Lämpöä ja väriä uusissa neulekirjoissa
Lämmittävät neuleet houkuttelevat säiden kylmetessä. Kiskaise päälle hurmaava kirjoneule, kääriydy villatakkiin tai anna lahjaksi lämpöä läheisillesi. Aiempienkaan projektien langantähteet eivät jää nurkkiin pyörimään, kun luot niistä uusia uniikkeja luomuksia kekseliäillä jämälankaohjeilla. Tulisipa jo talvi!

Anna-Karoliina Tetri, Annika Konttaniemi, Hanne Piirainen, Heli Rajavaara, Iris Tanttu, Marjukka Vuorisalo, Merja Ojanperä, Pirjo Iivonen, Tiia Reho, Védis Jónsdóttir:
KAVERILLE KANS!
Mikä ilahduttaisi enemmän kuin lämpöinen neule? Tietysti kaksi lämpöistä neuletta: yksi itselle, toinen lemmikille – ja yhteinen kävelylenkki!
Kymmenen nimekästä tekijää on suunnitellut koiralle ja ihmiselle yhteensopivat neuleet, kissakaveriakaan unohtamatta. Koirien neuleet on mitoitettu erikokoisille ja -muotoisille koirille, ja lisäksi annetaan ohjeita mittojen muuttamisesta omalle lemmikille sopivaksi. Ihmisten koot ulottuvat lapsesta aikuiseen, ja mukana on paljon unisex-malleja.
Neuleet neulotaan koiramaista käyttöä ja pesua kestävistä langoista.
Ilmestyy 10.11.2023
Merja Ojanperä: NEULETUNNELMIA
Herkän kauniit puserot, tunikat ja villatakit neulotaan enimmäkseen kaarrokeneuleina pehmeistä langoista, jotka tuntuvat ihanalta ihoa vasten. Utuinen mohairlanka tuo hippusen ylellisyyttä niin arkeen kuin juhlaankin sopiviin neuleisiin.
Neuleiden värimaailma on hillitty. Suurin osa neuleista on yksivärisiä, joissain käytetään harkitusti harmonisia tehostevärejä. Ohjeet on sarjottu moneen kokoon. Näyttävyydestään huolimatta neulemallit ovat kokeneelle neulojalle suhteellisen helppoja.
Ilmestyy 13.11.2023
Pirjo Iivonen: JÄMÄLANKASUKAT 2
Syksyn värikkäimmät villasukat syntyvät jämälangoista, kun huippusuosittu sukkakirja saa jatkoa.
Sijoita langanloput viisaasti ja neulo monivärisiä sukkia eri tekniikoilla. Jo pienellä lankamäärällä saat nilkkapituiset sukat, isosta riittää polvisukkiin.
Pääasiassa kirjo-, intarsia-, pitsi-, pinta- ja mosaiikkineuleella toteutettavien näyttävien sukkien mallikerrat ovat selkeitä ja suhteellisen tiheästi toistuvia. Mukana on myös suurempia neulekuvioita, joissa kuviolankojen sävyjen kirjo pääsee oikeuksiinsa. Ohjeet on laadittu yleisimmille langanpaksuuksille eli sport (esim. Nalle) ja DK/worsted (esim. 7 Veljestä). Osassa malleista jämälangat yhdistetään yhteen samana säilyvään pohjaväriin.
Ilmestyy 30.9.2023
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat, viihde, käsityöt
Moreeni on osa kustannusosakeyhtiö Otavaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Luvassa vauhtia ja pähkähulluja hetkiä: Täältä tulevat Lokkimies ja Wonderpöllö!8.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Lokkimies ja Wonderpöllö – Pönttömörkö aloittaa uuden, hulvattoman lastensarjakuvasarjan. Kirjan takana on lasten suosikkipoliisi Isämiehen kuvittaja Kai Vaalio.
Johannes Ekholmin Päähenkilö on intensiivinen yhden vuorokauden romaani nykyihmisen tunne-elämästä7.5.2025 14:33:40 EEST | Tiedote
Johannes Ekholmin neljäs romaani Päähenkilö pureutuu nykyihmisen tunnepuheeseen, kiintymyssuhteisiin ja elämänhallintaan.
Oletko valmis äkkilähtöön, joka saa sinut välittömästi hyvälle tuulelle?7.5.2025 10:03:37 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän vauhdikas ja riemastuttava uutuusromaani kuljettaa lukijan jälleen aurinkoiselle Tampereelle. Suosittelemme kerrospukeutumista ja passin ottamista mukaan, sillä pulmia pakoillessa saatetaan päätyä yllätyslomalle vähän kauemmaksikin.
Lulan uusi lapio on suloinen kuvakirja siitä, kuinka pienet asiat voivat olla lapselle maailman suurimpia7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Minna Vaarman ja Eveliina Netin herkkä ja tunnelmallinen teos kuvaa lapsen näkökulmasta myös ystävyyssuhteiden syntymistä leikin ja jakamisen kautta.
Dramaturgi Elli Salon esikoisromaani Keräilijät tutkii historian haamuja ja nykyhetken jännitteitä6.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Elli Salon häikäisevän omaääninen esikoisromaani Keräilijät kertoo kolmen naisen tarinan Kainuun perukoilla. Villieläinkuvaaja Ani, kirjastohoitaja Ljudmila ja arkeologi Heini kohtaavat elämänsä kriisit ja yhteiskunnalliset murrokset pohjoisen luonnon keskellä. Tragikoominen ja koskettava teos tutkii perinnön, selviytymisen ja elämän merkityksellisyyden teemoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme