Kuluttajaliitto

Luentokiertue Kainuussa: Tiedätkö oikeutesi potilaana?

Jaa

Kuluttajaliitto ja Kainuun Kuluttajat yhteistyökumppaneineen järjestävät tällä viikolla luentokiertueen potilaan oikeuksista Kajaanissa, Paltamossa ja Sotkamossa. Tilaisuuksien yhteydessä median ja yleisön on mahdollista esittää kysymyksiä kouluttajana toimivalle potilaan oikeuksien asiantuntijalle Hanna Manniselle.

Jokainen meistä on joskus potilas, jolle kuuluu useita erilaisia oikeuksia terveydenhuollossa. Muuttuvassa sosiaali- ja terveydenhuollon ympäristössä on tärkeää, että potilas tuntee omat oikeutensa sekä tunnistaa tilanteet, jolloin oikeudet eivät toteudu lain tarkoittamalla tavalla.

Luennolla käydään läpi asiakasmaksuihin sekä lääke- ja matkakorvauksiin liittyviä käytäntöjä, kerrotaan maksukatoista ja vastataan muun muassa kysymyksiin mitä potilaan itsemääräämisoikeus tarkoittaa ja mitä tietoa potilaalla on oikeus saada hoitavalta henkilökunnalta? Yleisöllä on mahdollisuus esittää omia kysymyksiä tilaisuuden aikana.

Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia - tervetuloa mukaan!

Kajaani ke 11.10 klo 12-13.30 Kainuun Kansanpirtti, Linnankatu 2, Kajaani. Yhteistyössä Kajaanin Eläkeläiset ry.

Paltamo ke 11.10. klo 18-19.30 Paltamon kunnantalon kokoustila Salmela, Salmelankuja 1, Paltamo. Yhteistyössä Paltamon kansalaisopisto.
Tilaisuutta on mahdollista seurata myös etäyhteydellä. Ilmoittaudu etäyhteyttä varten Paltamon kansalaisopiston verkkosivuilla 10.10.2023 mennessä.

Sotkamo to 12.10. klo 10-12 Turinatupa, Akkoniementie 9, Sotkamo.

Luennoitsijana toimii Kuluttajaliiton potilaan oikeuksien asiantuntija Hanna Manninen, jonka työhön kuuluu potilaiden ja sote-asiakkaiden oikeuksiin liittyvää neuvontaa, koulutuksia, lausuntoja ja sidosryhmäyhteistyötä.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen ainoa yleinen kuluttajien ja julkisten palvelujen käyttäjien edunvalvonta-, koulutus- ja neuvontajärjestö.

Finlands enda allmänna intressebevaknings-, utbildnings- och rådgivningsorganisation för konsumenterna och användare av offentliga tjänster.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kuluttajaliitto

Lude vai kuoriainen? Tunnista kodin tuholainen oikein8.11.2023 05:00:00 EET | Tiedote

Tunnistamalla tuhohyönteisen oikein voi välttyä turhalta riidalta ja säästää pitkän pennin. Viime aikoina mediassa on keskusteltu vilkkaasti luteista ja niiden torjunnasta. Kodin erilaiset ötökät ovat jo pitkään olleet vakioaihe Kuluttajaliiton asumisneuvonnassa. Kuluttajaliitto muistuttaa, että tuholaisten haitallisuudessa ja torjuntatoimissa on eroja. Tuholaisen varma tunnistaminen ennen toimenpiteitä onkin paras keino edetä asiassa. Kuluttajaliiton juristi kertoo vinkit mitä tehdä, jos huomaa kodissa ylimääräisiä ötökkävieraita.

Kuluttajilta vastausvyöry kutistuneista tuotteista – kuinka yleistä ”shrinkflaatio” on?27.9.2023 06:00:00 EEST | Tiedote

Kuluttajaliitto selvitti, kuinka yleistä tuotteiden pienentyminen vaivihkaa oikein on. Shrinkflaatiosta puhutaan yleensä silloin, kun tuotteen sisältö pienenee ilman myyntihinnan vastaavaa alentumista. Yli 700 kuluttajaa ilmoitti havaintonsa pienentyneestä tuotteesta Kuluttajaliiton verkkosivuilla olleen kyselylomakkeen kautta. Vastauksissa toistuivat selvästi tietyt tuotteet ja tuoteryhmät. Kuluttajaliitto peräänkuuluttaa selkeää ja avointa viestintää pakkauskokojen muutoksista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye