YTK Työttömyyskassan jäsenkasvu jatkuu – jäseniä jo yli 525 000
Suomen suurimman työttömyyskassan jäsenmäärä on kasvanut vuodentakaiseen nähden yli kymmenellä tuhannella.

YTK Työttömyyskassan jäsenmäärä on ylittänyt 525 000 jäsenen rajan. YTK Työttömyyskassa on Suomen suurin työttömyyskassa, johon kuuluu noin neljäsosa palkansaajista.
18. lokakuuta YTK Työttömyyskassan jäseniä oli 525 150. Jäsenmäärä kasvoi yli kymmenellä tuhannella vuodentakaiseen verrattuna.
”Olemme iloisia jäsenkasvustamme. YTK Työttömyyskassa kasvaa edelleen etenkin suosittelun kautta, eli tyytyväiset jäsenemme vinkkaavat meistä eteenpäin. Jatkuva työmme hyvän asiakaskokemuksen varmistamiseksi kantaa hedelmää”, kertoo YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen.
Suurkassa haluaisi myös avittaa työllistymistä
YTK Työttömyyskassa on kampanjoinut sen puolesta, että työttömyyskassat saisivat tukea jäsentensä työllistymistä. Tällä hetkellä moinen ei ole mahdollista, sillä työttömyysturvalaki rajaa työttömyyskassan tehtävät ansioturvan ja muiden etuuksien maksamiseen sekä niihin liittyvään neuvontaan.
Lakimuutoksen ajamisen taustalla on halu auttaa jäseniä yhä monipuolisemmin.
”Työttömyyskassojen tehtävä ansioiden turvaajana on tärkeä, mutta haluamme laajentaa ajatusta laajemman työn turvan suuntaan. Nopea työllistyminen on kaikkien etu, ja toisaalta osaaville työntekijöille on edelleen kova kysyntä. Ansioturvaa saavilla on hyvät edellytykset työllistyä nopeasti, ja tätä haluaisimme osaltamme tukea”, Auli Hänninen sanoo.
Työelämäpalveluiden kysyntä kasvaa
YTK Työttömyyskassan jäsenille tarkoitettu YTK Työelämä ry on kasvattanut myös merkittävästi jäsenmääräänsä. Määrä on nyt 256 084. Vuosi sitten jäseniä oli 245 584, eli myös YTK Työelämän jäsenmäärä kasvoi yli kymmenellä tuhannella.
YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. Se tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KangasAsiakkuus- ja viestintäjohtaja
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytk.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista.
YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. www.ytk.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Työttömyys lievässä nousussa24.4.2025 07:25:00 EEST | Tiedote
YTK:n jäsenten työttömyys kohosi maaliskuussa hieman, mutta kokonaistilanne on viimevuotista parempi. Työttömyys kasvoi sekä rakennusalalla että teollisuudessa.
Työttömyys laskussa, naisten työllisyystilanne miehiä parempi25.3.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Työttömyys on laskenut helmikuussa useimmilla aloilla ja alueilla. Naisten työllisyystilanne on parantunut, ja heidän työttömyysasteensa on ollut jo pitkään miehiä matalampi.
Ilmoittaudu työnhakijaksi oikein ja vältä viive päivärahan maksussa18.3.2025 07:50:00 EET | Tiedote
Työvoimapalvelujen uudistus on tuonut muutoksia työnhakijaksi ilmoittautumiseen. Virheellinen tai myöhästynyt ilmoittautuminen voi viivästyttää ansiopäivärahan maksua. Työnhaun aloittaminen ajoissa ja tietojen tarkistaminen ovat avainasemassa etuuden sujuvassa saamisessa.
YTK ja Headai mullistavat työnhaun kotimaisen tekoälyn avulla12.3.2025 07:53:35 EET | Tiedote
Suomen suurin työttömyyskassa ja tekoälytalo aikovat vapauttaa työnhakijat satojen hakemusten lähettämisen taakasta.
Yli 60-vuotiaiden työttömyys kasvaa, 55–59-vuotiaiden vaikeuksia liioiteltu27.2.2025 08:35:00 EET | Tiedote
Kuusikymppisten työttömyysaste on yli kaksinkertainen viisikymppisiin verrattuna, YTK Työttömyyskassan data osoittaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme