Twerkin suomalainen supertähti Tia-Maria Sokka kertoo poikkeuksellisen tarinansa kirjassaan
Ina Mikkolan kirjoittama teos Tinze ilmestyy toukokuussa 2024. Kirjan kustantaja on Tammi.

Twerk-tanssin Suomessa pinnalle nostaneen Tia-Maria ”Tinze” Sokan tarina on poikkeuksellinen. Tinze on tavoittanut sosiaalisen median välityksellä miljoonia ihmisiä ympäri maailman ja voimaannuttanut tanssitunneillaan eritaustaisia naisia luomaan paremman suhteen omaan kehoonsa.
Samaan aikaan hänen henkilökohtaisessa elämässään on myllertänyt. Miltä tuntuu mennä hymyssä suin vetämään tanssituntia juuri, kun on saanut kotona turpaan poikaystävältään? Miltä tuntuu yrittää ostaa yli puolen miljoonan euron hintaista ensiasuntoa, kun kiinteistövälittäjä ei näe punatukkaista 153-senttistä nuorta naista edes potentiaalisena ostajana?
Tia-Maria Sokka paljastaa kirjassaan, miten hän rakensi yrityksensä ja brändinsä tanssistudioista kansainväliseen somepresenssiin sekä miten hän on kestänyt samalla kaikki henkilökohtaisen elämänsä vaikeudet. Kirjassaan Tinze tahtoo osoittaa muille naisille, että heillä on oikeus olla olemassa anteeksipyytelemättömästi ja tuoda itsestään esiin täysi potentiaali.
Kirjan kirjoittaa toimittaja-tietokirjailija Ina Mikkola, joka on erikoistunut työssään käsittelemään mm. seksuaalisuutta, sukupuolirooleja ja tasa-arvoa. Teoksen kustantaja Tammi on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Tinze ilmestyy toukokuussa 2024.
Lisätiedot ja arvostelukappaleet:
Avainsanat
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Tammen kevät 2026 on julkistettu: ensi vuonna juhlitaan Leena Lehtolaisen 50-vuotista uraa13.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Tammen kevään 2026 katalogin voi ladata täältä: https://issuu.com/kirja/docs/tammi_kevat_2026
Siri Kolun Alle aallon on lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas5.11.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Siri Kolun vahvatunnelmainen seikkailuromaani Alle aallon on lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas. Voiko Atlantiksesta pelastua ennen hirmuaallon tuloa?
Tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas 2025: Sami Karjalaisen Muodonvaihdoksia ihmettelemässä4.11.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Sami Karjalaisen Muodonvaihdoksia ihmettelemässä esittelee erilaisia muodonvaihdoksia ja selittää, miksi hyönteisille ja osalle muista eläimistä on kehittynyt näin erikoinen tapa muuttaa muotoaan.
Koko ikäluokka saa lahjoituksena Startup-käsikirjan – teos innostaa nuoria yrittäjyyteen16.10.2025 10:00:41 EEST | Tiedote
Werner Söderström Osakeyhtiö lahjoittaa Timo Ahopellon ja Jyri Engeströmin kirjoittaman ja Linda Saukko-Raudan kuvittaman Startup-käsikirjan e-kirjana kaikille toisen asteen oppilaitosten kolmannen vuoden opiskelijoille. Hankkeen suojelijana toimii opetusministeri Anders Adlercreutz.
Vuoden 2025 kuumimmaksi kirjaksi nimetty Alchemised ilmestyy ensi vuonna suomeksi8.10.2025 11:48:38 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaisen SenLinYun tiiliskiviromaani Alchemised on ollut tämän vuoden puheenaihe kansainvälisillä kirjamarkkinoilla. Myös suomalaisten kirjakauppojen hyllyiltä englanninkielinen teos on huvennut nopeasti. Tammi on ostanut teoksen suomenkieliset oikeudet ja tuo suomennoksen markkinoille vuonna 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme