Kirjasto nyt ja huomenna -blogi avaa keskustelua kirjastoista

Kirjasto nyt ja huomenna -blogin tavoitteena on nostaa esille aiheita kirjastomaailmaa puhuttavista ilmiöistä sekä tulevaisuuden visioista ja haasteista. Blogin kirjoittajat ovat kirjastoalan ammattilaisia, eri alojen vaikuttajia ja kirjastojen asiakkaita nyt ja huomenna. 

Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Juha Manninen kirjoitti blogiin avauskirjoituksen. Kirjoitus on julkaistu tänään torstaina 11.10.2023. Kirjastoseura omistaa osan Kirjasto nyt ja huomenna -blogia ylläpitävästä Kirjastopalvelusta. 

"Sain kutsun kirjoittaa avaustekstin varsin vaativasti nimettyyn blogiin. Rohkenin vastata kutsuun myöntävästi, vaikken enää työskentele kirjastossa, enkä osaa ennustaa teenkö sitä enää työurani aikana. Lienee kuitenkin kohtuullista luvata, että jos työskentelisin kirjastossa, viihtyisin parhaiten sellaisessa, joka toimii suurin piirtein itseni toivomalla tavalla.

Suomalaiset rakastavat kirjastojaan: viime vuonna niissä käytiin 41 miljoonaa kertaa. Mutta onko rakkaus kirjastoon samanlaista kuin rakkauden vaikkapa lukemiseen väitetään olevan?

Ihmiset lukevat vähemmän kuin ennen ja lukutaito on kriisissä. Teini-ikäisistä pojista vain harva lukee vapaaehtoisesti, eikä vertaaminen toisen sukupuolen samanikäisiin varsinaisesti aiheuta hurraahuutoja. Aikuisetkin kaunistelevat omia vastauksiaan vapaa-ajankäyttötottumuksista kysyttäessä. 

Ilahduttavia lukemisuutisia kuuluu esimerkiksi Ruotsista, jossa lastenaineiston lainaus on viime vuonna kasvanut. Samaa raportoitiin myös Suomessa viime vuodenvaihteessa, kun kunnat julkistivat omia tilastojaan. Lastenkirjallisuuden lainausennätyksiä on jopa rikottu siellä täällä.

Kirjastojen kävijämäärät eivät ole laskeneet samassa suhteessa lainauksen kanssa. Jos edelleen ajattelemme, että suomalaiset rakastavat kirjastojaan, on siis hyväksyttävä, että rakkaus on moninaista, ja että kirjastoja käytetään tänään eri tavoin.

Vuonna 2018 yleisissä kirjastoissa oli aluehallintoviraston keräämien tilastojen mukaan vajaat 35 miljoonaa tallennetta. Vuonna 2022 määrä oli laskenut 32 miljoonaan. Onko tämä merkittävä pienennys vai ei? Kirjastoalan sisäisessä keskustelussa ainakin kuultiin monta kertaa, että koronasulkujen takia inventaarioon pystyttiin paikoin keskittymään tavallista paremmin. Yleisen kirjaston kokoelman tuleekin olla eläväinen, jo kirjastolainkin mukaan. 

Lainaus kirjastojen kokoelmista laski samassa ajassa 85 miljoonasta 80 miljoonaan. Selittäviä tekijöitä on mielestäni ainakin kaksi: osa kirjaston perinteisistä asiakkaista käyttää nyt aikaansa lukuaikapalveluiden asiakkaana tai somen doom scrollaajana ja toinen osa tippui koronan takia kyydistä eikä kirjasto enää kuulu heidän arkeensa. Samat piirteet toki voivat toki eri tavoin yhdistyä meissä edelleen kirjastoa käyttävissäkin. 

Sähköisten aineistojen lainauksen lisääntyminen ei korvannut painetun materiaalin lainauksen laskua, vaikka jotakin merkitystä sillä eittämättä on. E-aineistojen käytön kasvuluvut ovat kovia, mutta niissäkin keulalla kulkee e-lehtien käyttökerrat ja tätä tilastoa kaunistavat erityisesti kirjastoissa muuten melko näkymätön asiakasjoukko: keski-ikäiset miesoletetut. Paperikirja kuitenkin pitää pintansa kirjaston asiakkaiden joukossa. 

Kokoelmat siis ovat pienentyneet mutta toisaalta kirjastojen käytössä oleva hyötypinta-ala on kasvanut. Joskus kirjastoja moititaan siitä, että ne ovat muuttuneet puuhastoiksi, joissa ei enää ole hiljaista ja että kirjastoammattilaiset eivät ymmärrä pitää kiinni kirjaston perinteisestä tehtävästä. Olen eri mieltä. Näen, että kirjasto edelleen toteuttaa tärkeää sivistystehtäväänsä ja auttaa ihmisiä kehittämään itseään. Perinteisen lukemalla harjoitetun aivojumpan, kirjallisen ylevöitymisen ja dekkareilla tai romantiikalla avitetun rentoutumisen joukkoon vain on tullut muitakin tapoja. Siksi kirjastoissa järjestetään keskustelutilaisuuksia, ukulelen alkeet -tutustumisia ja niissä voi kokeilla 3D-tulostimia. 

Vielä samaa ajanjaksoa tarkastellen kirjastojen hyötypinta-alan kasvun lisäksi myös niiden aukiolotunnit kasvoivat 1,8 miljoonasta miltei 2,4 miljoonaan. Kuluvan vuoden luvut tulevat nousemaan hieman tuostakin, koska viime vuoden alkupuolella ainakin isommissa kaupungeissa koronarajoitukset vielä vaikuttivat kirjastojen toimintaan. 

Suurin tekijä aukiolotuntien kasvuun on luonnollisesti omatoimikirjastojen määrän kasvu. Omatoimista aukioloaikaa tarjoaa jo kolme neljästä kuntien kirjastosta. Kirjastojen johtajilla onkin vaativa tehtävä perustella päättäjille, että omatoimikirjasto ei ole säästökeino, eikä se vähennä työtä vaan päinvastoin. Kirjaston merkitystä tilana, oli siellä henkilökuntaa paikalla tai ei, ei voi liiaksi korostaa. Julkisen ilmaisen tilan merkitystä on vaikeaa mitata numeroilla, eikä sillä välttämättä päästä lukutaitostrategiaan edes alaviitteeksi. 

Kirjastoja tarvitaan nyt ja huomenna ihan yhtä paljon kuin eilenkin. Päättäjien, asiakkaiden ja  henkilökunnankin on ymmärrettävä, että käyttötarkoituksia on monia, eivätkä kaikki hyödyt ole sen helpommin mitattavissa kuin ennenkään. 

Kirjasto on paikka kirjallisuudelle ja lukemisen ilosanomalle, kirjasto on paikka opiskelulle, kulttuurille, harrastuksille ja kulttuuriselle vuoropuhelulle. Sen tulee olla myös paikka, jossa voi altistua vieraillekin näkemyksille tai kulttuurille. Kirjasto mahdollistaa yhteentörmäykset, joista syntyy oivalluksia. Kirjaston täytyy myös olla paikka, jossa sinulta ei odoteta mitään. Voit antaa sen vaikuttaa korviesi väliin juuri itsellesi sopivalla tavalla."

Juha Manninen
toiminnanjohtaja
Suomen kirjastoseura 

Tekstin lähteenä on käytetty tilastot.kirjastot.fi -sivustoa, johon Opetus- ja kulttuuriministeriö on koonnut aluehallintoviraston kunnista keräämät tiedot.

Kirjastoseura omistaa osan Suomen kirjastopalvelu Oy:stä.