Suomen Vuokranantajat ry

Lähes 60 prosentin asuntosijoittajista ei ole tarvinnut reagoida korkojen nousuun lainkaan – myyntejä 2 prosentilla, kulutuksesta säästänyt joka viides

Jaa

Valtaosan vuokranantajista (57 %) ei ole tarvinnut tehdä uusia toimenpiteitä vuokraustoiminnassaan viimeisen puolen vuoden aikana, vaikka korot ovat kohonneet merkittävästi. Myös sijoitusasunnon myyntiaikeet ovat laskussa, eikä suuria vaikeuksia vastikemaksujen maksamisessa ole nähtävissä, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2300 asuntosijoittajaa. 

Vuokranantaja-barometrista ilmenee, että yksityiset vuokranantajat ovat pärjänneet varsin hyvin myös korkeammassa korkoympäristössä.

”Julkisessa keskustelussa on pelätty, että kohonneet korkokulut ovat viemässä asuntosijoittajat konkurssiin ja pakkomyynnit alkavat pian. Barometrin vastaukset kuitenkin osoittavat, että suurimman osan vuokranantajista ei ole tarvinnut ryhtyä lainkaan toimenpiteisiin. Suurin syy tämän taustalla on maltillinen velkavipu. Tämän lisäksi jopa neljäsosa vastaajista ilmoittaa, että kassavirta on edelleenkin positiivinen. Merkittävä joukko yksityisistä vuokranantajista toimii siis maltillisella riskillä, joka suojaa toimintaa markkinaturbulenssissa”, toteaa Suomen vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Sijoitusasuntojen myynteihin on ryhtynyt vain 2,4 prosenttia vastaajista ja lyhennysvapaita on käyttänyt ainoastaan 4,2 prosenttia. Noin viidesosa vastaajista on kuitenkin joutunut säästämään kulutuksesta, ja viime keväästä korkojen nousun vaikutus vuokranantajiin on kohonnut. Tässä vastaajaryhmät eroavat kuitenkin huomattavasti. Mitä enemmän asuntoja, sen merkittävämpänä korkojen nousun vaikutus nähdään. Korkojen nousu myös nähdään yleisesti edelleen yhtenä merkittävimpänä riskinä asuntosijoittamisessa, hoitokulujen nousun ohella. Riskit eivät kuitenkaan enää ole kasvaneet viime keväästä.

”Asuntosijoittamisen isoa kuvaa hallitsevat pelättyä merkittävästi positiivisemmat tilastot. 30 prosentilla vastaajista on maltillinen velkavipu, neljänneksellä positiivinen kassavirta, kymmenyksellä laina on korkosuojattu ja toinen kymmenys tekee jopa ylimääräisiä lyhennyksiä”, Karlsson kommentoi.

Suuria vaikeuksia maksaa vastikemaksuja on alle prosentilla vuokranantajista, eivätkä ne ole lisääntyneet barometrin mukaan lainkaan. Pienet maksuhaasteet sen sijaan ovat hienoisessa nousussa.

Laskeva trendi asunnon ostoaikeissa on taittunut ja kääntynyt hienoiseen nousuun

Vuokranantaja-barometrin vastauksissa asunnon ostoaikeet ovat laskeneet kaksi vuotta putkeen. Nyt lasku on loppunut, vaikkakin nousua kevään tulokseen on ainoastaan 0,8 prosenttiyksikköä. Merkittävää kuitenkin on trendin kääntyminen. Myyntipuolella aikeet ovat vastaavasti vähentyneet. Karlssonin mukaan kehitystä selittää talouskehityksen isompi kuva ja vuokranantajien toiminnan riskinsietokyky.

”Korkohuippu alkaa olla saavutettu, ostovoima elpyy ja oman talouden ennustaminen on helpompaa. Tämän lisäksi vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat tietyissä paikoissa kääntyneet jopa pienoiseen nousuun, joskin pääkaupunkiseudulla saatetaan joutua odottamaan vielä hintakäännettä johtuen pääosin runsaasta tarjonnasta. Koska vuokranantajista leijonanosaa suojaa maltillinen riskitaso, myöskään myyntejä ei tarvitse tehdä laskeviin markkinoihin. Toisaalta ostoaikeiden pieni piristyminen saattaa viitata myös siihen, että markkinoiden uskotaan olevan pohjilla tai vähintäänkin lähellä pohjaa”, Karlsson pohtii.

Lisäksi hän muistuttaa, että asuntolainahakemukset ovat nousseet, vaikkakaan nostoiksi ne eivät vielä realisoidu entiseen malliin.

”Asuntolainahakemusten nousu viittaa siihen, että pinnan alla on kysyntää ja asuntoja katsotaan. Barometrista selviää myös, että suuremmat vuokranantajat tekevät todennäköisemmin sekä ostoja että myyntejä. Tämä saattaa viitata siihen, että isommat vuokranantajat tekevät aktiivisesti toimenpiteitä sopeutukseen muuttuneeseen korkoympäristöön”, Karlsson sanoo.

Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometri toteutettiin kyselytutkimuksena. Kyselyyn vastasi 2354 yksityistä vuokranantajaa. Kysely toteutettiin 1.9.-17.9.2023. Vuokranantaja-barometri on toistuva tutkimus, joka toteutetaan puolivuosittain syksyllä ja keväällä.

Tarkemmat tiedot tutkimuksen tuloksista ja kaupunkikohtaisista tiedoista on mahdollista pyytää median käyttöön eemeli.karlsson@vuokranantajat.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 30 000 vuokranantajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokrien nousuvauhti hidastui lähes kaikkialla, ja Espoossa sekä Vantaalla vuokrat jopa laskivat – ”pääkaupunkiseudulla ei näy merkkejä vuokra-asuntopulasta edes kiikareilla”17.4.2025 09:30:54 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,9 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien nousu lähes pysähtyi – vuosimuutos oli vain 0,1 prosenttia. Muualla Suomessa vuokrat nousivat selvästi enemmän, 1,4 prosenttia, mutta myös siellä kasvu on hidastunut. Vuokrakehitys on hidastunut selvästi ja yhä useammalla alueella nähtiin laskevia vuokria. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi, Oulu ja Tampere, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyivät hienoiseen laskuun, taloussuhdanteen heikkeneminen kasvava riski15.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet maltillisessa nousussa viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta kääntyivät nyt hienoiseen laskuun. Tulonhankkimislainan saanti asuntosijoitustoimintaan on vaikeutunut selvästi: näin kokee jopa 40 prosenttia lainaa hakeneista, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.

Ihmetyttääkö taloyhtiön touhu? Käytä kyselyoikeuttasi kevään yhtiökokouksessa3.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Taloyhtiöiden yhtiökokouskausi on käynnistynyt. Suomen Vuokranantajien juristi Saara Penttilä kertoo, miksi jokaisen osakkaan kannattaa osallistua taloyhtiön yhtiökokoukseen myös kevätauringon paistaessa ja mihin asioihin siellä on hyvä kiinnittää huomiota. Myös vuokranantajaosakkaan kannattaa olla yhtiökokouksessa tarkkana, sillä kokouksen päätöksillä voi olla vaikutusta asuntosijoittajan verotukseen.

Vuokranantaja: varmista, että ehdit hyödyntää verovähennykset - tänä vuonna aikaa aiempaa vähemmän13.3.2025 08:15:00 EET | Tiedote

Esitäytetyt veroilmoitukset toimitetaan palkansaajille OmaVeroon maalis-huhtikuun aikana. Tänä vuonna aikaa ilmoituksen tarkistamiseen ja täyttämiseen on aiempaa vähemmän, sillä kaikkien tulee palauttaa veroilmoitus jo huhtikuun aikana. Vuokranantajien kannattaakin kerätä hyvissä ajoin kaikki tarvittava materiaali talteen. Asuntosijoittajan yleisimmät vähennykset aiheutuvat taloyhtiölle maksettavista vastikkeista, kaluste- ja kodinkonehankinnoista, huoneistossa suoritetuista remonteista sekä matkakuluista, Suomen Vuokranantajat kertoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye