Digitaalisen euron suunnittelu etenee

EKP:n lehdistötiedote 18.10.2023
- Euroopan keskuspankissa on päätetty jatkaa valmisteluja, jotta euroalueella voitaisiin tarvittaessa ottaa käyttöön sähköinen versio eurosta.
- Lähivuosina on tarkoitus saada valmiiksi tarvittavat säännöt ja valita palveluntarjoajia, jotka voisivat auttaa järjestelyissä.
- Vaaditaan vielä paljon työtä, ennen kuin voidaan päättää, kannattaako euroalueella laskea liikkeeseen digitaalinen euro.
Euroopan keskuspankin neuvosto on päättänyt, että pitkällisen selvitystyön jälkeen voidaan siirtyä tekemään käytännön valmisteluja siltä varalta, että eurosta otetaan käyttöön myös sähköinen versio.
Euroalueen keskuspankeissa eli eurojärjestelmässä on selvitetty vuoden 2021 lokakuulta lähtien, millaiset järjestelyt mahdollisen sähköisen euron tueksi tarvittaisiin ja miten sen haluttaisiin toimivan. Selvitystyön pohjalta on nyt julkaistu raportti (englanniksi), jossa käydään läpi käyttäjien tarpeita. Digitaalisten eurojen haluttaisiin olevan kaikkien euroalueen asukkaiden, yritysten ja yhteisöjen käytettävissä, ja järjestelyt on tarkoitus rakentaa viranomaisten valvonnassa olevien palveluntarjoajien varaan.
Digitaaliset eurot olisivat verrattavissa euroseteleihin ja ‑kolikoihin. Niiden taustalla olisi keskuspankki, niillä voisi maksaa samalla tavalla kaikkialla euroalueella ilman ylimääräisiä kustannuksia, ja maksutiedot pyrittäisiin suojaamaan erittäin hyvin. Sähköiset maksut sujuisivat turvallisesti niin tavallisissa kuin verkkokaupoissakin, ja rahaa voisi siirtää myös yksityishenkilöiden välillä. Virastojen olisi helpompi hoitaa maksuliikenteensä myös niiden kansalaisten kanssa, joilla ei ole pankkitiliä eikä verkkosopimusta. Maksut olisivat perillä välittömästi.
Seuraavaksi pyritään saamaan aikaan tarvittava säännöstö ja etsitään palveluntarjoajia kehittämään toteutusmahdollisuuksia. Järjestelyjä halutaan päästä testaamaan, jotta ne saataisiin vastaamaan käyttäjien tarpeita ja eurojärjestelmän vaatimuksia. Digitaalisen euron haluttaisiin olevan kaikkien käytettävissä, joten käyttö yritetään tehdä mahdollisimman helpoksi. Yksityisyydensuojaan kiinnitetään erityistä huomiota, eikä luontoa haluta kuormittaa turhaan. Suunnittelun yhteydessä kartoitetaan eri käyttäjäryhmien näkemyksiä, ja parin vuoden kuluttua EKP:n neuvosto päättää jatkosta.
Vaaditaan vielä paljon työtä, ennen kuin voidaan päättää, kannattaako euroalueella todella laskea liikkeeseen digitaalinen euro. Euroopan unionissa vasta valmistellaan tarvittavaa lainsäädäntöä, ja EKP ottaa suunnittelussa huomioon lainsäätäjien näkemykset.
EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde muistuttaa, että yhteisen rahan halutaan pysyvän ajanmukaisena. Kaikki sähköiset maksut voisi hoitaa euroalueella turvallisesti samalla tavalla, ilman ylimääräisiä kustannuksia. Digitaalinen euro palvelisi niitä, jotka hoitavat mieluiten maksunsa sähköisesti, ja muut voisivat maksaa edelleen tuttuun tapaan euroseteleillä ja ‑kolikoilla.
Maksutietojen halutaan pysyvän mahdollisuuksien mukaan salassa. Tarkoituksena on, että eurojärjestelmä ei voisi tutustua yksittäisten käyttäjien tietoihin eikä seurata heidän maksutottumuksiaan. Ilman verkkoyhteyttä maksettaessa maksut jäisivät periaatteessa vain maksajan ja maksun saajan tietoon.
Sähköisen maksamisen ei haluta olevan euroalueella Euroopan ulkopuolisten palveluntarjoajien varassa. Omien viranomaisten luomat järjestelyt toisivat vakautta maksualalle. Kun samoja palveluja olisi helppo tarjota kaikissa euroalueen maissa, niiden kehittäminen olisi kannattavampaa. Kilpailun lisääntyminen alalla voisi myös laskea kustannuksia.
EKP:n johtokunnan jäsen Fabio Panetta, jonka johdolla valmisteluja on tehty, korostaa valinnanvapauden merkitystä euroalueella. Yhä useammat haluavat hoitaa maksunsa sähköisesti, joten eurosta olisi mielekästä luoda myös sähköinen versio. Kun maksujärjestelyjen taustalla olisivat eurooppalaiset viranomaiset, maksaminen sujuisi varmemmin.
Käytännön järjestelyt
Digitaalisia euroja olisi tarkoitus voida käyttää oman pankin tai muun palveluntarjoajan sovelluksessa tai verkkopalvelussa, tai niitä voisi tallettaa maksukortille esimerkiksi postissa. Myös eurojärjestelmä voisi kehittää tarkoitukseen sopivan sovelluksen. Sähköisiä euroja voisi tarvittaessa muuttaa euroseteleiksi ja ‑kolikoiksi automaatilla, ja päinvastoin.
Eurojärjestelmän tämänhetkisen näkemyksen mukaan sähköisillä euroilla pitäisi voida maksaa ilman ylimääräisiä kustannuksia, kuten seteleillä ja kolikoillakin. Käytön haluttaisiin olevan taloudellisesti kannattavaa myös palveluntarjoajille, ja kaupoilta perittävät palvelumaksut pystyttäisiin silti pitämään kohtuullisina. Keskuspankit vastaisivat omien taustajärjestelyjensä kustannuksista.
Valmistelutyön tueksi kartoitetaan jatkuvasti lainsäätäjien, eurooppalaisten päätöksentekijöiden, eri käyttäjäryhmien ja markkinoiden edustajien näkemyksiä, ja suunnittelun etenemisestä pyritään myös jakamaan tietoa.
Avainsanat
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
En inhemsk lösning för omedelbara betalningar skulle öka funktionssäkerheten och konsumenternas valfrihet8.5.2025 11:30:00 EEST | Pressmeddelande
Finländarna måste ha tillgång till förmånliga, mångsidiga och tillförlitliga betalningssätt som fungerar säkert också under exceptionella omständigheter. En lösning för omedelbara betalningar som baserar sig på kontoöverföringar i real tid skulle öka vår förmåga att hantera systemen för betalning och erbjuda konsumenterna ett välkommet alternativ.
Kotimainen pikamaksamisen ratkaisu lisäisi toimintavarmuutta ja kuluttajien valinnanvapautta8.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaisilla tulee olla käytössään edullisia, monipuolisia ja luotettavia maksutapoja, jotka toimivat turvallisesti myös poikkeustilanteissa. Reaaliaikaisiin tilisiirtoihin perustuva pikamaksuratkaisu lisäisi kykyämme hallita maksamisessa käytettyjä järjestelmiä ja tarjoaisi kuluttajille tervetulleen vaihtoehdon.
A Finnish instant payment solution would improve resilience and consumer choice8.5.2025 11:30:00 EEST | Press release
People must have access in Finland to inexpensive, versatile and reliable methods of payment and these must function securely even in exceptional situations. An instant payment solution based on real-time credit transfers would enhance our ability to govern the systems used in making payments and would offer consumers greater choice.
Inlåningen från hushållen ökar8.5.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Vid utgången av mars 2025 var inlåningen från de finländska hushållen (112,1 miljarder euro) 3 miljarder euro större än vid motsvarande tid för ett år sedan. Inlåningen har senast varit större 2022. I juli 2022 var inlåningen den största genom tiderna, dvs. nära 114 miljarder euro. Vid utgången av mars 2025 var 68,4 miljarder euro av inlåningen från hushållen inlåning över natten[1], 14,9 miljarder euro tidsbunden inlåning och 28,8 miljarder euro placeringsdepositioner[2].
Kotitalouksien talletuskanta kasvussa8.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Maaliskuun 2025 lopussa suomalaisten kotitalouksien talletuskanta (112,1 mrd. euroa) oli 3 mrd. euroa suurempi kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Talletuskanta oli viimeksi suurempi vuonna 2022. Vuoden 2022 heinäkuussa se oli kaikkien aikojen suurin eli lähes 114 mrd. euroa. Maaliskuun 2025 lopussa kotitalouksien talletuksista 68,4 mrd. euroa oli yön yli -talletuksia[1], 14,9 mrd. euroa määräaikaistalletuksia ja 28,8 mrd. euroa sijoitustalletuksia[2].
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme