Kainuun työttömyys pieneni syyskuussa toiseksi eniten koko maassa
Kainuun työttömien työnhakijoiden määrä pieneni syyskuussa 1 % vuoden takaisesta. Työttömyysaste 8,1 % oli koko maan neljänneksi matalin. Työvoiman kysyntä on supistunut mutta pulaa tekijöistä on edelleen laajasti.

Kainuussa oli syyskuun lopussa 2 476 työtöntä työnhakijaa, mikä on 18 henkeä vähemmän (-1 %) kuin vuotta aiemmin. Prosentuaalisesti tarkasteltuna pienentyminen oli ELY-keskusalueista toiseksi suurinta, työttömyys lisääntyi muilla 14 ELY-keskusalueella ja koko maassa 7 %.
Työttömyysaste oli Kainuussa kuun lopussa 8,1 %. Tämä oli ELY-keskusalueista neljänneksi vähiten ja saman verran kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömyysaste oli 9,4 %, mikä on 0,3 prosenttiyksikköä vuoden takaista enemmän.
Pitkäaikaistyöttömyys on ollut viime kuukausina kasvussa ja nousi edellisvuodesta 1 % (+4). Edellisen kerran pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi vuoden takaisesta syyskuussa 2021. Pitkäaikaistyöttömiä oli 622 eli 25 % työttömistä, vuotta aiemmin osuus oli samaten 25 %.
Tekijöistä edelleen kova pula
Työvoiman kysyntä oli alkuvuonna vilkasta mutta kesäkuusta lähtien paikkamäärä on pudonnut merkittävästi. Syyskuun aikana työ- ja elinkeinotoimistoihin sekä kuntakokeiluihin ilmoitettiin uusia avoimia työpaikkoja 794, mikä on 19 % vähemmän (-189) kuin vuosi sitten. Ammattiryhmissä uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin eniten palvelu- ja myyntityöntekijöille (234), rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (185) sekä ryhmälle muut työntekijät (123).
Osaajista on kuitenkin yhä pulaa alalla kuin alalla ja kuun lopussa useissa ammateissa oli vähemmän tai vain hieman enemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja. Vaikeinta oli löytää terveydenhuollon erityisasiantuntijoita – eli esimerkiksi lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja eläinlääkäreitä –, teollisuustuotteiden kokoonpanijoita sekä suojelu- ja vartiointityöntekijöitä. Haastavaa oli löytää myös muun muassa terveydenhuollon asiantuntijoita – eli esimerkiksi sairaanhoitajia -, konepaja- ja valimotyöntekijöitä, avustavia keittiö- ja ruokatyöntekijöitä sekä palvelutyöntekijöitä.
Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin.
Seuraava Työllisyyskatsaus julkaistaan 21. marraskuuta 2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
työvoima-asiantuntija Atte Laitinen, 0295 023 886
Sposti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
www.elykeskus.fi/kainuu
Kainuun työ- ja elinkeinotoimisto
johtaja Pauli Piilma, 0295 023 106
Sposti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi
Kuvat

Linkit
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Puolangan Suolijärvelle laadittu kunnostussuunnitelma6.11.2025 14:46:53 EET | Tiedote
Ramboll Finland Oy on laatinut Kainuun ELY-keskuksen toimeksiannosta Puolangan Suolijärven valuma-alue- ja kunnostussuunnitelman. Aloite kunnostussuunnitelman laatimiseen tuli Suolijärven kalaveden osakaskunnalta. Kartoituksen pohjalta tunnistettiin, että maa- ja metsätalouden ulkoisen kuormituksen vähentäminen on pääosassa Suolijärven tilan parantamisessa.
Maailmantilanteen aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta uudet investoinnit vahvistavat luottamusta tulevaisuuteen ja tukevat Kainuun kehitystä30.10.2025 08:45:00 EET | Tiedote
Kainuun kehitysnäkymät syksyllä 2025: Maailmantilanteen epävarmuudesta huolimatta, Kainuussa investoidaan tulevaisuuteen. Datakeskushankkeet, matkailu, peliala ja puolustukseen liittyvä liiketoiminta vahvistavat alueen elinvoimaa, luovat työpaikkoja ja lisäävät kilpailukykyä. Yhteistyö, koulutus ja saavutettavuus ovat avaintekijöitä Kainuun kasvun ja kansainvälistymisen tukemisessa.
Puolangan Vaarinkankaan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtäville (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)22.10.2025 11:51:36 EEST | Tiedote
Haarasuonkankaan Tuulipuisto Ky on toimittanut Kainuun ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Puolangan Vaarinkankaan tuulivoimahankkeesta. Puolangan kunnan lounaisosaan sijoittuvalle hankealueelle ollaan suunnittelemassa enintään 12 voimalaa. Ympäristövaikutusten arviointiselostus on nähtävillä 1.12. saakka. Hankkeen yleisötilaisuus pidetään 11.11.2025 Puolankajärven koululla.
Kainuun työttömyys pieneni toista kuukautta putkeen21.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli syyskuun lopussa vajaat 2 800 työtöntä työnhakijaa. Työttömyys laski Kainuussa ainoana alueena. Työttömyysaste oli alueista neljänneksi matalin. Työvoiman kysyntä oli lähellä vuoden takaista tasoa.
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 09:32:29 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme