Nuuskan laiton maahantuonti romahtanut – muutos tapahtui nikotiinipussien myynnin vapauttamisen yhteydessä
3.10.2023 10:55:00 EEST | Tulli | Tiedote
Tulli on takavarikoinut tämän vuoden tammi–syyskuussa noin 700 kiloa nuuskaa, kun vuotta aiemmin samalla ajanjaksolla takavarikoitiin noin 3 500 kiloa. Käänne takavarikointitilastoissa tapahtui keväällä. Samaan ajankohtaan ajoittui nikotiinipussien maahantuontikiellon poistuminen.

Tullin tekemät nuuskatakavarikoinnit ovat vähentyneet merkittävästi kuluneen vuoden aikana. Valvonta on yhtä kattavaa kuin aiemminkin, mutta salakuljetustapauksia on aikaisempaa vähemmän.
– Viime vuonna paljastimme useampia suuria nuuskan salakuljetustapauksia, mikä tietenkin näkyy kokonaistilastoissa. Myös tammi-syyskuun lukuja tarkasteltaessa muutos viime ja tämän vuoden osalta on huomattava. Tullin tekemät nuuskan haltuunotot ovatkin vähentyneet huomattavasti kuluvan vuoden aikana, kertoo valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.
– Ajallisesti voikin sanoa, että nuuskatakavarikoiden vähentyminen on tapahtunut samanaikaisesti nikotiinipussien myynnin vapautumisen kanssa, toteaa Sinkkonen.
Nikotiinipussien maahantuontikielto poistui huhtikuussa 2023.
Salakuljetettu nuuska kulkeutuu etelään – pohjoisessa monet tuovat nuuskaa omaan käyttöönsä laillisen maahantuonnin rajoissa
Mielikuva nuuskan salakuljetuksesta Torniossa ja muualla Ruotsin rajan läheisyydessä on olemassa, mutta tullirikosten osalta merkittävät salakuljetustapaukset tapahtuvat etelämmässä. Ruotsin rajan läheisyydessä asuvat ihmiset syyllistyvät harvoin nuuskan salakuljetukseen, sillä omaan henkilökohtaiseen käyttöön nuuskaa voi hakea tietyn määrän laillisesti. Salakuljetustapauksissa on usein kyse nuuskan levittämisestä muualle Suomeen.
– Tornion näkökulmasta nuuskatilanne näyttää siltä, että nuuskan salakuljettajiksi ovat jääneet vain ammattimaiset toimijat. Satunnaiset yrittäjät sen sijaan ovat vähentyneet, kertoo Tornion tutkintayksikön päällikkö Tuomo Kunnari.
Nuuskan laittomaan maahantuontiin liittyvät salakuljetustapaukset tutkitaankin pääosin Vaasa–Jyväskylä–Kuopio -akselin eteläpuolella.
Yleisin nuuskan salakuljetusreitti on yhä Ruotsin ja Suomen maarajan kautta, ja siitä edelleen muualle Suomeen käyttäjille. Länsirajan lisäksi toinen merkittävä nuuskan salakuljetusreitti kulkee laivaliikenteen mukana Etelä-Suomeen, osa nuuskasta kiertää jopa Keski-Euroopan kautta. Salakuljetuksissa hyödynnetään myös kaupallista rahtiliikennettä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
valvontajohtaja Hannu Sinkkonen
tutkintayksikön päällikkö Tuomo Kunnari
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta(a)tulli.fi
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Lisäksi Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Hiilirajamekanismin ensimmäiset kustannukset muodostuvat jo nyt14.10.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
EU:n hiilirajamekanismin (CBAM) ensimmäiset maksulliset todistukset on ostettava vuonna 2027, mutta niiden peruste syntyy jo nyt. Vuonna 2026 maahantuotujen tavaroiden päästöt vaikuttavat siihen, kuinka paljon maksullisia CBAM-todistuksia maahantuojien on ensi vuonna hankittava. Hiilirajamekanismissa siirryttiin vuoden 2026 alussa varsinaiseen soveltamisvaiheeseen, kun maahantuonnista tuli luvanvaraista.
Viranomaiset vahvistavat yhteistyötä riskien tunnistamisessa13.10.2026 08:06:29 EEST | Tiedote
Viranomaisten yhteinen Riskienhallinnan ohjausryhmä kokoontui 1. lokakuuta toiseen kokoukseensa. Yhteistyön tavoitteena on tunnistaa ilmiöitä ja riskejä yli viranomaisrajojen sekä vahvistaa valvonnan vaikuttavuutta.
Suomen tavaravienti kasvoi elokuussa 21,8 % viime vuodesta – Yhdysvallat ohitti Ruotsin suurimpana vientikumppanina8.10.2026 09:26:47 EEST | Tiedote
Tullin ennakkotilaston mukaan elokuun 2026 tavaraviennin arvo oli 6,3 miljardia euroa. Elokuun vienti kasvoi 21,8 prosenttia ja tammi–elokuun yhteenlaskettu vienti 11,5 prosenttia vuoden 2025 vastaaviin ajanjaksoihin verrattuna. Nopeinta viennin kasvu oli lääkkeissä, josta suurin osa suuntautuu Yhdysvaltoihin.
Tullin ja Fimean yhteistyö johti laittoman lääketehtaan paljastumiseen Kreikassa8.10.2026 08:40:00 EEST | Tiedote
Laittoman tehtaan tuotantoon kuului laaja valikoima esimerkiksi painonpudotukseen ja erektiohäiriöiden hoitoon käytettäviä lääkkeitä sekä dopingaineita.
Tulli hylkäsi yritysten maahantuomia sadeasuja ftalaattien vuoksi6.10.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Ulkoiluvarusteet voivat altistaa käyttäjänsä haitallisille kemikaaleille, sillä sään kestävät ominaisuudet syntyvät monenlaisten muovien ja kemikaalien avulla. Tulli valvoi kesällä 2026 tehostetusti yritysten maahantuomia vettähylkiviä vaatteita, sadeviittoja ja lasten vedenkestäviä kuori- ja toppahaalareita. Tulli tutki 60 tekstiilierää ja esti kahden sadeasuerän maahantuonnin ftalaattien eli hormonihäiriköksi määriteltyjen muovinpehmittimien vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme