Meri-Lapin järjestökeskus osaksi Toivola-Luotolan Setlementtiä
Meri-Lapin järjestökeskus Majakan toiminta on siirtynyt kemiläiselle Toivola-Luotolan Setlementille. Pohjoisen yhteisöjen tuki – Majakka ry:llä ei ollut enää taloudellisia resursseja ylläpitää järjestökeskusta.
STEA on tehnyt takaisinperinnän Pohjoisen yhteisöjen tuki – Majakka ry:lle myönnettyyn avustukseen, joka kohdistuu vuosien 2017-2019 toimintaan. Yhdistys ei pysty takaisinmaksuun, joten sen edellytykset ylläpitää järjestökeskustoimintaa ovat päättyneet. STEA:lta haettiin avustuksen siirtoa Toivola-Luotolalle.
- Halusimme turvata tärkeän järjestökeskuksen toiminnan alueellamme. Vetovastuu siirtyi meille 25.9., kertoo Toivola-Luotolan Setlementin toiminnanjohtaja Johanna Axelsson.
Järjestökeskuksen toiminnassa on mukana noin 70 yhdistystä. Keskus edistää järjestöjen toimintaedellytyksiä ja huolehtia niiden edunvalvonnasta. Se koordinoi yhteistyötä sekä järjestökentän sisällä että julkisen sektorin ja oppilaitosten kanssa.
Johanna Axelsson on iloinen järjestökeskuksen jatkumisesta.
- On erittäin tärkeää, että järjestöillä on jatkossakin keskus toimintaansa tukemassa. Näin paikallisille järjestöille avautuu verkostoja, yhteistyön mahdollisuuksia ja kokoontumispaikkoja.
Sen lisäksi, että yhdistysten on tarpeellista saada yleistä tukea ja neuvontaa toimintaansa, ne kaipaavat myös apua viestinnällisissä ja taloudellisissa kysymyksissä.
Vuonna 2022 järjestökeskuksen tiloissa kokoontui 39 järjestöä ja kävijöitä oli 2446. Kävijämäärät ovat tänä vuonna nousseet huomattavasti, ja tilavarauksia on tehty pitkälle ensi vuoteen.
Axelssonin mukaan kaikki järjestökeskuksen toiminta ja palvelut pyritään pitämään ennallaan. Setlementin on tarkoitus vaihtaa järjestökeskuksen nimi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna AxelssonToivola-Luotolan Setlementti ry
Puh:040 515 2743Puh:040 515 2743johanna.axelsson@toivola-luotola.fiTytti KumpulainenToivola-Luotolan Setlementti ry
Puh:050 475 4340Puh:050 475 4340tytti.kumpulainen@toivola-luotola.fiKuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Setlementtiliitto ry
Lasten väliseen väkivaltaan ja kiusaamiseen puuttumiselle saatava riittävät resurssit10.4.2024 13:35:40 EEST | Tiedote
Lähes 70 prosenttia vähävaraisten perheiden lapsista on joutunut alakoulussa kiusaamisen uhriksi. Lapsiperheköyhyyteen liittyy pahimmillaan kiusaamista, syrjintää, ulkopuolelle jäämistä, mielenterveys- ja päihdeongelmia sekä lähisuhdeväkivaltaa.
Median käyttöön kompakti käsikirja: kunniaan liittyvän väkivallan termit13.3.2024 07:26:00 EET | Tiedote
Kunniaan liittyvä väkivalta on ilmiö, joka jakaa mielipiteitä. Loisto setlementti on tehnyt yhteistyössä alan asiantuntijoiden kanssa ilmiöön liittyvän käsikirjan, josta löytyvät keskeiset suositeltavat ja vältettävät termit.
Sean Ricksille Setlementtiliiton Ihmisen puolella -palkinto23.11.2023 09:40:00 EET | Tiedote
Suomen Setlementtiliitto on myöntänyt Ihmisen puolella -tunnustuspalkinnon Sean Ricksille.
Tyttöerityinen nuorisotyö vahvistuu maassamme – yhdeksäs Tyttöjen Talo avattu Poriin3.11.2023 09:17:00 EET | Tiedote
Tyttöjen Talojen maankattava verkosto vahvistuu, kun Poriin on juuri avattu yhdeksäs Tyttöjen Talo.
Sekasin Gaming juhlii viittä toimintavuottaan19.10.2023 06:43:00 EEST | Tiedote
Sekasin Gaming -verkkoyhteisö on toiminut nuorten parissa jo viisi vuotta. Merkkipäivä on 19.10.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme