Uusi lippulaivahanke turvaa vesivaroja digitaalisten kaksosten avulla
Suomen Akatemian lippulaivaohjelma laajenee neljällä uudella tutkimuksen lippulaivalla, joista yksi on Oulun yliopiston koordinoima Digitaaliset vedet. Lippulaivaohjelma tukee korkeatasoista tutkimusta ja siitä kumpuavaa laajaa taloudellista ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Digital Waters (Digitaaliset vedet) -lippulaivan tavoitteena on kehittyä vesialan huippututkimuskeskittymäksi ja innovaatioekosysteemiksi, joka tutkimustuloksillaan tukee päätöksentekoa ja pohjustaa seuraavaa vallankumousta vesialalla – digitaalisesti.
”Digital Waters -lippulaivan vauhdittamia ratkaisuja tarvitaan kipeästi, koska vesi on kriittinen luonnonvara”, muistuttaa lippulaivan johtaja, Oulun yliopiston professori Björn Klöve.
Vesiliiketoiminnalla on maailmanlaajuisesti useiden miljardien liiketoimintapotentiaali, jonka arvioidaan kasvavan nopeasti. Ilmastonmuutos, biologisen monimuotoisuuden köyhtyminen, ympäristön pilaantuminen ja veden riittämättömyys vaativat lisäinvestointeja, jotka lisäävät veden arvoa. Lippulaiva-yhteistyö luo uusia mahdollisuuksia yrityksille tuotekehitykseen suurten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi.
Digital Waters -yhteistyö mahdollistaa kokonaisten vesistöjen digitaalisen mallintamisen eli vesistöjen digitaaliset kaksoset. Tämä on haastavaa, sillä reaaliaikaista tietoa tarvitaan ilmastosta, maaperästä ja vesistöistä satojen kilometrien ja eri valtioiden alueilla. Digitaalisten kaksosten avulla voidaan mallintaa vesivaroja, niiden käyttöä ja arvioida päätöksenteon vaikutuksia pinta- ja pohjavesiin. Vesivarojen digitaalisuus parantaa veden hankinnan, jakelun ja käytön hallintaa ja turvallisuutta esimerkiksi tulvien tai kuivuuden uhatessa. Digitaalinen vesienhallinta auttaa myös tasapainottamaan teollisuuden sekä energia-, maa- ja metsätalouden tavoitteita kestävästi.
”Digital Waters -lippulaivassa kurotaan umpeen tietovajetta veden kiertokulusta kokoamalla hajallaan oleva kansallinen tutkimus "lähteeltä merelle" -periaatteella eli valuma-alueisiin perustuen. Yhdistämällä mittaustiedot ilmassa, maalla ja vesistöissä digitaalisten innovaatioiden avulla tuetaan kestäviä ratkaisuja, joilla vältetään globaalien muutosten vakavat seurannaisvaikutukset vedenkiertoon, ympäristöön ja sosioekonomisiin järjestelmiin”, Klöve kertoo.
Oulun yliopiston johtamassa Digital Waters -lippulaivayhteistyössä on aluksi mukana 276 yhteistyökumppania. Turun yliopiston, Aalto-yliopiston, Paikkatietokeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen lisäksi yhteistyössä on kotimaisia tutkimusinfrastruktuureja, kansainvälisiä tutkimusorganisaatioita, lähes 200 yritystä sekä julkisyhteisöjä ja kansalaisjärjestöjä.
”Digital Waters -lippulaiva sopii erinomaisesti pohjoisen suurten vesistöjen äärelle Oulun yliopistoon. Huippututkimuksemme ja yhteistyökumppaneiden tietämys edistävät vesivarojen turvaamista maailmanlaajuisesti laajan kansainvälisen yhteistyömme kautta. Lippulaiva-päätös vahvistaa Oulun yliopiston asemaa johtavana veden ja vesitekniikan tutkimusympäristönä, ja kestävien ratkaisujen kehittäjänä”, Oulun yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Taina Pihlajaniemi toteaa.
Oulun yliopiston tutkijat mukana FAME- ja Quantum-lippulaivoissa
Oulun yliopistosta professori Miika Nieminen, akatemiatutkija Andreas Hauptmann ja nuorempi apulaisprofessori Teemu Tyni ovat mukana Itä-Suomen yliopiston koordinoimassa konsortiossa Matemaattisen mallinnuksen, havainnoinnin ja kuvantamisen lippulaiva FAME. Monitieteinen konsortio kehittää sovelletun matematiikan ja fysiikan menetelmiä yhteiskunnan tarpeisiin, kuten lääketieteelliseen kuvantamiseen, teollisten prosessien seurantaan, rakenteiden kajoamattomaan testaukseen ja satelliittidatan tulkintaan. Oulussa hankkeen läheisenä kumppanina on yliopistollinen sairaala OYS.
Lippulaiva perustuu inversio-ongelmien huippututkimukseen, ja se tekee tiivistä yhteistyötä teollisuuden ja yhteiskunnan yhteistyökumppaneiden kanssa. Lippulaivan johtajana toimii professori Tanja Tarvainen Itä-Suomen yliopistosta. Lippulaivaan kuuluu partnereita seitsemästä suomalaisesta yliopistosta sekä Ilmatieteen laitokselta.
Yliopistotutkija Matti Silveri Oulun yliopistosta on mukana Aalto-yliopiston koordinoimassa Finnish Quantum -lippulaivassa FQF. Suomen kvanttilippulaiva kokoaa yhteen kvanttiteknologian kansallisen huippuosaamisen fysiikan, tietotekniikan, matematiikan, nanoteknologian ja taloustieteen aloilla, tavoitteenaan vahvistaa ja laajentaa kvanttiteknologian kansallista ekosysteemiä. Kohdennettujen toimien avulla tähdätään uuden liiketoiminnan kasvuun ja maailman johtavan kvanttiosaavan yhteiskunnan rakentamiseen.
Lippulaivassa laaja kvanttimateriaalien, -laitteiden ja -informaation tutkimusosaaminen yhdistyvät sovellusten kehittämiseen, teknologiasiirron vahvaan osaamiseen sekä markkinakäyttäytymisen tutkimukseen ja ymmärrykseen. Kvanttiteknologian odotetaan mullistavan monia tieteen, teknologian ja teollisuuden aloja puhtaasta energiatuotannosta lääkkeiden suunnitteluun. FQF-lippulaivaa johtaa Aalto-yliopiston professori Peter Liljeroth, ja kumppaneita ovat VTT, CSC ja neljä muuta suomalaista yliopistoa.
Suomen Akatemian lippulaivaohjelmalla luodaan tulevaisuuden osaamista ja kestäviä ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin. Tutkimuksen lippulaivoissa yhdistyvät vahva yhteistyö elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan kanssa, muuntautumiskyky sekä taustaorganisaatioiden vahva sitoutuminen.
Tutkimusorganisaatioiden lippulaiva-ohjelmahauissa on aiemmin valittu kymmenen osaamiskeskittymää lippulaivaohjelmaan. Oulun yliopiston koordinoima 6G-lippulaivahanke on toiminut vuodesta 2018. Lisäksi yliopisto on parhaillaan mukana biologisten lääkkeiden lippulaivassa.
Nyt päättynyt hakukierros on neljäs kerta, kun Suomen Akatemia valitsee lippulaivoja. Hakemuksia arvioi kansainvälinen asiantuntijapaneeli. Hakijoilta edellytettiin vahvaa kansainvälisen tason tutkimusosaamista ja edelläkävijyyttä omalla alallaan sekä tutkimuksen monipuolista vaikuttavuutta yhteiskunnan eri osa-alueilla.
Suomen Akatemia rahoittaa neljää uutta lippulaivaa kokonaisuudessaan lähes 90 miljoonalla eurolla kahdessa neljän vuoden jaksossa. Tarkkoja päätöksiä summan jakautumisesta odotetaan tammikuuksi. Myös taustaorganisaatiot ja yhteistyökumppanit osallistuvat tutkimuskokonaisuuksien rahoittamiseen merkittävästi.
Lue lisää:
Suomen Akatemian tiedote 24.10.2023
Oulun yliopiston vesi- energia ja ympäristötekniikan tutkimusyksikkö
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Oulun yliopiston professori, Digital Waters -lippulaivan johtaja Björn Klöve, 0405944514, bjorn.klove@oulu.fi
Oulun yliopiston tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemi, 0400586920, taina.pihlajaniemi@oulu.fi
Oulun yliopiston viestintäasiantuntija Kaisu Koivumäki, 050 4344261, kaisu.koivumaki@oulu.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
6G-professori Matti Latva-aho saa arvostetun WWRF Fellow -tunnustuksen18.2.2025 07:27:00 EET | Tiedote
Professori Matti Latva-aho, langattoman viestinnän tutkimuksen merkittävä vaikuttaja ja Oulun yliopiston 6G-lippulaivaohjelman johtaja, on saanut WWRF:n Fellow -tunnustuksen. Arvonimitys julkistetaan tänään Intian Hyderabadissa Wireless World Research Forum (WWRF) -tapahtumassa, josa Latva-aho on pääpuhujana.
Uusi 26 vuoden seurantatutkimus paljastaa, miten yöperhosten runsaus vaikuttaa pohjoisten metsien lintujen määrään18.2.2025 06:17:00 EET | Tiedote
Uudessa tutkimuksessa selvitettiin, miten muutokset yöperhosten määrässä vaikuttavat hyönteisiä syövien lintujen pesimäkantoihin Suomessa. Tulokset osoittavat, että perhosten runsausvaihtelujen vaikutus vaihtelee linturyhmittäin ja on voimakkaampaa pohjoisessa.
Valmistava teollisuus hyödyntämään kiertotaloutta – DaRe-X projektissa kehitetään menetelmiä uusiokäyttö-prosessin valintaan17.2.2025 07:14:00 EET | Tiedote
Kiertotalouden on kehityttävä, jotta voimme palata elämään maapallon kantokyvyn mukaisesti. DaRe-X-yhteishanke edistää erityisesti valmistavan teollisuuden siirtymistä kiertotalouteen käytännön esimerkkien ja sovellettavien työkalujen kautta.
Biokaasulaitosten ennustavaa optimointia testataan Oulun yliopistossa: Monipuolisista raaka-aineista enemmän energiaa ja vähemmän päästöjä17.2.2025 06:19:00 EET | Tiedote
Oulun yliopistossa tutkitaan biokaasulaitoksen mädätysprosessin tehostamista rakentamalla siitä digitaalinen malli, joka voidaan sovittaa mille tahansa biokaasulaitokselle. Mallin avulla voidaan ennustaa biokaasulaitoksen toimintaa, optimoida hyvin erilaisten raaka-aineiden kulutusta ja kaasuntuottoa sekä vähentää ilmastopäästöjä.
Innovatiivinen yhdistelmä terästä ja puuta vie rakennusteollisuutta uudelle tasolle – Pohjois-Pohjanmaalta vauhtia vähähiilisiin ratkaisuihin13.2.2025 10:52:48 EET | Tiedote
Puunkäyttö on lisääntynyt globaalisti etenkin suurissa rakennushankkeissa, mikä on kasvattanut tarvetta kehittää puutuotteita ja niiden asentamista entistä ympäristöystävällisemmin. Pohjois-Pohjanmaalla toimiva konsortio on saanut lähes 700 000 euron EU-rahoituksen hankkeelle, jossa hyödynnetään alueella kehitettyjen ultralujien terästen hyviä ominaisuuksia puutuotteiden kehittämiseksi niin, että niiden soveltuvuus eri käyttökohteisiin lisääntyy ja hiilijalanjälki pienenee.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme