Pyhännän tilanteeseen haetaan helpotusta viranomaisyhteistyöllä
Jukkatalo Oy:n konkurssin vaikutuksia lievennetään tehostamalla viranomaisyhteistyötä ja soveltaen työ- ja elinkeinoministeriön paikallisten äkillisten rakennemuutosten hoitamisen toimintamallia (PÄRM). Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen aloitteesta on perustettu alueellinen koordinaatioryhmä, jossa on jäsenenä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, TE-palvelut, maakunnan liitto ja Pyhännän kunta. Mukana on myös Pyhännän rakennustuote -konsernin edustaja. Ryhmä koordinoi toimia mm. irtisanottujen uudelleen kouluttamiseksi ja työllistymiseksi sekä yritystoiminnan uudelleen aktivoimiseksi ja alueen kärkihankkeiden edistämiseksi. Koordinaatioryhmän puheenjohtajana toimii johtaja Petri Keränen ELY-keskuksesta.
Suomen yhden teollisimman kunnan, Pyhännän, työllisyystilanne on ollut perinteisesti hyvä talo- ja elintarviketeollisuuden myötä, mutta talotehtaan noin 200 työpaikan menetys vaikuttaa Pyhännän lisäksi myös lähialueen työllisyyteen ja talouteen negatiivisesti.
Koordinaatioryhmä edistää toimenpiteitä, jotka varmistavat irtisanottujen henkilöiden työllistymisen ja tukevat heitä muutostilanteessa jaksamisessa. Irtisanottujen henkilöiden ryhtymistä yrittäjäksi pyritään tukemaan. Konkurssiin menneen yrityksen elementtitehtaan tiloihin toivotaan myös löytyvän uutta toimintaa. Uusien työpaikkojen luomiseksi haetaan kasvua Pyhännän nykyiseen yritystoimintaan ja myös uusia yrityksiä. ELY-keskus järjestää Pyhännällä erilaisia informaatiotilaisuuksia käytettävissä olevista tukimuodoista.
- Yritysten kasvu ja mahdolliset uudet yritykset luovat työpaikkoja, joihin irtisanottujen on mahdollista työllistyä, sanoo koordinaatioryhmän puheenjohtaja, johtaja Petri Keränen.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksella on hyvät edellytykset hankkia erilaisia työvoimakoulutuksia ja alueella tullaan järjestämään rakennusalan täydennys- ja uudelleenkoulutuksia. Toimilla pidetään yllä alan osaamista, jota varmasti alan elpyessä alueella tarvitaan.
- Pyhännän väkiluku on ollut hienoisessa kasvussa viime vuosina, joten tehokas reagointi tähän muutostilanteeseen on oleellista. Nopea työllistyminen on tärkeää, jotta työvoima ei karkaisi työn perässä muualle, toteaa kunnanjohtaja Ismo Mäkeläinen.
Konkurssin aiheuttaman aluetaloudellisen notkahduksen lieventämiseksi tultaneen käynnistämään joitakin julkisia investointeja, jos niihin onnistutaan kokoamaan tarvittava rahoitus. Esillä on ollut mm. teollisuusalueen vesihuollon kehittäminen, vuokratalojen saneeraus ja tiehankkeet. Investoinnit tukevat pidemmällä tähtäimellä Pyhännän elinvoimaa ja houkuttelevuutta yritysten sijoittumisympäristönä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on hakenut työ- ja elinkeinoministeriöstä PÄRM-koordinaatiorahoitusta, jota on tarkoitus käyttää elinkeinojen kehittämisen nopeuttamiseen Pyhännällä. Jos rahoitus myönnetään, se kanavoituu maakunnan liiton kautta kunnalle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri KeränenJohtaja
Elinkeino, työvoima ja osaaminen -vastuualue
Ismo MäkeläinenPyhännän kunnanjohtaja
Puh:040 1912 201ismo.makelainen@pyhanta.fiTietoa julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Valtion aluehallinnon palvelut Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa jatkossa Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksesta ja valtakunnallisesta Lupa- ja valvontavirastosta19.6.2025 08:52:37 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi on hyväksytty. Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta nykyisten ELY-keskusten pohjalta. Aluehallintovirastoista ja Valvirasta muodostetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueelle perustetaan Pohjois-Suomen elinvoimakeskus, jonka toimialat ovat elinkeinot ja osaaminen, maaseutu ja ympäristö sekä liikenne. Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen päätoimipaikka tulee olemaan Oulussa, ja toinen toimipaikka on Kajaanissa.
Tievalaistusta uusitaan Oulun Kiimingissä, Tyrnävällä, Raahessa, Pyhäjoella sekä Kalajoella17.6.2025 10:38:50 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla uusitaan tievalaistusta valtatiellä 4 Tyrnävän Temmeksellä, valtatiellä 8 Raahen Pattijoelta Kalajoen Vasankarille ulottuvalla tieosuudella sekä valtatiellä 20 Oulun Kiimingissä. Työt voivat aiheuttaa ajoittaista haittaa liikenteelle.
Yhteysviranomainen antoi päätelmänsä Hallan merituulivoimahankkeen (Perämeri) ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta12.6.2025 13:15:02 EEST | Tiedote
Yhteysviranomaisena YVA-menettelyssä toiminut ELY-keskus katsoo, että merkittävimmät vaikutukset on pystytty tunnistamaan jatkosuunnittelua varten. Laaditun YVA-selostuksen sekä saatujen lausuntojen pohjalta ELY-keskus arvioi, että ilman tarkempia selvityksiä ja riittäviä lieventämistoimia hankkeesta voi aiheutua suuria kielteisiä vaikutuksia etenkin meriliikenteelle.
Valtatie 20 parannetaan Korvenkylän ja Kiimingin välillä nykyiselle paikalleen10.6.2025 13:34:07 EEST | Tiedote
Valtatien 20 parantamisen suunnittelua Oulussa, Korvenkylän ja Kiimingin välillä, jatketaan ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellun vaihtoehto 1:n pohjalta. Siinä valtatie parannetaan nelikaistaiseksi ja keskikaiteelliseksi nykyiselle paikalleen. Seuraavaksi valitusta vaihtoehdosta laaditaan yleissuunnitelma.
Leväseuranta käynnistyi – Pohjois-Pohjanmaalla ei havaintoja sinilevistä5.6.2025 15:25:12 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen sinileväseuranta on käynnistynyt kesäkuun alussa ja jatkuu syyskuun loppuun. Pohjois-Pohjanmaalla sinileväseurannassa on 27 havaintopaikkaa eri puolilla maakuntaa. Merialueella on kuusi havaintopaikkaa. Oulujoen pohjoispuolella seurantaa on yhdessätoista järvessä ja eteläpuolella kahdeksassa järvessä. Rotareiden kesällä 2022 Pohjois-Pohjanmaalla aloittama sinileväseuranta jatkuu Sanginjokisuussa ja Montanlammessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme