Työttömien osuus työvoimasta Lapissa alempi kuin koko maassa
Työttömyyden aleneva kehitys jatkui Lapissa syyskuussa lomautusten lisääntymisestä huolimatta.
Lapissa oli syyskuun lopussa alle 7 400 työtöntä työnhakijaa. Työttömiä oli 200 vähemmän kuin elokuussa ja 370 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lapin lisäksi vain Kainuussa oli työttömiä vähemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Työttömyys väheni Simoa lukuun ottamatta syyskuussa kaikissa Lapin kunnissa.
Työttömien osuus työvoimasta oli syyskuun lopussa Lapissa alempi kuin koko maassa. Lapissa osuus oli 9,2 % ja koko maassa 9,4 %. Työttömien osuus työvoimasta alitti 10 % kymmenessä kunnassa. Alimmat osuudet olivat Sodankylän 5,7 % ja Keminmaan 6,8 %. Korkeimmat osuudet olivat Kemin ja Kemijärven 13,4 %.
Lapin työttömistä työnhakijoista 510 oli syyskuussa kokoaikaisesti lomautettuna. Lisäksi 230 työnhakijan työviikkoa oli lyhennetty. Lomautukset lisääntyivät sekä kuukauden että vuoden aikana selvästi koko maata vähemmän. Viime vuoden syyskuuhun verrattuna lomautettujen määrä lisääntyi Lapissa alle kolmanneksella ja koko maassa lähes 90 %:lla.
Lapin matkailun myönteinen kehitys näkyy työllisyystilanteessa
Työttömyys väheni syyskuussa vuodentakaiseen verrattuna määrällisesti eniten palvelu ja myyntityöntekijöiden ja asiantuntijoiden ammattiryhmissä. Rakennus, korjaus ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmässä työttömiä oli enemmän kuin viime vuoden syyskuussa.
Syyskuussa TE-palveluihin ilmoitettiin Lapissa lähes 3 480 avointa työpaikkaa. Työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi 690 vähemmän kuin vuosi sitten. Työpaikkojen määrä oli kuitenkin huomattavasti korkeampi kuin vuonna 2020 ja sitä edeltävinä vuosina. Kahtena viime vuonna työpaikkojen määrää nosti Kemin biotuotetehtaan rakentamisen työvoimatarpeet.
Seuraava työllisyyskatsaus (lokakuu 2023) julkaistaan 21.11.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:
Johtaja Marja Perälä, 0295 037 050
Yksikön päällikkö Satu Huikuri, 0295 037 049
Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
Johtaja Tiina Keränen, 0295 039 636
Kuvat
Linkit
- Lapin työllisyyskatsaus
- Tuoreimmat koko maan ja ELY-keskusten työllisyyskatsaukset
- Työllisyyden viikkoseuranta
- Työllisyyskatsaukset –sivu: Lapin työllisyyskatsaus pdf-versiona (koottuna myös aiempien katsausten pdf-versiot)
- Työmarkkinatilastot
- Työnvälitystilaston keskeiset tiedot (koko maa, ELY-keskuksittain, seutukunnittain ja kunnittain) Tilastokeskuksen StatFin-tilastotietokannassa polkua Työmarkkinat / Työnvälitystilasto (TEM)
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Lapin jokien vedenkorkeudet nopeassa nousussa, teitä kastumisvaarassa17.5.2024 16:34:29 EEST | Tiedote
Vedenkorkeuksien nousu Lapin kaikissa vesistöissä on ollut parin edellisen päivän aikana nopeaa. Vesi on noussut tai on nousemassa lähipäivinä alavimmille teille Ounasjoen yläosalla ja Tornionjoella. Tulvien ennustetaan olevan huipussaan viikonloppuna tai alkuviikosta.
Lapin ELY-keskus selvittää Soklin ahojen ja muiden luontaisesti puuttomien kivennäismaiden kasvillisuutta16.5.2024 08:24:13 EEST | Tiedote
Lapin ELY-keskus tekee selvityksen siitä, eroavatko Soklin ahot muualla sijaitsevista luontaisesti puuttomista kivennäismaista. Tavoitteena on kartoittaa puuttomien kivennäismaiden sijaintia ja yleisyyttä sekä puuttomuuden syitä. Selvitykseen liittyvät maastotyöt toteutetaan kesällä 2024.
Lapin jokien tulvahuiput odotettavissa viikonvaihteessa tai ensi viikon aikana15.5.2024 14:28:34 EEST | Tiedote
Lämpenevä sää vauhdittaa lumen sulamista. Jokien virtaamat ovat kääntyneet nousuun koko Lapissa. Vedenkorkeudet nousevat nopeasti, ja tulvahuiput ovat monissa vesistöissä keskimääräistä suurempia. Jäät ovat kaikilta suurilta jokivesistöiltä pääosin lähteneet.
Anárjohgáttis linnjejit geasi áigge Suoma ja Norgga gaskasaš boazocagganáiddi sajádaga14.5.2024 18:00:00 EEST | Tiedote
Geasi áigge čađahit meahccedutkamušaid preliminára áidelinjjás. Dutkanmuttus muorat eai čuhppojuvvo iige áidelinjá njáskojuvvo. Dutkanmuttu meahccebarggut eai váttásmahte giddodagaid geavahusa.
Suomen ja Norjan välisen poroesteaidan sijainti Inarijokivarressa linjataan kesän aikana14.5.2024 18:00:00 EEST | Tiedote
Kesän aikana tehdään alustavalle aitalinjalle kohdistuvaa maastotutkimusta. Tutkimusvaiheessa puita ei kaadeta tai raivata aitalinjaa. Tutkimusvaiheen maastotyöt eivät vaikeuta kiinteistöjen käyttöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme