Vaasan kaupunginteatteri

Myllyahon Kaaos ravistelee

Jaa

Mika Myllyahon kirjoittama menestysnäytelmä Kaaos kuvaa kolmen naisen ystävyyttä ja heidän elämänsä murtumispisteitä. Liila Jokelinin ohjaama teos saa ensi-iltansa 21.10.2023 Vaasan kaupunginteatterin Julia-näyttämöllä.

Kaaos (2023). Kuvassa Saana Rautavaara, Emma-Sofia Hautala ja Sonja Halla-aho.
Kaaos (2023). Kuvassa Saana Rautavaara, Emma-Sofia Hautala ja Sonja Halla-aho. Kuva: Linus Lindholm

Suomen Kansallisteatterin pääjohtajan Mika Myllyahon kirjoittamassa komediassa opettaja, terapeutti ja toimittaja taantuvat ratkaisemaan impulsiivisuudellaan tilanteita, joissa sivistyneempi ratkaisu olisi suotuisampi. Itsehillinnän pettäessä nämä sisäisten ristiriitojensa repimät naiset suistuvat kaaoksen maailmaan. Vuonna 2008 kantaesityksensä Ryhmäteatterissa saanut Kaaos on osa Myllyahon menestystrilogiaa, johon kuuluvat myös näytelmät Paniikki (2005) ja Harmonia (2009).

Mustaa huumoria tihkuvan näytelmän Vaasan kaupunginteatterille ohjaa näytelmäkirjailija, laulaja-lauluntekijä ja teatteriohjaaja Liila Jokelin. Jokelin on aiemmin kirjoittanut ja ohjannut teoksia muun muassa Teatteri Takomolle, Yleisradion Radioteatteriin ja Tampereen Työväen Teatteriin. Uuden polven rohkea teatterintekijä vierailee teoksen myötä ensimmäistä kertaa Vaasan kaupunginteatterissa.

”Minua kiinnostaa komedian eri mahdollisuudet, komedialla voidaan kertoa syviä ja väkeviä asioita. Tässä teoksessa on hyvin kiinnostavalla tavalla sekä komedian että tragedian elementtejä. Tämä on kaamoksen musta komedia”, toteaa Jokelin.

Julia-näyttämöllä Kaaoksen pyörteissä nähdään valovoimainen näyttelijätrio Saana Rautavaara (opettaja Sofia), Sonja Halla-aho (toimittaja Emmi) ja Emma-Sofia Hautala (terapeutti Julia), jotka tekevät päärooliensa lisäksi myös lukuisia sivurooleja.

”On ollut todella inspiroivaa tulla suurelta näyttämöltä tänne pienelle puolelle ja tällaiseen teokseen, jossa saa tehdä sekä isompaa pääroolia että useampaa pienempää roolia”, kertoo näyttelijä Emma-Sofia Hautala.

”Tämä on vauhdikas, terävä ja rohkea teos”, toteavat näyttelijät.

Teoksen skenografina vierailee vaasalais-ahvenanmaalainen lavastaja Maria Antman. Näytelmän äänisuunnittelusta vastaa Heikki Järvi, valosuunnittelusta Olli Haakana ja maskeeraus- ja kampaussuunnittelusta Ella Stolt.

”Näytelmän käsikirjoituksessa sanotaan, että on olemassa kaksi maailmaa: kaaoksen ja harmonian maailma. Teoksen visuaalinen ilme perustuu pitkälti tähän ajatukseen”, kertoo skenografi Maria Antman.

Esitys on kestoltaan noin 2 h 30 min, sisältäen väliajan. Näytelmää suositellaan yli 13-vuotiaille. Teos saa ensi-iltansa Julia-näyttämöllä lauantaina 21.10.2023. Näytelmän oikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kaaos (2023). Kuvassa Sonja Halla-aho ja Emma-Sofia Hautala.
Kaaos (2023). Kuvassa Sonja Halla-aho ja Emma-Sofia Hautala.
Lataa
Kaaos (2023). Kuvassa etualalla Sonja Halla-aho ja taustalla Saana Rautavaara ja Emma-Sofia Hautala.
Kaaos (2023). Kuvassa etualalla Sonja Halla-aho ja taustalla Saana Rautavaara ja Emma-Sofia Hautala.
Lataa

Linkit

Vaasan kaupunginteatteri on Vaasassa toimiva suomenkielinen ammattiteatteri.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunginteatteri

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye