Pirkanmaalla havaittu aurinkoahventa - älä levitä haitallista vieraslajia!
Kangasalta on löytynyt haitallista vieraslajia aurinkoahventa. Aurinkoahvenen hallussapito ja levittäminen on EU:n alueella kiellettyä. Pirkanmaan ELY-keskus seuraa tilannetta.

Aurinkoahvenesta on tehty ensimmäinen varmistettu havainto Pirkanmaalla. Havaintopaikka sijaitsee Kangasalla Vehoniemenharjun alueella lammessa, josta ei ole yhteyttä muihin järviin tai jokiin. Havainto on sekä pohjoisin että syvimmällä sisä-Suomessa oleva varmistettu havainto. Suomessa aurinkoahventa on aiemmin havaittu pääasiassa Lounais-Suomessa.
Uhkaa alkuperäistä vesieliöstöä
Aurinkoahven (Lepomis gibbosus) on Pohjois-Amerikasta lähtöisin oleva haitallinen vieraslaji, jonka levittäminen ja hallussapito on kiellettyä. Aurinkoahven on ollut suosittu akvaariokala Suomessa ja muualla Euroopassa. Vuodesta 2019 lähtien laji on kuulunut EU:n haitallisten vieraslajien listalle. Lajia ei siis saa tuoda EU:n alueelle, päästää ympäristöön, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää tai myydä tai muuten luovuttaa.
Aurinkoahventen leviäminen uusille alueille on ongelma, koska ne uhkaavat alkuperäisen vesiluonnon monimuotoisuutta. Aurinkoahven on tehokas lisääntyjä, joka puolustaa pesäkuoppiaan aggressiivisesti. Levittäytyessään aurinkoahvenet valtaavat tilaa muilta vesieliöiltä.
- Aurinkoahvenen yleistyessä joidenkin kalalajien, rapujen, eläinplanktonin ja vesien muiden selkärangattomien on havaittu vähentyneen. Mainintoja on myös vedenlaadun huonontumisesta, mm. samentumisesta, jonka seurauksena uhanalaisen kasvin elinolosuhteet ovat heikentyneet, kertoo ylitarkastaja Tapio van Ooik Pirkanmaan ELY-keskuksen luontoyksiköstä.
"Torjuminen hyvin haastavaa"
Kangasalan aurinkoahvenesiintymä sijaitsee Vehoniemen harjualueella vedellä täyttyneessä maa-aineksen ottokuopassa. Luonnonvarakeskuksen tutkija on käynyt paikalla tekemässä koepyyntiä. Tarvittaessa ELY-keskus teettää vielä toisen koepyynnin populaation koon arvioimiseksi. Mahdollisista muista toimenpiteistä päätetään myöhemmin.
Aurinkoahventa esiintyy usein yksittäisissä lammissa, joista ei ole vesiyhteyttä muille alueille. Tällaisiin eristäytyneisiin paikkoihin lajia pääsee ainoastaan niin, että ihmiset käyvät niitä tarkoituksella lampiin viemässä. Kun lajia kerran pääsee johonkin, sen täydellinen poistaminen muuta vesiluontoa vahingoittamatta tai edes lisääntymisen hillitseminen on todella hankalaa.
- Laji lisääntyy tehokkaasti ja sen poistaminen on hyvin haastavaa. Olisi erittäin tärkeää, ettei aurinkoahventa enää levitetä uusille alueille, painottaa Tapio van Ooik.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus:
Ylitarkastaja Tapio van Ooik p. 0295 022 948 (luontoyksikkö)
Ylitarkastaja Salla Taskinen p. 0295 036 150 (vesiyksikkö) (tavoitettavissa 12.10. alkaen)
Pohjois-Savon ELY-keskus
Kalastusbiologi Hannu Salo p. 0295 025 095 (kalatalousyksikkö)
Sähköpostit etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kangasalan kaupungin ympäristönsuojelu:
Ympäristöpäällikkö Tuomo Antila p. 050 550 9739
Ympäristösuunnittelija Katri Tolonen p. 044 423 5755
Sähköpostit etunimi.sukunimi@kangasala.fi
Pirkanmaan kalatalouskeskus:
Suunnittelija, kalastusbiologi Päivi Pyyvaara p. 0500 760953
Pälkäneen kalatalousalue, toiminnanjohtaja
Sähköposti etunimi.sukunimi@kalatalo.fi
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Leväseuranta: Juhannusviikolla sinilevää havaittiin viidessä järvessä19.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Juhannusviikolla, viikolla 25, Pirkanmaalla havaittiin sinilevää Kangasalla, Nokialla, Kihniössä, Sastamalassa sekä Hämeenkyrössä.
Uusi Sisä-Suomen elinvoimakeskus aloittaa 1.1.2026 – toimii Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä19.6.2025 08:37:50 EEST | Tiedote
Ensi vuoden alussa voimaan astuva valtion aluehallinnon uudistus tuo muutoksia Pirkanmaalle ja Kanta-Hämeeseen. Maakuntien asukkaat, yritykset ja organisaatiot saavat jatkossa valtaosan nykyisten ELY-keskusten palveluista uudesta Sisä-Suomen elinvoimakeskuksesta.
Aurinkoahven uhkaa vesistöjemme monimuotoisuutta – älä levitä haitallista vieraslajia17.6.2025 08:55:31 EEST | Tiedote
Aurinkoahven on vieraslaji, jonka poistaminen vesistöistä on hyvin haastavaa. Laji ei leviä itsekseen, vaan ihmisen avustuksella. Sen levittäminen on kiellettyä ja uhka luonnon monimuotoisuudelle.
Pirkanmaan päällystyskohteet viikolle 2516.6.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Viikolla 25 päällystetään Tampereella, Sastamalassa, Nokialla ja Pirkkalassa. Valmistelevia töitä tehdään Virroilla, Toijalan eritasoliittymässä ja Orivedellä. Tietyöt ajoitetaan juhannusviikon alkuun, jotta liikenne sujuisi mahdollisimman häiriöttömästi juhannuksen menoliikenteessä.
Yli puolet kunnista haki korvauksia kertakäyttöisten muoviroskien siivouskuluihin tuottajilta13.6.2025 10:52:12 EEST | Tiedote
Korvauksia kertakäyttömuovien (SUP) tuottajilta hakeneiden kuntien määrä nousi viime vuodesta. Kuntien ilmoittamat kustannukset olivat yhteensä noin 26,5 miljoonaa euroa, josta tuottajat ovat velvollisia korvaamaan osan. Pirkanmaan ELY-keskus tekee päätöksen korvauksista loppuvuonna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme