Tuomioistuinvirasto

Tuomioistuinlaitokselle merkittävää lisärahoitusta

Jaa

Hallitus on antanut eduskunnalle vuoden 2024 talousarvioesityksen ja päättänyt vuosien 2024–2027 julkisen talouden suunnitelmasta. Tuomioistuinlaitokselle osoitettiin oikeudenhoidon resurssien varmistamiseksi vuodesta 2024 lukien pysyvää lisärahoitusta 19,4 miljoonaa euroa.

Lisäksi aikaisempaan kehyspäätökseen verrattuna oikeudenhoidon resursseja vahvistetaan vuodesta 2025 lukien 25 miljoonalla eurolla, josta tuomioistuinlaitoksen osuus vahvistuu keväällä 2024 annettavassa julkisen talouden suunnitelmassa vuosille 2025–2028.

”On hienoa, että oikeudenhoidon resursseja vihdoinkin vahvistetaan. Nyt saadulla rahoituksella pystytään vakinaistamaan aikaisemmin määräaikaisella rahoituksella ollutta henkilökuntaa ja lisäksi rekrytoimaan tuomioistuinlaitokselle lisää työvoimaa yhteensä noin 100 henkilötyövuoden verran jo vuodesta 2024 lähtien”, ylijohtaja Riku Jaakkola toteaa.

Tuomioistuinlaitoksen henkilöstötarvelaskelmiin perustuva arvio pysyvästä lisärahoituksen tarpeesta on 30 miljoonaa vuosittain. Tämän lisäksi on esitetty rahoitusta ruuhkien purkamiseksi kahdeksan miljoonaa euroa. Lisärahoituksella on mahdollista palkata lisää työvoimaa, mikä vähentää henkilöstön työkuormaa ja auttaa tavoitteessa lyhentää käsittelyaikoja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Sali Espoon uudessa oikeustalossa.
Sali Espoon uudessa oikeustalossa.
Tuomioistuinvirasto
Lataa

Tuo­miois­tuin­vi­ras­to on it­se­näi­nen kes­kus­vi­ras­to, joka pal­ve­lee koko tuo­miois­tuin­lai­tos­ta. Tuo­miois­tuin­vi­ras­to toi­mii oi­keus­mi­nis­te­riön hal­lin­no­na­lal­la. Vi­ras­ton teh­tä­vä­nä on huo­leh­tia sii­tä, että tuo­miois­tui­met ky­ke­ne­vät käyt­tä­mään tuo­mio­val­taa laa­duk­kaas­ti ja että tuo­miois­tuin­ten hal­lin­to on te­hok­kaas­ti ja tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ti jär­jes­tet­ty.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tuomioistuinvirasto

Svar på minderårigas frågor om rättegångar – ett omfattande informationspaket har publicerats på tuomioistuimet.fi-webbplatsen2.4.2025 10:04:46 EEST | Pressmeddelande

Vad händer om man faller offer för ett brott, är vittne till ett brott eller åtalas för ett brott? På de nyligen publicerade webbsidorna besvaras frågor som uppstår i samband med rättegångar och straff när minderåriga kommer i kontakt med domstolar. Vi berättar också hur saker utreds i domstol i en situation där föräldrarna skiljer sig eller när ärenden som gäller barnskydd behandlas.

Vastauksia alaikäisten kysymyksiin oikeudenkäynneistä – laaja tietopaketti julkaistu tuomioistuimet.fissä2.4.2025 10:04:46 EEST | Tiedote

Mitä tapahtuu, jos joutuu rikoksen uhriksi, on rikoksen silminnäkijä tai jos joutuu syytteeseen rikoksesta? Juuri julkaistulla sivustolla vastataan kysymyksiin, joita alaikäisenä tuomioistuimessa asioiville herää oikeudenkäynteihin ja rangaistuksiin liittyen. Kerromme myös, miten asioita selvitetään tuomioistuimessa sellaisessa tilanteessa, jossa vanhemmat eroavat tai kun käsitellään lastensuojeluun liittyviä asioita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye