Rahoituskatsaus: ELY-keskuksen rahoittamat hankkeet touko-elokuussa Kainuussa
ELY-keskus myönsi rahoitusta Kainuuseen yhteensä 39 hankkeelle noin 3,3 miljoonaa euroa. Rahoitusta on myönnetty yritysten kehittymiseen ja kasvuun, kehittämishankkeiden osaamista, yhdenvertaisuutta ja työllisyyttä edistäviin hankkeisiin sekä rakennusperinnön hoitoon, ympäristön hoitoon ja kunnostukseen sekä maatalouden investointeihin ja kehittämiseen.
![Puitu syyspelto, puolipilvinen taivas, pellolla mustalla muovilla peitettyjä pyöröpaaleja.](/data/images/public/69817878/70031620/50e2e2af-fa90-4f94-8e6a-0fde598e6ba1-w_720.jpg)
Suurin rahoitus myönnettiin Euroopan sosiaalirahasto plussasta (ESR+) Edukai Oy:lle Next Level – Uudelle tasolle uusien kainuulaisten työllistämisessä -hankkeeseen (740 118 euroa). Hankkeen tavoitteena on nostaa ulkomaalaistaustaisten työvoimareservin käyttöä Kainuussa määrällisesti ja laadullisesti entistä paremmalle tasolle. Hankkeessa tuetaan työnantajia ja työyhteisöjä vieraskielisten työllistämisessä.
Uusiutuviin vähähiilisiin energiaratkaisuihin liittyvää osaamista on tuettu rahoittamalla Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen (KAO) Tuulivoima- ja aurinkoenergiaosaamista Kainuuseen –hanketta. Hankkeen tavoite on lisätä uusiutuviin vähähiilisiin energiaratkaisuihin liittyvää osaamista kehittämällä tuulivoima- ja aurinkoenergiaratkaisujen asennus-, huolto- ja kunnossapitokoulutusta Kainuussa.
ESR-rahoitettujen hankkeiden yhteissumma Kainuussa oli noin 1,85 miljoonaa euroa. Rahoitusta kohdennetaan työllisyyttä, osaamista ja osallisuutta tukeviin kehittämishankkeisiin.
Yrityksen kehittämisavustuksia myönnettiin yhteensä yli 700 000 euroa. Rahoitettavissa hankkeissa oli muun muassa tuotannon tehostamiseen ja kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä ympäristöystävällisemmän tuotteen kehittämiseen liittyviä hankkeita. Suurin rahoituksista myönnettiin Arctic Nest Oy:lle Arctic Nest Paljakan investointihankkeeseen ja kehittämishankkeeseen (516 935 euroa). Yritys tuottaa koulutuksellisia matkailu- ja aktiviteettipalveluja.
Ympäristön hoitoa ja kunnostusta
Ympäristön hoitoon ja kunnostamiseen jaettiin rahoitusta yhteensä lähes 80 000 euroa. Rakennusperinnön hoitoavustuksiin myönnettiin 12 hankkeelle yhteensä 36 517 euroa ja vesienhoitoon ja kunnostushankkeisiin 45 450 euroa kahdelle eri hankkeelle Sotkamon ja Suomussalmen kunnissa.
ELY-keskuksen myöntämällä rakennusperinnön hoitoavustuksilla tuetaan korjaustoimenpiteitä, jotka säilyttävät suomalaista rakennusperintöä ja kulttuuriympäristöä jälkipolville. Tavoite on myös vahvistaa rakennusalan kestävää kehitystä korjausrakentamisen ja hiilineutraalien ratkaisujen osalta. Vesienhoitoon suunnatuilla avustuksilla pyritään edistämään vesistöjen monipuolista käyttöä ja hyvää tilaa sekä turvataan muun muassa luonnon monimuotoisuutta ja vahvistetaan uhanalaisten kalakantojen elinvoimaisuutta.
Maaseuturahoituksen uusi kausi
EU:n maaseutupolitiikan uuden rahoituskauden 2023-2027 haut ja rahoitukset ovat avautuneet kuluneena vuonna vaiheittain. Rahoitusta jaettiin nuoren viljelijän aloitustukena tilanpidon aloittamiseen kolmelle eri tilalle. Maatalouden kehittämistä rahoitettiin muun muassa eläinten hyvinvointia parantavilla hankkeilla sekä investoinneilla aurinkoenergiaan. Maaseuturahastosta myönnetty rahoitus oli yhteensä 642 103 euroa, josta suurimmat rahoitukset kohdistuivat lypsykarjatalouden sekä konevarastojen rakennushankkeisiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
EAKR-hankkeet ja yritysten kehittämisavustukset:
Pasi Loukasmäki, p. 0295 023 568, pasi.loukasmaki@ely-keskus.fi
ESR-hankkeet:
Riitta Ilola, p. 0295 038 224, riitta.ilola@ely-keskus.fi
Maaseutuhankkeet:
Pekka Knuutinen, p. 0295 023 554, pekka.knuutinen@ely-keskus.fi
Ympäristöhankkeet:
Timo Regina, p. 0295 023 887, timo.regina@ely-keskus.fi
Liitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun työttömyysaste koko maan neljänneksi matalin23.7.2024 08:00:17 EEST | Tiedote
Kainuussa oli kesäkuun lopussa reilut 2 900 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli 9,7 %. Pitkäaikaistyöttömyys nousi vuoden takaisesta 10 %. Työvoiman kysyntä laski merkittävästi, mutta tekijöistä on edelleen laajasti pulaa.
Sotkamoon perustetaan Lintulan Matin suojelualue HELMI-ohjelmalla11.7.2024 10:29:43 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on sopinut maanomistajan kanssa yksityisen luonnonsuojelualueen perustamisesta Sotkamon Jormaskylälle. Suojelualueen pinta-ala on noin 24 ha.
Suomussalmen Kivikankaan kaivospiirin talkkivarantojen hyödyntämisestä arviointiselostus nähtäville4.7.2024 09:15:53 EEST | Tiedote
Nordic Talc Oy suunnittelee talkkituotannon aloittamista Suomusalmen Haaposen esiintymässä. Kainuun ELY-keskus on vastaanottanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksen hankevastaavalta ja se on nähtävillä mielipiteiden ja lausuntojen esittämistä varten.
Kainuun ELY-keskuksen lausunto Elementis Minerals Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-ohjelmasta2.7.2024 13:00:44 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut lausunnon Elementis Minerals B.V. Branch Finland Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta.
Kainuun työttömien määrä kasvoi 13 % toukokuussa26.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli toukokuun lopussa noin 2 800 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 9,3 % oli alueista kuudenneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömyys on ollut pitkään kasvusuunnassa mutta pieneni toukokuussa edelliskuusta. Työvoiman kysyntä laski huomattavasti, mutta tekijöistä on edelleen pulaa laajasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme