Pietilä-palkinto arkkitehtiryhmälle, jotka ratkaisuillaan luovat uuden ajan arkkitehtuuria
Pietilä-palkinto myönnetään joko kolmas vuosi tunnustuksena merkittävästä työstä arkkitehtuurin uudistamiseksi. Palkinto myönnetään nuorelle arkkitehdille tai arkkitehtiryhmälle. Pietilä-palkinto päätettiin tänä vuonna antaa suunnittelevalle arkkitehtiryhmälle, joka vie käytäntöön monipuolisesti uusia ja kestäviä ratkaisuja estetiikasta tinkimättä.

Vuoden 2023 Pietilä-palkinnon saa nuori arkkitehtiryhmä, johon kuuluvat arkkitehdit Tuuli Kanerva, Leo Lindroos ja Antti Soini. Heidän toimistonsa NERVIN arkkitehtuuri Oy on perustettu vuonna 2019. Helsigissä sijaitseva toimisto yhdistää ratkaisuissaan sosiaalisesti kestäviä ja ilmastoviisaita ratkaisuja kauniiksi ja uudenlaiseksi arkkitehtuuriksi.
Suunnitelmissa on huomioitu yhteiskunnan muuttuvat tarpeet
Pietilä-palkinnon myöntää Rakennustietosäätiö RTS:n hallitus. Palkinnon suuruus on 10 000€. Pietilä-palkinnon 2023 palkintolautakuntaan kuuluivat RTS:n hallituksen edustajanana arkkitehdit Henna Helander ja Julia Hertell sekä edustajiston edustajana arkkitehti Francesc Palomeras.
Palkintolautakunta arvosti sitä, että Tuuli, Leo ja Antti ovat perehtyneet yhteiskuntamme muuttuviin tarpeisiin ja niiden vaatimiin tilallisiin ratkaisuihin. He ovat paneutuneet erityisesti ilmastoviisauden ja sosiaalisen kestävyyden teemoihin korostaen arkkitehtuurin tilallista laatua ja estetiikkaa. Palkintolautakunnan perusteluissa todetaan, että arkkitehtiryhmän suunnittelemien rakennusten ilmiasu pelaa paljon kontrasteilla, ja samalla toimisto luo uuden sukupolven arkkitehtuuria.
– Toivomme tämän vuotisen Pietilä-palkinnon myötä arkkitehtiryhmän ajattelun ja töiden innostavan miettimään arkkitehtuuria pintaa syvemmältä, mutta pintaa unohtamatta, kehoittaa Henna Helander.
Rakenteiden ilmaisuvoima tukee suunniteltujen tilojen toimintaa ja identiteettiä
NERVIN on tutkinut tiloja sosiaalisen kanssakäymisen, toiminnan, tilallisuuden, maiseman ja kokemuksellisuuden kannalta. He käyttävät suunnitelmissaan monipuolisesti ilmastokestäviä rakenneratkaisuja, kuten massiivisia ulkoseinä- ja puurakenteita. Arkkitehtiryhmä myös hyödyntää näitä rakenteita ja niiden ilmaisuvoimaa varsinaisen toiminnan ja identiteetin tukena.
Jo aiemmin arkkitehtiryhmä on voittanut useita palkintoja avoimissa arkkitehtuurikilpailuissa. Asuntoreformi 2020 -arkkitehtuurikilpailussa etsittiin uusia ideoita Helsingin asuntosuunnitteluun. Suunnitelmille oli valittu kolme kohdetonttia eri puolilta Helsinkiä. Jätkäsaaren tontille parhaaksi arvioitiin työryhmän ehdotus ”Domus”.
Keväällä 2023 käynnistyi Lappeenrannassa Sammontalon rakentaminen, jonka suunnittelukilpailun oli työryhmä voittanut vuonna 2019 työllään ”Valkoinen piha”.
Pietilä-palkinto luovutettiin Tampereen arkkitehtuuri- ja designviikon Architecture and Cities in Transition (ACT) -seminaarissa. Palkinnon luovuttivat palkintolautakunnan jäsenet Henna Helander, Julia Hertell ja Francesc Palomeras.
Seuravan kerran Pietilä-palkinto jaetaan vuonna 2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku Hedman
yliasiamies, Rakennustietosäätiö RTS sr
p. +358 40 702 4884
markku.hedman@rts.fi
Henna Helander
hallituksen ja palkintolautakunnan jäsen, Rakennustietosäätiö RTS sr
p. +358 40 513 3530
Henna.Helander@outlook.com
Leo Lindroos
Arkkitehti Safa, osakas NERVIN arkkitehtuuri Oy
p. +358 407369549
leo.lindroos@nervin.fi
www.nervin.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Rakennustietosäätiö RTS sr on rakennusalan puolueeton vaikuttaja ja Rakennustiedon omistajayhteisö, joka vastaa yhteisön rakennusalaan liittyvästä tutkimus- ja kehitystoiminnasta sekä huolehtii yhteiskuntasuhteista.
Rakennustietosäätiön toimintaa ohjaavat hallitus ja edustajisto, jossa on edustettuna koko rakennus- ja kiinteistöala 56 järjestön ja yhteisön kautta. Säätiö harjoittaa toimialansa tietopalvelutoimintaa ja hankkii suunnitteluohjeilleen eri osapuolien mahdollisimman laajan hyväksynnän. Säätiö tukee myös toimialansa tiedettä ja taidetta.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennustietosäätiö RTS sr
Murros-hausta rahoitusta rakennusalan normien ravisteluun – BLINK-hanke kehittää ratkaisuja ylikulutuksen vähentämiseksi3.12.2025 10:29:38 EET | Tiedote
Nesslingin säätiö vauhdittaa luonnon järjestelmät turvaavaa kestävyysmurrosta rahoittamalla tutkimusta ja tutkimukseen pohjautuvaa toimintaa. Vuonna 2025 säätiö myönsi ylimääräisenä miljoona euroa Murros-haun kautta hankkeille, jotka tuottavat tietoa ja tutkimuspohjaisia ratkaisuja rakenteellisesta ylikulutuksesta irtautumiseksi.
Rakennusten elinkaariominaisuudet: kestävyyttä ja kiertotaloutta käytäntöön21.10.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Tutkimusyhteistyön tuloksena laadittu julkaisu tarjoaa tietoa elinkaariominaisuuksien soveltamisesta käytäntöön. Rakennusten elinkaariominaisuudet – säilyvyys, joustavuus ja uudelleenkäytettävyys – muodostavat perustan kestävälle ja kiertotalouden periaatteita edistävälle rakentamiselle.
Rakennustietosäätiön kultaiset ansiomerkit 2025 – Kunnianosoitus poikkeuksellisesta panoksesta kiinteistö- ja rakentamisalan kehittämiseen21.8.2025 16:37:26 EEST | Tiedote
Rakennustietosäätiö RTS sr jakaa vuosittain kultaisia ansiomerkkejä henkilöille, jotka ovat huomattavalla tavalla vaikuttaneet RTS-konsernin toimintaan. Ansiomerkkejä on jaettu vuodesta 1975 lukien, ja niitä myönnetty nyt yhteensä 197 kappaletta.
Yhtenäinen toimintamalli rakennustuotteiden uudelleenkäyttöön5.6.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Rakennustuotteiden uudelleenkäyttö on yksi keskeisimmistä tavoitteista kohti rakennusalan kestävyyttä. Uudelleenkäyttö on kuitenkin koettu talonrakennushankkeissa hankalaksi kelpoisuuden ja soveltuvuuden selvittämisen sekä todentamisen sekä suunnittelun näkökulmasta.
Kiinteistö- ja rakentamisalan kehityksen suunnat14.5.2025 08:09:37 EEST | Tiedote
Kiinteistö- ja rakentamisalan muutoksen tilannekuva tarjoaa toimijoille ajankohtaisen ja monipuolisen käsityksen kiinteistö- ja rakentamisalan murroksesta. Yhteisen tilannekuvan tavoitteena on tukea koko toimialaa ja sen yrityksiä innovoimaan muuttuvassa toimintaympäristössä sekä hyödyntämään sen avaamia strategisia liiketoimintamahdollisuuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

