Kantatien 67 parantaminen välillä Ilmajoki-Seinäjoki Valmistuvaa yleissuunnitelmaluonnosta esitellään yleisötilaisuudessa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus laatii yleissuunnitelmaa kantatielle 67 välille Ilmajoki-Seinäjoki. Suunnittelualue alkaa Hannukselantien liittymästä Ilmajoelta ja päättyy kantatien 67 nelikaistaisen osuuden alkuun Seinäjoella. Yleissuunnitelma valmistuu vuoden 2023 loppuun mennessä.

Yleisötilaisuus
Valmistuvaa yleissuunnitelmaluonnosta esitellään yleisötilaisuudessa keskiviikkona 1.11.2023 klo 17.30–19.00 Seinäjoella Frami B / Auditorio 2 (Kampusranta 9B, 60320 Seinäjoki). Kahvitarjoilu klo 17.00 alkaen.
Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä Microsoft Teams- sovelluksella. Teams-linkki lisätään hankkeen verkkosivuille ennen tilaisuutta.
Tilaisuuden alussa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja suunnittelijan asiantuntijat esittelevät tarkentunutta suunnitelmaluonnosta. Yleisen esittelyn ja keskustelun jälkeen osallistujilla on mahdollisuus tutustua suunnitelmaluonnokseen karttojen äärellä. Tilaisuus on avoin kaikille alueen asukkaille, maanomistajille, muille tienkäyttäjille ja hankkeesta kiinnostuneille. Yleissuunnitelmaluonnokseen voi tutustua hankkeen verkkosivuilla 1.11.2023 alkaen.
Yleissuunnitelmaluonnos
Yleissuunnitelmassa määritetään tien likimääräinen sijainti ja poikkileikkaus sekä kytkennät nykyiseen ja tulevaan maankäyttöön. Kaavoituksella voidaan varmistaa, että väylien tarvitsemille alueille ei osoiteta muuta maankäyttöä eikä rakenneta taloja. Lisäksi määritellään liikenteelliset ja tekniset perusratkaisut, hankkeen vaikutukset, alustava kustannusarvio sekä haittojen torjumisen periaatteet.
Yleissuunnitelmaratkaisu on kevään yleisötilaisuudessa esitetyn mukainen, mutta suunnittelua on tarkennettu mm. rinnakkaisteiden ja meluntorjunnan osalta.
Yleissuunnitelmaluonnoksessa esitetään kantatien 67 parantaminen pääsääntöisesti nelikaistaiseksi ja kaikki suunnittelualueen tasoristeykset poistetaan, Palontien tasoristeystä lukuun ottamatta. Kantatietä parannetaan muuten nykyiselle paikalleen, mutta Ahonkylän kohdalla noin kolmen kilometrin matkalla kantatielinjaus toteutetaan nykyisen junaradan kohdalle, ja uusi ratalinjaus toteutetaan nykyisen radan pohjoispuolelle. Nykyinen kantatie jää Ahonkylän kohdalla rinnakkaistieksi. Yleissuunnitelmassa esitetään kolme uutta eritasoliittymää; Siltalan eritasoliittymä Ilmajoen keskustan kohdalle nykyisen liikennevaloliittymän kohdalle, Ahonkylän eritasoliittymä Ahonkylän länsipuolelle (Ilmajoen keskustan puolelle) ja Rintalan eritasoliittymä kantatien ja Suupohjantien nykyisen liittymän kohdalle.
Yleissuunnitelman hyväksymisen jälkeen ennen hankkeen toteuttamista laaditaan tiesuunnitelma ja rakentamissuunnitelma. Hankkeelle ei ole vielä rahoitusta.
Yhteyshenkilöt
Hankkeesta vastaava:
Tienpidon suunnittelu, yksikön päällikkö Janne Ponsimaa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, janne.ponsimaa@ely-keskus.fi, puh 029 502 7746
Suunnittelusta vastaava: Satu Rajava, Ramboll Finland Oy, 0405171432, satu.rajava@ramboll.fi
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaalla marraskuun lopussa 7385 työtöntä työnhakijaa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut Etelä-Pohjanmaalla merkittävästi. Kaikista alueen työttömistä työnhakijoista pitkäaikaistyöttömiä oli hieman vajaa kolmannes. Samanaikaisesti nuorisotyöttömyys on lisääntynyt ja avoimia työpaikkoja on tarjolla entistä vähemmän.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet för Fortum Power and Heat Oy:s Jeppo vindkraftsprojekt (Nykarleby, Österbotten)22.12.2025 12:00:00 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet om Jeppo vindkraftsprojekt. Jeppo vindkraftsprojekt ligger i Nykarleby stad, cirka tio kilometer sydost om stadens centrum. Projektet består av ett vindkraftsområde med elöverföringsrutt.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Fortum Power and Heat Oy:n Jepuan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Uusikaarlepyy, Pohjanmaa)22.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Jepuan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviontiohjelmasta (YVA-ohjelma). Jepuan tuulivoimahanke sijoittuu Uudenkaarlepyyn kaupungin alueelle, noin 10 km keskustasta kaakkoon. Hanke koostuu tuulivoima-alueesta sekä sähkönsiirtoreitistä.
Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvakartoituksia päivitetty (Etelä-Pohjanmaa)22.12.2025 08:32:37 EET | Tiedote
Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvavaarakarttoja on päivitetty tulvatilanteiden ja vedenkorkeuksien arvioinnin tarkentamiseksi useilla jokiosuuksilla Etelä-Pohjanmaalla. Kartat ovat nähtävissä ympäristöhallinnon tulvakarttapalvelussa ja Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkunassa.
De senaste dagarnas nederbörd har fått åarna att nå flödesnivåer (landskapen i Österbotten)19.12.2025 12:58:56 EET | Pressmeddelande
Under de senaste dagarna har det regnat och snön som föll tidigare har smält. Detta har gjort att vattenföringen och vattenståndet i de österbottniska vattendragen har nått höga nivåer för årstiden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme