SDP:n varapuheenjohtaja Mäkynen: Orpon hallituksella on hallussaan kurjistamisen kaava
Orpon hallituksen kykenemättömyys vastata talouden haasteisiin ajaa Suomen yhä syvenevään kurjistumisen kierteeseen, varoittaa SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen.

- Hallitus on ottamassa kautensa aikana lähes 50 miljardia uutta velkaa samalla kun rakennusalan lama on vetämässä Suomen pitkittyvään taantumaan. Irtisanomis- ja konkurssiuutisten keskelläkin Orpon ja Purran ainoat lääkkeet tilanteeseen ovat työttömyysturvasta leikkaaminen sekä työelämän epävarmuuden lisääminen uudistuksilla, joilla ei ole todistettua vaikutusta julkiseen talouteen. Etenkin ”talouspuolue” kokoomuksen kyvyttömyys saada otetta taloudesta on häkellyttävää, Mäkynen arvioi.
Mäkysen mukaan on selvää, että valtiontaloutta ei saada tasapainotettua pelkillä leikkauksilla, vaan tarvitaan talouskasvua. Orpon hallituksen työkalupakissa kasvua luovat toimet kuitenkin loistavat poissaolollaan.
- Ainoat kasvuun tähtäävät toimet koostuvat TKI-panostuksista, jotka perustuvat jo viime kaudella SDP:n johdolla saavutettuun parlamentaariseen sopuun. Tämänkin hallitus tosin on vesittämässä jättämällä perustutkimuksen lisäpanostusten ulkopuolelle, vaikka juuri perustutkimukseen investoiminen on tehokkain tapa käyttää julkista T&K-rahoitusta.
Mäkynen muistuttaa, että panostukset koulutukseen, tutkimukseen ja osaamiseen ovat talouden asiantuntijoiden mukaan avainasemassa tulevan kasvun ja työllisyyden luomisessa.
- Tämän sijasta Orpon hallitus haluaa tehdä opiskelemisesta lainarahalla rahoitettavaa luksusta ja vaikeuttaa uudelleenkouluttautumista lakkauttamalla aikuiskoulutustuen. Kun oman osaamisen kehittämiseen ei kannusteta ja työperäistä maahanmuuttoa estetään, lopputuloksena on auringonlaskun Suomi, jossa töitä tehdään laskevalla osaamisella ja yhä heikommilla työehdoilla. Viimeinen sammuttakoon tutkimuslaitosten ja tuotekehitysosastojen valot.
Kasvun kaavan sijasta kokoomusvetoisella hallituksella näyttääkin olevan hallussaan kurjistamisen kaava, jossa häviäjiä ovat työntekijät, yritykset ja lopulta koko yhteiskunta, lataa Mäkynen.
- Suomen taloutta ei käännetä nousuun lisäämällä köyhyyttä ja heikentämällä nuorten tulevaisuudenuskoa epävarmuutta lisäävillä työelämäuudistuksilla. Tarvitaan aidosti vaikuttavia toimia. Kiireisintä on estää asuntorakentamisen romahdus, minkä suhteen hallitus on istunut käsiensä päällä jo aivan liian pitkään – ja on jopa pahentamassa tilannetta asumistukileikkauksilla ja kohtuuhintaisen asuntotuotannon alasajolla.
- Hallituksen tulisi myös löytää rohkeutta puuttua oikeisiin työllistymisen esteisiin – vääränlaiseen tai puuttuvaan osaamiseen, terveyden ja työssäjaksamisen ongelmiin sekä asuntomarkkinoiden pullonkauloihin. Näiden haasteiden ratkaiseminen on välttämätöntä, jos haluamme turvata pohjoismaisen hyvinvointivaltion myös tulevaisuudessa. SDP on tässä työssä mielellään mukana tarjoamassa ratkaisuja hallitukselle, Mäkynen lupaa.
Yhteyshenkilöt
Matias MäkynenSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:040 509 4409matias.makynen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
Ennakkokutsu medialle: SDP:n puoluevaltuuston kokous Helsingissä 24.5.5.5.2025 11:23:50 EEST | Kutsu
Arvoisa median edustaja, SDP:n puoluevaltuuston sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Helsingissä eduskunnan Pikkuparlamentin auditoriossa lauantaina 24.5. kello 13 alkaen. Kokouksen avaa puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elo. Kokouksen alussa kuullaan SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin poliittinen tilannekatsaus. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kokouksen julkisiin osuuksiin ja pressitilaisuuteen. Tarkempi ohjelma ja ohjeet ilmoittautumiseen lähetetään medialle lähiaikoina.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vappupuheessaan: Velkarallin piti loppua – tulikin jättiveronkevennykset rikkaille, ja tavallisille suomalaisille maksettiin potut pottuina1.5.2025 12:36:43 EEST | Tiedote
Lindtmanin mukaan hallitus on hylännyt kaikki tavoitteensa julkisen talouden tasapainottamiseksi. Sen sijaan Orpon hallitus painoi kaasua velkarallissa ja ohjasi jättiveronkevennykset rikkaille ja ökyrikkaille. Pieni- ja keskituloisille tiedossa on lähinnä piiloveronkorotuksia. Antti Lindtman puhui Helsingin työväen vappujuhlassa Kansalaistorilla.
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärven puhe Porissa1.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Puhe vappuna Porissa 1.5.2025.
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkysen vappupuhe1.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Vappupuhe Heinolan ja Lahden torilla 2025
SDP:n varapuheenjohtajan Nasima Razmyarin puhe 1.5.2025 Vihdissä1.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Muutokset puhuttaessa mahdollisia
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme