Uusia urapolkuja nuorille! Kemianteollisuus ry ja Ammattiliitto Pro kehittivät uudenlaisen laboranttien oppisopimusmallin
Mallin avulla houkutellaan nuoria kemian alalle ja koulutetaan osaajia vastaamaan Suomen kunnianhimoiseen hiilineutraalisuustavoitteeseen.
Tulevaisuuden osaajapula on meidän kaikkien yhteinen huoli. Siksi Kemianteollisuus ry ja Ammattiliitto Pro ovat osana alan työehtosopimusta luoneet laboranttien oppisopimusmallin ammatilliseen toisen asteen koulutukseen.
Kemianteollisuus haluaa tarjota nuorille mahdollisuuden päästä kiinni alan töihin ja oppimaan aidossa toimintaympäristössä yrityksissä jo varhaisessa vaiheessa opintoja. Malli on täysin uudenlainen, ja sen tarkoituksena on avata yritysten ovia alle 20-vuotiaille nuorille ja innostaa heitä hakeutumaan laboranteiksi kemian alojen kansainvälisiin yrityksiin.
Laboranttien oppisopimusmalli on jatkoa Kemianteollisuus ry:n ja Teollisuusliiton yhteistyössä kehittämälle nuorten oppisopimusmallille, joka on lähtenyt kemianteollisuudessa hienosti käyntiin tänä syksynä.
Laboranttien oppisopimusmalli on tarkoitettu 16–20-vuotiaille nuorille, jotka opiskelevat laboratorioalan ammatillista perustutkintoa. Tavoitteena on, että nuori pääsee soveltamaan teoriaa nopeasti käytäntöön aidossa laboratorioympäristössä. Oppisopimusmalli aloitetaan viiden pilottiyrityksen ja neljän yhteistyöoppilaitoksen voimin. Nämä sijaitsevat eri puolella Suomea.
Pilottiyritykset ovat:
- Orion Oyj (Turku ja Espoo) on lääketeollisuuden yritys, joka kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita.
- Borealis Polymers Oy (Porvoo) valmistaa muovituotteita, jotka menevät pääasiassa putkisovelluksiin, pakkauksiin, kaapelituotteisiin ja teräsputkenpäällystykseen.
- FinVector Oy (Kuopio) on biolääketeollisuuden yritys, joka valmistaa viruspohjaisia geeniterapialääkkeitä pinnallisen virtsarakon syövän hoitoon.
- Yara (Siilinjärvi) Oy on lannoiteyritys, jolla on Sillinjärvellä fosfaattikaivos, josta saadaan maailman puhtainta fosforia lannoitteiden ja rehufosfaattien raaka-aineeksi.
- NextPharma Oy (Tampere) on lääketeollisuuden sopimusvalmistaja, joka kehittää, valmistaa ja pakkaa silmälääkkeitä.
Oppilaitoksista mukana ovat Turun ammatti-instituutti (TAI), Stadin AO (Ammatti- ja aikuisopisto), Savon ammattiopisto (SAKKY) ja Tampereen seudun ammattiopisto (Tredu).
Opetus tapahtuu ensimmäisen vuoden aikana oppilaitoksissa, toinen ja kolmas vuosi yrityksessä. Työpaikalle tullaan siis noin vuoden opintojen jälkeen aluksi koulutussopimuksella, ja noin 1,5 vuotta opinnoista tapahtuu oppisopimuksella. Opiskelijoiden palkka nousee opintojen edistymisen mukaan eli suoritettujen näyttökokeiden lukumäärän perusteella. Hakuaika alkaa ensi vuoden tammikuussa, valitut laboranttiopiskelijat aloittavat työpaikoilla syksyllä 2024.
Laboranttien oppisopimusmallia on valmisteltu ja kehitetty yhteistyössä yritysten, työnantaja- ja toimihenkilöjärjestön kesken. Malli haluttiin tehdä nimenomaan alle 20-vuotiaille nuorille, sillä kemianteollisuuden yritykset ja ammatilliset oppilaitokset pitävät tärkeänä, että kemian ala on nuorille houkutteleva urapolku.
Alle 20-vuotiaita on aiemmin otettu vähän oppisopimusoppilaiksi. Kun yritykset ovat mukana jo opiskeluvaiheessa, he saavat sellaisia työntekijöitä, joita tarvitsevat. Myös oppilaat ovat valmiimpia työelämään valmistuttuaan. Kemianteollisuuden on tarkoitus olla hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä, eikä tätä tavoitetta saavuteta ilman oikeanlaista osaamista ja yhteistyötä oppilaitosten, yritysten sekä toimialan liittojen kesken.
– On hienoa, että viime syksynä startannut kemianteollisuuden työntekijöiden oppisopimusmalli saa nyt jatkoa laboranttien oppisopimusmallista. Malliin mukaan lähteneet pilottiyritykset ovat kansainvälisiä yrityksiä, joka sekin lisää varmasti nuorten kiinnostusta mallia kohtaan, sanoo Kemianteollisuus ry:n johtaja Minna Etu-Seppälä.
– Nuorten oppisopimusmalli on loistava esimerkki siitä, kuinka työnantajat ja liitot voivat yhdessä kehittää alaa ja varmistaa sopimustoiminnalla osaavan työvoiman saatavuus alalla, toteaa puolestaan Pron sopimusalavastaava Taru Reinikainen.
Mukana olevat yritykset ja yhteyshenkilöt:
- Orion Oyj (Turku, Espoo), rekrytoinnin tiiminvetäjä Sari McEvoy, 050 966 2528
- Borealis Polymers Oy (Porvoo), HR Business Partner Martina Haglund, martina.haglund@borealisgroup.com
- FinVector Oy (Kuopio), Maria Alaranta, HR Service Manager, maria.alaranta@finvector.com
- Yara Oy (Siilinjärvi), Pia Nykvist-Lindström, 040 7491 047
- NextPharma Oy (Tampere), Satu Särkkä, HR Manager, 050 4770 609
Mukana olevat oppilaitokset ja yhteyshenkilöt:
- Helsinki: Stadin AO ammatti- ja aikuisopisto, Ritva Mikkonen, Ritva.Mikkonen@hel.fi
- Kuopio: Savon ammattiopisto Sakky, Maija Savolainen, Maija.Savolainen@sakky.fi
- Tampere: Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, johtaja Kirsi Viskari, 040 037 6420
- Turku: Turun ammatti-instituutti TAI Juhannuskukkulan koulutalo, Sonja Kannisto, sonja.kannisto@edu.turku.fi
- Kokkola: Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä, lehtori, prosessi- ja laboratorioala Sanna Tuukkanen, puh. 040 8085 014, sanna.tuukkanen@kpedu.fi
Yhteyshenkilöt
Anni SiltanenJohtava asiantuntija, Osaaminen ja vetovoimaKemianteollisuus ry / Työelämä
Puh:+358 44 562 5991anni.siltanen@kemianteollisuus.fiMinna Etu-SeppäläJohtaja, työelämäKemianteollisuus ry
Puh:+358 40 778 0182minna.etu-seppala@kemianteollisuus.fiKemianteollisuus ry
Twitter
LinkedIn
Tilaa uutiskirje
Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.
Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry
Yhteisöveron alentamisesta ja palkkaverotuksen keventämisestä kiitokset hallitukselle – osa päätöksistä heikentää kuitenkin teollisuuden kilpailukykyä23.4.2025 23:01:35 EEST | Tiedote
Hallitus julkisti keskiviikkona julkisen talouden suunnitelmansa vuosille 2026–2029. Kasvuriiheksi nimettyyn puoliväliriiheen kohdistui paljon odotuksia, ja hallitus onnistuikin tekemään myönteisiä, kasvua tukevia päätöksiä.
Työehtosopimus syntynyt kemianteollisuuden ylemmille toimihenkilöille15.4.2025 14:20:24 EEST | Tiedote
Kemianteollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusriitaan 13.4. annettu sovintoesitys on hyväksytty Kemianteollisuus ry:n ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n hallituksissa tiistaina 15.4.
Trumpin tullit iskevät kipeästi teollisuuteen ja alleviivaavat vahvojen teollisuuspoliittisten toimien merkitystä kehysriihessä3.4.2025 12:12:08 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ilmoitus 20 prosentin tulleista iskee kipeästi suomalaiseen teollisuuteen. Suomen toiseksi suurimpaan vientialaan kemianteollisuuteen isku on jopa satoja miljoonia euroja. Pidemmällä aikavälillä vaikutus voi olla tätäkin suurempi. Trumpin tullit alleviivaavat vahvojen teollisuuspoliittisten toimien merkitystä kehysriihessä, jotta suomalainen teollisuus pitää pintansa jatkuvassa geopoliittisessa murroksessa.
Lakkoja kemianteollisuuteen – YTN:n kohteena 24 jäsenyritystä27.3.2025 17:54:40 EET | Tiedote
Ylemmät toimihenkilöt YTN ilmoitti torstaina 27. maaliskuuta yhteensä neljästä päivän mittaisesta lakosta Kemianteollisuuden yrityksiin. Lakkoja kohdistuu 24:ään kemianteollisuuden jäsenyritykseen sen eri toimialoilla ja eri puolilla Suomea. Lakkojen piirissä on noin 6 000 ylempää toimihenkilöä. Lakot on ilmoitettu seuraaville päiville: 11.4., 17.4., 25.4. ja 2.5.
Neuvottelutulos syntynyt Kumiteollisuuden ja Teollisuusliiton työehtosopimuksesta4.3.2025 20:26:42 EET | Tiedote
Kumiteollisuus ry ja Teollisuusliitto ovat saavuttaneet tiistaina 4. maaliskuuta neuvottelutuloksen työntekijöitä koskevasta työehtosopimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme