttä eivätkä säästä yhteiskunnan kustannuksia.
Kehysriihen kylmä linja: Ay-liittojen jäsenet maksumiehinä yritysten verokevennyksille24.4.2025 10:39:41 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihi päättyi keskiviikkona. Tiedossa on verokevennyksiä hyväosaisille ja leikkauksia sote-järjestöille. Ammattijärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu.
Jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistolla halutaan heikentää ammattiliittojen neuvotteluvoimaa22.4.2025 13:18:59 EEST | Tiedote
Jäsenmaksujen yhteys tulonhankkimiseen on Talentian mukaan yksiselitteinen.
Kehysriihen päätöksillä on pysäytettävä hallitsemattomat ja kalliiksi tulevat sosiaalihuollon leikkaukset16.4.2025 07:57:00 EEST | Tiedote
Hallitus kokoontuu ensi viikolla 22.–23. huhtikuuta puoliväliriiheen. Sosiaalihuollon kehittämiseen liittyviä hallitusohjelmakirjauksia on jo kiire edistää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme