Vapriikki avaa näyttelyn radion historiasta
1.11. tulee kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun säännölliset radiolähetykset alkoivat Tampereella. Vapriikki juhlistaa tätä merkkipäivää avaamalla uuden näyttelyn, Radioaallon harjalla - Kidekoneesta podcastiin. Näyttelyyn voi tutustua ensimmäisen kerran kaikille avoimissa avajaisissa, keskiviikkona 1.11. klo 18–20.

Radioaallon harjalla - Kidekoneesta podcastiin näyttely kertoo radion vaiherikkaan tarinan Suomessa 1920-luvulta nykypäivään. Näyttely pohtii, mikä radiossa on vuosisadan ajan viehättänyt tekijöitä, kuuntelijoita ja harrastajia – ja miksi maagisesta arkipäiväiseksi asiaksi muuttunut radio puolustaa edelleen paikkaansa tällä internetin ja digitaalisen viestinnän aikakaudella.
Amatöörivetoinen radioasema Tampereen Radio aloitti säännölliset lähetyksensä 1.11.1923. Tampereen Radiota pidetään ensimmäisenä yleisradioasemana Suomessa, sillä sen lähetykset jatkuvat säännöllisinä Suomen Yleisradion (1926) perustamiseen saakka. Tampereen Radion lisäksi esimerkiksi helsinkiläiset Radiola ja Radiopataljoona lähettivät ohjelmaa ennen varsinaista valtiollista Yleisradiota. Suomi kulki kehityksen kärjessä, sillä Tampereen lähetysten käynnistyessä BBC oli tuottanut radio-ohjelmaa vasta kaksi vuotta.
Uusi teknologia ei ollut kaikkien mieleen, vaan itsekseen puhuva, eetteristä viestejä lähettävä laite tuntui joistakin paholaisen keksinnöltä. Nopeasti radio kuitenkin valloitti yhä uusia ystäviä. Koska kaikilla ei ollut varaa radiovastaanottimeen, ihmiset kokoontuvat naapureiden radioiden ääreen kuuntelemaan yhdessä niin jumalanpalveluksia kuin urheilulähetyksiäkin
Radioaallon harjalla -näyttelyssä tavataan radioamatöörejä, piraattiradioiden toimijoita ja tuttuja radioääniä vuosien varrelta. Näyttelyvieras voi tallentaa oman audionsa podcast-studiossa.
Näyttelyssä on otettu huomioon erityisryhmät. Radion historia avautuu kokeilupisteillä, joissa voi tutustua näyttelyn esineisiin ja ääniaineistoihin pistekirjoituksella kuvailtujen ohjeiden opastamana. Näyttelytilassa on lattiaopaste, joka ohjaa turvallisesti näyttelytilassa liikkumisessa. Näyttelyssä on tarjolla selkokielinen ääniopastus ja näyttelyn valmistuttua siihen voi tutustua myös kuvailutulkatun ääniopastuksen johdolla.
Nykyisessä mediatulvassa radio vaikuttaa ehkä katoavalta medialta, mutta se on maailmanlaajuisesti edelleen merkittävä viestintäväline. Kaikkialla ei ole nettiä, matkapuhelinverkkoa, sähköä tai mahdollisuutta tiedonsaantiin. Radio on myös arvokas viestintäväline kriisitilanteissa, sillä radioverkko on suunniteltu kestämään pidempiä sähkökatkoksia kuin esimerkiksi matkapuhelinverkot. Radioamatöörit ovat kriisitilanteiden viestinnässä ja yhteydenpidossa tärkeässä asemassa.
Avajaiset ja oheisohjelmaa
Kaikille avoimet avajaiset Vapriikissa keskiviikkona 1.11. klo 18–20. Avajaisiin on vapaa pääsy, tervetuloa!
Ohjelma:
Tervetuliaissanat museoravintola Valssissa
Juha Ahonen, kulttuurijohtaja, Tampereen kaupunki
Radion ensimmäinen vuosisata Suomessa
Marko Ala-Fossi, FT, Tampereen yliopisto
Suomalaiset ja radio: sadan vuoden rakkaustarina
Ismo Silvo, VTT, Ylen 100-vuotistutkimuksen pääkoordinaattori
Pentti ”DJ Pena” Teräväinen soittaa musiikkia radioaalloilta
Paikka: Näyttelyn läheisyydessä 2. krs
Torstaina 2.11. klo 13, yleisöluento, vapaa pääsy
Lasse Vihonen, Radion varhaisvuodet Suomessa
Lasse Vihonen luennoi aikakaudesta ennen Suomen Yleisradion perustamista. Luennolla kuullaan varhaisista radiokokeiluista, ensimmäistä yleisradioasemista ja radion muutoksesta sähkötysradiosta puheradioksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi PenninkangasTutkija
Puh:050 341 3262Tähtitalvikki PoikajärviViestintäsuunnittelija
Puh:050 321 1189Tietoja julkaisijasta
Vapriikissa viihtyvät kaikenikäiset museovieraat. Voit tutustua kerralla yli kymmeneen näyttelyyn. Historiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa. Vapriikki kuuluu Tampereen historiallisiin museoihin, joita ovat myös Museo Milavida ja Amurin museokortteli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vapriikki
Ensimmäisiä tutkimustuloksia Suomeen palautetuista kalloista – aivojen jäänteet poikkeuksellinen löytö10.6.2025 08:54:17 EEST | Tiedote
Vajaa vuosi on kulunut niin kutsuttujen Pälkäneen kallojen palautumisesta Suomeen, ja nyt kallojen tutkimuksista on saatu ensimmäisiä tuloksia. Neljä muumioitunutta kalloa on CT-kuvattu. Pälkäneen kallojen CT-kuvantamisen tulokset ovat mukana Vapriikissa tällä viikolla avautuvassa Muinais-DNA: Avain menneisyyteen -näyttelyssä.
Vapriikissa avautuu Muinais-DNA: avain menneisyyteen -näyttely4.6.2025 08:42:44 EEST | Tiedote
Miltä menneisyyden ihmiset näyttivät, mistä he tulivat ja millaisia jälkiä he jättivät meihin? Vapriikin Muinais-DNA: Avain menneisyyteen -näyttely vie museokävijän aikamatkalle menneisyyden ihmisten elämään uusimman tieteellisen tutkimuksen keinoin. Samalla selviää, millaisia jälkiä he ovat jättäneet meihin. Näyttelyn avajaisia vietetään 12.6. illalla, avajaisiin voi osallistua ostamalla pääsylipun museoon. Median edustajilla on mahdollisuus tutustua näyttelyyn etukäteen, varaa oma aikasi: viestintäasiantuntija Tähtitalvikki Poikajärvi, puh. 0503211189.
Muinaiset jumalat ja modernit sankarit kohtaavat Vapriikissa21.5.2025 10:16:13 EEST | Tiedote
Vapriikissa 29.5. avautuva Supersankarit-näyttely on vauhdikas ja värikäs matka sankaritarinoiden historiaan. Esille pääsevät niin muinaiset jumalat kuin nykyiset elokuvista ja sarjakuvista tutut sankarit. Näyttely pohtii, millaisia esikuvia supersankareille löytyy muinaisista myyteistä ja taruista, ja kävijä voi seurata supersankarien kehitystä sekä kronologisessa järjestyksessä että teemoittain. Median edustajilla on mahdollisuus tutustua näyttelyyn etukäteen. Varaa oma aikasi: viestintäasiantuntija Tähtitalvikki Poikajärvi, puh. 0503211189.
Pelimuseo avaa Vapriikissa pienoisnäyttelyn yhteistyölautapeleistä19.5.2025 08:43:53 EEST | Tiedote
Suomen pelimuseon Yhteispeli vaakalaudalla – yhteistyölautapelejä Pandemicista Agemoniaan -pienoisnäyttelyssä tutustutaan yhteistyölautapelien maailmaan. Näissä lautapeleissä pelataan yhdessä pelilautaa vastaan, ja pelien haasteet voitetaan tai hävitään myös yhdessä. Perjantaina 23.5. avautuvassa pienoisnäyttelyssä pääsee tutustumaan paitsi ilmiön historiaan, myös yhteen viime vuosien suosituimmista yhteistyölautapeleistä, eli suomalaiseen Agemoniaan.
Pirkanmaan kuvakööri käynnistyy Ylöjärvellä13.5.2025 09:00:59 EEST | Tiedote
Pirkanmaan kuvakööri eli PIKU on Vapriikin kuva-arkiston vapaaehtoisten valokuvaajien ryhmä, joka tallentaa Pirkanmaata ja omaa kotiseutua. PIKU-toiminta käynnistyy vuosittain vaihtuvassa Pirkanmaan kunnassa, josta kutsutaan vapaaehtoisia mukaan valokuvaamaan. Vuonna 2025 toiminta alkaa yhteistyössä Ylöjärven kulttuuripalvelujen kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme