Pianisti Emil Holmström syventyy tohtorintutkinnossaan Ferruccio Busonin perintöön
Ferruccio Busoni on yksi musiikinhistorian merkittävimpiä pianisteja. Holmström selvitti tutkinnossaan soittotekniikkaan liittyviä periaatteita, joita Busoni keräsi uransa aikana ja joita hän jätti jälkipolville ensisijaisesti teoksessaan Klavierübung.

Italialaissyntyinen Busoni (1866–1924) toimi vuosina 1888–1890 opettajana Helsingin musiikkiopistossa, josta sittemmin tuli Sibelius-Akatemia. Suuri osa hänen sävellystuotannostaan on tehty pianolle.
Tutkintoonsa sisältyvissä konserteissa Holmström kulki läpi Busonin tuotantoa esitellen tämän esteettisiä kokeiluja ja kokeilevaa asennetta koskettimiston äärellä. Konserteissa tarjoutui mahdollisuus kuulla, miten Busonin sävellykset heijastavat hänen ajatuksiaan pianonsoitosta.
"Kun törmäsin ensimmäistä kertaa Busonin ennakkoluulottomaan tapaan kehittää pianonsoittoa koin, että tämä on uusi tie eteenpäin ja vastaus moniin ongelmiin, joiden kanssa kamppailin", Holmström kertoo.
Tutkimuksensa aineistona Holmström käytti Busonin pianonsoittoa käsitteleviä tekstejä ja harjoituksia kokoelmasta Klavierübung, aiempaa tutkimusta ja esimerkkejä keskeisestä pianokirjallisuudesta. Hän soitti harjoituksia keräämänsä materiaalin pohjalta ja teki johtopäätöksiä harjoittelutilanteissa syntyneistä havainnoista.
Oivalluksista käytännön sovelluksiin
Pyrkiessään ratkaisemaan perinteisiä soittoteknisiä ongelmia Busoni kehitti uusia tapoja edistää koordinaatiota ja mentaalista harjoittelua. Tutkielmassaan Holmström kuvaa, miten Busonin oivalluksia voidaan soveltaa käytännössä ja miten ne rikastuttavat pianomusiikin esittämistä.
Tutkimuksen tarkoitus on ollut luoda käsitys siitä, miten Busonin harjoituksia kannattaa lähestyä ja soittaa, ja mitä ne soittoteknisesti implikoivat. Holmström havaitsi, että Busoni tavoitteli soittotilannetta, jossa soiton ohjaaminen tapahtuu kuulemisen kautta ja jossa fysiikan kontrollointi on tarpeetonta.
"Busoni pyrki yksinkertaistamaan soittotilanteen fyysistä suoritusta erilaisin keinoin, joiden soveltamiseen hän tarjosi suunnan esimerkiksi kirjaamalla nuotteihin poikkeuksellisia sormijärjestyksiä sekä sommittelemalla sävelkulut sellaisiksi, että ne pakottavat yhteen tiettyyn sormijärjestykseen tai tiettyyn tapaan kuljettaa kättä koskettimistolla", Holmström täsmentää.
Emil Holmströmin tohtorintutkinnon
tarkastustilaisuus
3.11.2023 klo 12, Sibelius-Akatemian kamarimusiikkisali, Pohjoinen Rautatiekatu 9, Helsinki
Tohtorintutkinnon otsikko: Katsaus Ferruccio Busonin Klavierübungiin
- Tutkielman tarkastajat: Tomi Mäkelä & Matti Raekallio
- Taiteelliset opinnäytteet arvioinut lautakunta: Tuija Hakkila, Annikka Konttori-Gustafsson (pj), Ivari Ilja, Hannu Pohjannoro, Anu Lampela (konsertit 1-3)
- Tarkastustilaisuuden valvoja: Anu Lampela
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emil Holmström
emil.holmstrom@gmail.com
Kuvat

Linkit
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Skärgårdstearternin uutuuskomedia kutsuu yleisön ratkiriemukkaaseen vuosikokoukseen5.5.2025 12:35:54 EEST | Tiedote
Skärgårdsteatern lähtee jälleen kesäkuussa seilaamaan Uudenmaan, Turunmaan ja Ahvenanmaan saaristoon. Teatterikorkeakoulun kanssa yhteistyössä tehty musiikkikomedia Bättre fäkta än illa fly! nähdään kesän aikana 16 paikkakunnalla.
Skärgårdsteatern bjuder publiken på muntert årsmöte5.5.2025 12:35:09 EEST | Pressmeddelande
Skärgårdsteatern åker igen ut på turné i Nylands, Åbolands och Ålands skärgård. I samarbete med Teaterhögskolan spelas musikaliska komedin Bättre fäkta än illa fly! i sommar på 16 orter.
Kuvan Kevät 2025 avautuu 17.5. Myllyssä23.4.2025 10:45:00 EEST | Tiedote
Kuvan Kevät -maisterinäyttely valtaa tänä vuonna Taideyliopiston Kuvataideakatemian Mylly-päärakennuksen alkaen aulakerroksen Kuva/Tila-galleriasta ja ulottuen aina ylimmän kerroksen Majakkaan, näyttelytilaan vanhan viljasiilon huipulla.
Tekoäly ei uhkaa maailmaa vaan ihminen9.4.2025 07:08:00 EEST | Tiedote
Mahdollinen tekoälyn uhka ei tule siitä, että koneet muuttuisivat itsenäisiksi ja oppisivat ajattelemaan. Ne ovat ihmisen ajattelun jatkeita. Koneiden väittäminen tietoisiksi ja itsenäisiksi ei ole vain harhaanjohtavaa, vaan peittää ihmisen toiminnan, toteaa tutkijatohtori Dominik Schlienger Taideyliopistosta.Ingressi
AI does not threaten the world, but humans do9.4.2025 07:08:00 EEST | Press release
The potential threat of AI does not come from machines becoming autonomous and learning to think. They are extensions of human cognition. Claiming that machines are conscious and autonomous is not only misleading but also obscures human action, says postdoctoral researcher Dominik Schlienger from the University of the Arts Helsinki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme