Kauppakamarikysely: Yritysten näkymät heikentyneet kaikilla osa-alueilla – 49 prosenttia vastaajista kuvailee toimialansa tunnelmia pessimistiseksi tai erittäin pessimistiseksi, Pohjois-Karjalassa vallitsee yleisesti vain hieman vähemmän pessimistinen näkymä 43 %.

Jaa

Yritysten näkemykset suhdannekehityksestä ovat heikentyneet kauppakamarien tuoreessa kyselyssä verrattuna edelliseen toukokuussa julkistettuun talouskyselyyn. Peräti 49 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä kuvailee tunnelmia pessimistisiksi tai erittäin pessimistiseksi. Arviot ovat synkentyneet laaja-alaisesti koskien kyselyn eri osa-alueilta, kuten liikevaihtoa, tilauskantoja, rekrytointitarvetta ja vientiä

Kauppakamarien tuoreen kyselyn mukaan yrityksistä 30 prosenttia (P-K 42 %) arvioi liikevaihtonsa supistuvan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Vielä toukokuussa liikevaihdon supistumiseen uskoi 21 prosenttia eli arviot ovat menneet selvästi pessimistisempään suuntaan. Vastanneista yrityksistä 24 prosenttia (P-K 24 %) arvioi liikevaihtonsa kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Toukokuussa vastaava osuus oli vielä 33 prosenttia. 
 
Myös liikevaihdon toteutunut kehitys on ollut odotettua heikompaa. Toukokuussa 44 prosenttia (38,8 %) vastaajista arvioi kuluvan vuoden liikevaihtonsa olleen kyselyhetkellä viime vuotta paremmalla tasolla. Vastaava lukema oli laskenut uudessa kyselyssä reiluun 37 prosenttiin (P-K 36 %).  


 ”Valitettavasti loppukesän ja alkusyksyn aikana talousuutiset ovat olleet voittopuolisesti mollivoittoisia, mikä heijastuu tuoreen kyselyn tuloksiin. Teollisuus kärsii heikosta kansainvälisen talouden kysyntätilanteesta ja rakentamiseen on iskenyt voimakkaasti kohonnut korkotasojen ja rakennuskustannusten nousu. Toistaiseksi myös yksityisen kulutuksen näköala on vaisu, joten kovin vauhdikkaaseen kasvuun ei ole eväitä lähikuukausina”, arvioi Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. 


Työllisyyden tuntuva sukupuoliero saattaa jatkossa kärjistyä edelleen 
 
Työllisyyden kehitystä koskevat odotukset ovat yrityksillä nekin heikentyneet jonkin verran, vaikka tilannetta voi Appelqvistin mukaan edelleen kuvata kohtalaiseksi, ja työllisyys on pitänyt pintansa vastatuulessa. 
 
Enemmistö vastaajista arvioi henkilöstömääränsä pysyvän vähintään ennallaan (P-K 74 %), mutta tuoreessa kyselyssä 22 prosenttia (P-K 26 %) vastaajista odotti henkilöstömääränsä supistuvan. Toukokuussa alle 12 prosenttia (P-K 18,2 %) ennakoi työvoiman vähentymistä, eli osuus on kasvanut huomattavasti. 
 
”Selvä heikennys tukee sellaista tulkintaa, että lähikuukausina työllisyys tulee laskemaan ja työttömyys sekä lomautukset kasvamaan, vaikka varsinaista romahdusta ei ole syytä odottaa ja työllisyyden lähtötaso on korkea. Työllisyyden tavanomaista isompi sukupuoliero saattaa jatkossa kärjistyä edelleen, sillä odotuksissa on, että työllisyys laskee suhdanneluonteisesti miesvaltaisilla toimialoilla. Erityisesti rakentamisen toimialalla voidaan odottaa selvää työllisyyden laskua”, sanoo Appelqvist. 
 
Optimismi hupenee 
 
Vastaajien näkemykset omalla toimialalla vallitsevista tunnelmista ovat synkkiä. Vastaajista lähes puolet, 49 prosenttia (P-K 43,5 %), luonnehti oman toimialan tunnelmia pessimistiseksi tai erittäin pessimistiseksi. Vastaava osuus oli toukokuun kyselyssä selvästi pienempi eli 34 prosenttia (P-K 32,6 %). Optimistisena vallitsevaa suhdannetunnelmaa piti enää vain 15 prosenttia yrityksistä. 
 
Rakentamisessa ylivoimainen enemmistö, eli 81 prosenttia vastaajista piti vallitsevia tunnelmia pessimistisinä tai erittäin pessimistisinä.  
 
Suhdanneodotukset olivat optimistisimpia palveluissa. Tilannetta ei Appelqvistin mukaan voi kuvata huikeaksi, mutta palvelutoimialoilla 21 prosenttia vastaajista jaksoi edelleen luonnehtia vallitsevaa suhdannetilannetta optimistiseksi ja lähes 47 prosenttia vastaajista piti sitä tavanomaisena. 
 
”Valitettavasti teollisuudessa suhdanne on heikentynyt jyrkällä kulmakertoimella, sillä lokakuun kyselyssä pessimistisinä tunnelmia pitävien teollisuuden toimialojen vastaajien osuus oli kasvanut toukokuun 34 prosentista 55 prosenttiin”, sanoo Appelqvist. 
 
Heikentynyt suhdanne ajanut kannattavuuden luisuun 
 
Kustannuspaineet ja tavaratoimituksiin liittyvät saatavuusongelmat ovat hellittäneet entisestään, mutta samalla suhdanteen heikkeneminen on kääntänyt kannattavuuden luisuun. Seuraavan kuuden kuukauden jaksolla kannattavuuden heikkenemistä odotti 41 prosenttia (P-K 34 %) yrityksistä.  
 
”Lukema on samalla tasolla kuin pahimmillaan viime vuoden joulukuussa, jolloin kustannustason nousu ja energiakriisi kurittivat taloutta. Kannattavuusodotukset ehtivät alkuvuoden aikana parantua selvästi tuotantokustannusten halventuessa, mutta nyt heikentynyt kysyntä on tuonut kriisitunnelmat takaisin”, sanoo Appelqvist. 

Kauppakamarien talouskysely tehtiin 27.-29.9.2023 ja siihen vastasi 1827 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Antti Toivanen, Pohjois-Karjalan kauppakamari p. 050-327 7732, antti.toivanen@kauppakamari.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Pohjois-Karjalan kauppakamari on elinkeinoelämän edunvalvoja, vaikuttaja ja kouluttaja. Teemme työtä kilpailukykyisen ja yrityksille menestyksekkään maakunnan puolesta. https://pohjoiskarjalankauppakamari.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan kauppakamari

Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Keskuskauppakamari: Kauppakamarikysely: Byrokratia vaikeuttaa kansainvälisten osaajien rekrytointia – 47 % yrityksistä pitää työperäistä oleskelulupaprosessia kankeana, Pohjois-Karjalassa luku 43 %3.11.2023 07:00:00 EET | Tiedote

Saatavuusharkinta on ollut haaste reilulle kolmannekselle yrityksistä ja puolet yrityksistä pitää työperäistä oleskelulupaprosessia kankeana. Tiedot selviävät kauppakamarien jäsenyrityksilleen toteuttamasta kyselystä. Kyselyn mukaan useat yritykset kertovat kokevansa kansainvälisten osaajien rekrytointiprosessin haastavaksi, vaikka 62 prosenttia yrityksistä suhtautuu kansainvälisten osaajien rekrytointiin positiivisesti.

Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Keskuskauppakamari: Yritykset maksaneet ja tilittäneet veroja 77 miljardin euron edestä – ”ilman yrityksiä hyvinvointivaltiolta putoaisi pohja” Pohjois-Karjalaan rekisteröityjen yritysten verokädenjälki vuodelta 2021 oli lähes miljardi euroa1.11.2023 07:00:00 EET | Tiedote

Keskuskauppakamarin Suuresta Veroselvityksestä selviää, että vuonna 2021 yritykset maksoivat ja tilittivät veroja ja veronluonteisia maksuja lähes 77 miljardia euroa. Tämä on kahdeksan miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2019. Selvityksellä Keskuskauppakamari haluaa tuoda näkyväksi yritysten elintärkeän roolin julkisten palveluiden rahoittamisessa.

Pohjois-Karjalan kauppakamari: Kauppakamarikysely: Kielitaitovaatimukset rajoittavat kansainvälisten osaajien rekrytointia – 71 prosenttia yrityksistä ei ole valmis vaihtamaan työpaikkakieltä englanniksi27.10.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarikyselyn mukaan noin 62 prosenttia yrityksistä on harkinnut tai voisi harkita kansainvälisen osaajan rekrytoimista tai vuokraamista. 59 kuvailee kokemustaan kansainvälisen osaajan rekrytoinnista positiiviseksi tai erittäin positiiviseksi. Enemmistöä yrityksistä kuitenkin askarruttaa, miten toimia monikielisenä ja monikulttuurisena työyhteisönä. 58 prosenttia yrityksistä kertoo, ettei ole rekrytoinut tai vuokrannut ulkomaisia osaajia, sillä työtehtävässä vaaditaan äidinkielen tasoista suomen kielen osaamista. .

Pohjois-Karjalan kauppakamari: Kauppakamarikysely: Ammatillinen osaaminen ei vastaa työelämän tarpeita – 39 % yrityksistä tyytymättömiä ammattiin valmistuneiden osaamiseen Pohjois-Karjalan osalta oli joitakin poikkeuksia verrattuna valtakunnallisiin tuloksiin19.10.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarikyselyn mukaan 39 prosenttia yrityksistä (Pohjois-Karjala 40%) kokee, ettei ammattiin valmistuneiden osaaminen vastaa työelämän tarpeita. Määrä on huolestuttava, sillä suurin pula yrityksillä on kauppakamarikyselyn mukaan juuri ammatillisista osaajista. Tärkeimpinä keinoina osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi yritykset pitävät yritysten ja oppilaitosten yhteistyön tiivistämistä, koulutussisältöjen kehittämistä työelämän tarpeisiin paremmin vastaaviksi ja työn vastaanottamisen kannustinloukkujen purkamista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye