Hiekkarannantien peruskorjaus on valmistunut ja katu avataan liikenteelle
Etu-Töölön Hietaniemessä sijaitsevan Hiekkarannantien peruskorjaus on valmistunut aikataulussa ja katu avataan ajoneuvoliikenteelle keskiviikkoaamuna 4.lokakuuta. Kadun avaamisen myötä bussilinja 24 palaa normaalille reitilleen. Jalankulkijoille ja pyöräilijöille katu avattiin syyskuun lopulla.
Hiekkarannantien katutyöurakka käynnistyi viime tammikuussa, jolloin ajoneuvoliikenne katkaistiin Eteläisen Hesperiankadun ja Hietaniemenkadun välillä ja liikenne ohjattiin Hietakannaksentien kautta kulkevalle kiertoreitille.
Rakentaminen mahdollistaa Taivallahden ranta-alueen kehittämisen asemakaavan mukaisesti. Urakan aikana tehdyt vesihuolto- ja muut infratyöt mahdollistavat myös alueelle suunnitellun kylpylähotellin rakentamisen.
Uusi esteetön jalkakäytävä
Kadun peruskorjauksessa tehtiin useita parannuksia jalankulun turvallisuuden parantamiseksi Taivallahden alueella. Koko Hiekkarannantien matkalle on rakennettu esteetön jalkakäytävä. Hietaniemenkadun päässä sijainnut kääntöpaikka poistettiin käytöstä asemakaavan mukaisesti ja maisemoitiin osaksi puistoalueita. Muutokset edistävät myös ajoneuvoliikenteen sujuvuutta kadulla, kun kohtaamistilanteisiin on tullut lisää tilaa.
Katutöiden vuoksi on kaadettu muutamia reuna-alueilla sijainneita puita ja istutettu 17 uutta mäntyä, joilla varmistetaan alueen mäntyvaltainen puusto jatkossakin. Töiden aikana on myös kunnostettu alueen aiemman käytön vuoksi pilaantunutta maaperää.
Hiekkarannantien katutyöt perustuvat kaupunkiympäristölautakunnan vuonna 2021 hyväksymään katusuunnitelmaan.
Taivallahteen rakennetaan uusi puisto ja kylpylähotelli
Hiekkarannantien peruskorjaus on osa laajempaa Taivallahden kehittämistä, jossa alueelle rakennetaan lähivuosien aikana kaikille avoin puistoalue sekä yksityisenä hankkeena kylpylähotelli.
Helsingin kaupunki rakentaa Taivalsaareen Sigurd Frosteruksen puiston, joka kiertää Taivalsaaren rantaa kohti Hietarannan uimarantaa. Puistoon sijoitetaan kaikille kaupunkilaisille vapaasti käytössä oleva leikkialue, grillipaikka, näköalatasanne, kuntoilupiste ja uimaranta.
Voimassa olevan asemakaavan mukaisesti puiston yhteyteen voidaan rakentaa kolmekerroksinen kylpylähotellirakennus. Kaavan laatimisen jälkeen rakennuksen suunnittelusta on järjestetty arkkitehtuurikilpailu ja suunnittelua edistetään voittaneen ehdotuksen pohjalta. Suunnitelma poikkeaa joiltain osin asemakaavasta, ja siinä huomioidaan myös kaupungin uudet ohjeet turvallisesta rakentamiskorkeudesta ranta-alueilla. Rakennusluvan myöntämiseen tarvittava poikkeamispäätös tulee lähiaikoina valmisteltavaksi. Jo aiemmin tehty poikkeamispäätös sisälsi asiavirheen, joka korjataan uudessa päätöksessä.
Puiston rakentaminen voi alkaa, kun puisto- ja katusuunnitelmat ovat saaneet lainvoiman. Rakennustöiden on suunniteltu alkavan vuonna 2024 ja Taivallahden alue rakentuu usean vuoden ajan aina vuoteen 2028 asti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Pakarinen, projektinjohtaja
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 31036653
mika.pakarinen@hel.fi
Petra Rantalainen, projektipäällikkö
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 39795
petra.rantalainen@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Teollisuuskadun tunneli sekä Veturitie Triplan kohdalla suljettu autoliikenteeltä yöaikaan 13.–16.5.9.5.2025 14:56:30 EEST | Tiedote
Sulku on voimassa päivittäin kello 22–6, ja se johtuu huoltotöistä ja pesuista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme