Gazan terveydenhuolto romahtanut – haavoittuneet vaarassa kuolla tunneissa
Sairaanhoidon tilanne Gazassa on äärimmäisen vaikea ja muuttuu koko ajan. Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön sairaanhoidon koordinaattori Guillemette Thomasin mukaan Gazan terveydenhuoltojärjestelmän kyky hoitaa potilaita on romahtanut.

Guillemette Thomas, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön sairaanhoidon koordinaattori, kertoo Jerusalemista:
Mikä on Gazan sairaaloiden tilanne?
Pohjois-Gazassa toimi enää muutamia terveydenhuollon laitoksia, mutta ne ovat käsittämättömän suuren paineen alaisia. Monet työntekijät ovat joutuneet pakenemaan etelään, koska Israelin iskut ovat jatkuvia. Jäljelle jääneet kollegamme sinnittelevät saarron takia tilanteessa, jossa heillä on vain rajoitetusti sähköä ja vettä käytössään.
Israelin viranomaisten antaman evakuointimääräyksen jälkeen yli miljoona gazalaista pakotettiin siirtymään Gazan kaistan eteläosiin. Kaikki ovat joutuneet tekemään vaikeita valintoja lähtemisen ja jäämisen välillä. Terveydenhuollon työntekijöillä vaihtoehtoina on joko hylätä potilas lähes varmaan kuolemaan tai jäädä hoitamaan potilasta, mutta vaarantaa samalla oman henkensä.
Jotkut päättivät jäädä ja jatkaa työtänsä riskeistä huolimatta. Työntekijöitämme on tällä hetkellä edelleen esimerkiksi Al-Shifan sairaalassa Gazan kaupungissa, jossa olemme hoitaneet palovammoista kärsiviä potilaita jo vuosia.
Tällä hetkellä terveydenhuollon työntekijät kärsivät samasta kohtalosta kuin muutkin gazalaiset. Gazaa on pommitettu jatkuvasti viimeisten 10 päivän ajan. Kollegoidemme mukaan monet lääkärit ja muut terveydenhuollon työntekijät ovat kuolleet konfliktin eskaloitumisen jälkeen.
Työntekijöidemme mukaan noin 800–1000 ihmistä haavoittuu joka päivä Gazassa. Luku sisältää vain ne, jotka onnistuvat pääsemään sairaalaan hakemaan hoitoa. Liikkuminen Gazassa on äärimmäisen vaarallista ja polttoainepulan takia vaikeaa, joten vain pahiten haavoittuneet hakeutuvat hoitoon. Konfliktin alkamisen jälkeen yli 9700 ihmistä on haavoittunut. He ovat vaarassa kuolla tuntien sisällä, koska heidän on lähes mahdotonta saada lääketieteellistä apua.
Onko Gazan terveydenhuoltojärjestelmä toiminnassa?
Terveydenhuoltojärjestelmän kyky hoitaa potilaita on jo romahtanut. Terveydenhuollon työntekijöillä ei ole enää mahdollisuutta hoitaa ihmisiä tai ottaa heitä vastaan asianmukaisesti. Kaikki hoitotoimenpiteet tehdään äärimmäisen huonoissa olosuhteissa, ja kaikkialla on pulaa henkilöstöstä, lääkkeistä ja lääketieteellisistä laitteista. Sairaalaan tulee jatkuvasti lisää vakavasti haavoittuneita potilaita, joilla on monimutkaisia vammoja, palovammoja, murtumia ja murskaantuneita raajoja.
Tuhannet ihmiset ovat hakeneet suojaa pommituksilta Al-Shifan sairaalasta. Al-Shifa on yksi ainoista paikoista Gazassa, jossa on vielä sähköä saatavilla. Polttoainetta generaattoreihin riittää vain vähän, enintään 24 tuntia. Ilman sähköä monet potilaat kuolevat, koska sitä tarvitaan erityisesti tehohoidossa, vastasyntyneiden hoidossa ja hengityslaitteiden toiminnassa. Lääkepulan vuoksi vaarassa ovat myös kroonisia sairauksia, kuten diabetesta ja syöpää sairastavat potilaat, sekä raskaana olevat naiset.
Mitä tiedämme etelään paenneiden ihmisten tilanteesta?
Etelään paenneet ihmiset tarvitsevat erityisesti vettä. Noin 60 prosenttia gazalaisista, yli miljoona ihmistä, elää ulkona ilman vettä ja terveydenhuoltoa. Perusterveydenhuoltoa ei ole saatavilla, koska klinikat ovat suljettuna ja hygieniaolosuhteet ovat huonot. Vakavien vammojen lisäksi hoitoa tarvitaan myös sairauksiin, jotka liittyvät huonoihin elinoloihin, kuten ripuliin, hengitystie- ja ihosairauksiin sekä nestehukkaan. Sairaudet voivat kehittyä nopeasti ja vaarantavat erityisesti vakavasti haavoittuneet, mukaan lukien naiset ja lapset. Puolet Gazan asukkaista on alle 18-vuotiaita. Gazassa ei ole enää terveydenhuoltojärjestelmää, joka voisi huolehtia heistä.
Mitkä ovat terveydenhuollon prioriteetit?
Sairaalat on saatava takaisin toimintaan. Tarvitaan säännöllisiä tulitaukoja, jotta lääkkeitä ja polttoainetta voidaan tuoda sairaaloiden käyttöön. Jos anestesialääkkeet loppuvat, kirurgit joutuvat lopettamaan leikkaamisen.
Miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. He tarvitsevat humanitaarista apua välittömästi. Heille on tarjottava vettä, hygieenisiä olosuhteita ja perusterveydenhuoltoa ennen kuin heidän terveytensä huononee dramaattisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa VäkipartaViestintäpäällikkö
Puh:044 709 1048kaisa.vakiparta@helsinki.msf.orgLinkit
Lääkärit Ilman Rajoja (Médecins Sans Frontières, MSF) on kansainvälinen humanitaarinen avustusjärjestö, joka on erikoistunut sairaanhoitoon. Pelastamme ihmishenkiä ja lievitämme kärsimystä siellä, missä hätä on suurin. Hoidamme ihmisiä aina riippumatta heidän etnisestä, uskonnollisesta tai poliittisesta taustastaan. Kerromme myös näkemästämme inhimillisestä hädästä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lääkärit Ilman Rajoja
Korjaus kutsuun: Avustustyössä Länsirannalla - mediatilaisuus järjestetään 6. helmikuuta5.2.2025 08:33:06 EET | Kutsu
Aiemmin tällä viikolla lähettämässämme kutsussa oli virhe. Mediatilaisuus järjestetään torstaina 6. helmikuuta, ei maaliskuussa.
Mediatilaisuus: Avustustyössä Länsirannalla3.2.2025 13:56:02 EET | Kutsu
Akuuttilääkäri Mikko Lintu on palannut juuri avustustyöstä Länsirannalta, jossa hän koulutti paikallista terveydenhuollon henkilökuntaa hoitamaan traumapotilaita sairaaloiden päivystyksissä ja ensihoidossa kolmen kuukauden ajan. Lintu kertoo mediatilaisuudessa kokemuksistaan Länsirannalla. Lääkärit Ilman Rajoja on dokumentoinut sairaanhoidon laitoksia ja hoitohenkilökuntaa vastaan kohdistuvan väkivallan lisääntyneen Länsirannalla 7. lokakuuta 2023 jälkeen. Tilaisuudessa esitellään samana päivänä ilmestyvää raporttia aiheesta. Tilaisuus järjestetään hybridinä. Voit tulla paikalle Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön toimistolle tai osallistua Teamsin kautta etänä. Ilmoittaudu tilaisuuteen osoitteessa https://www.lyyti.in/Lansiranta. Milloin: torstaina 6.3. klo 10.30–11.30. Mikko Lintua voi haastatella tilaisuuden jälkeen. Lisätietoja haastattelujen sopimisesta: anna-reetta.korhonen@helsinki.msf.org. Missä: Jämsänkatu 2, Helsinki, tai etänä Teamsin kautta. (Linkki tilaisuuteen lähetetään ilm
Kongon demokraattinen tasavalta: Lääkärit Ilman Rajoja jatkaa Gomassa loukkaantuneiden vastaanottamista ja vetoaa humanitaarisen avun päästämiseksi alueelle29.1.2025 17:03:37 EET | Tiedote
Lääkärit Ilman Rajoja jatkaa loukkaantuneiden hoitamista Kyesheron sairaalassa, Gomassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, vaikka viime päivien aseelliset yhteenotot ja turvattomuus ovat vakavasti rajoittaneet järjestön toimintakykyä. Taistelut ovat näyttäneet laantuneen keskiviikkona 29. tammikuuta, joten Lääkärit Ilman Rajoja valmistautuu lähettämään kaupunkiin lisää työntekijöitä.
Lääkärit Ilman Rajoja: Mahdollinen tulitauko Gazaan on helpotus, mutta tulee liian myöhään16.1.2025 21:13:58 EET | Tiedote
Lääkärit Ilman Rajoja pitää ilmoitusta mahdollisesta tulitauosta elintärkeänä hengähdystaukona. Tulitaukosopimus odottaa vielä vahvistamista ja täytäntöönpanoa. Järjestön mukaan tulitauko tulee kuitenkin aivan liian myöhään, suunnattoman kärsimyksen ja lukemattomien menetettyjen ihmishenkien jälkeen. Lääkärit Ilman Rajoja vaatii, että hauras helpotus ei jää pelkäksi tauoksi. ”Ihmisten on saatava rakentaa elämänsä uudelleen, saatava ihmisarvonsa takaisin sekä voitava surra kuolleita ja kaikkea menetettyä. Israelin pommitusten on loputtava, ja humanitaarisen avun määrää on kasvatettava kiireellisesti, jotta ihmisten valtavaan avun ja sairaanhoidon tarpeeseen voidaan vastata”, sanoo Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön pääsihteeri Christopher Lockyear. Vaikka tulitaukoa tulee noudattaa ja sen on oltava pitkäaikainen, se on siltikin vasta ensimmäisen askel Gazan valtavien humanitaaristen, psykologisten ja sairaanhoidon tarpeiden kattamiseksi Gazassa. “Sodan alkaessa tyttäreni oli kaksivuotias
Gazan kuolemanloukku: Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön raportti osoittaa Israelin toimien Gazassa aiheuttavan täydellisen tuhon19.12.2024 07:17:12 EET | Tiedote
Israel tuhoaa elämisen edellytykset Gazassa jatkuvilla iskuilla ja saartotoimilla, kertoo avustusjärjestö Lääkärit Ilman Rajoja tänään julkaistussa raportissaan. Israelin toistuvien hyökkäysten, terveydenhuoltojärjestelmän ja muun infrastruktuurin tuhoamisen, saartotoimien sekä humanitaarisen avun pääsyn järjestelmällisen estämisen yhteisvaikutukset ovat tuhoisat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme