KHO: Syksyn 2022 karhuluvat lainvastaisia

Luontodirektiivin mukaan jäsenvaltioiden on kiellettävä kaikki liitteen IV (a) kohdassa mainittujen lajien yksilöiden tahallinen pyydystäminen tai tappaminen luonnossa. Näihin lajeihin kuuluvat muun muassa karhu, susi poronhoitoalueen ulkopuolella ja ilves. Kiellosta poikkeaminen vaatii kolmen edellytyksen täyttymistä. Ensinnäkin on oltava tietty, direktiivissä säädetty peruste poikkeuksen myöntämiseen. Toiseksi tuon perusteen täyttämiseksi ei saa olla muuta tyydyttävää ratkaisua ja kolmanneksi poikkeaminen ei saa vaarantaa lajin kannan suotuisan suojelutason saavuttamista. Jos perustetta ei ole olemassa, poikkeaminen ei voi perustua esimerkiksi vain siihen, että lajin kanta olisi elinvoimainen.

EU-oikeus ratkaisevassa asemassa

Direktiivissä mainitut edellytykset on pantu täytäntöön metsästyslailla, jota on tulkittava EU-tuomioistuimen direktiivin tulkintaa ohjaavien ennakkoratkaisujen mukaan. Niihin kansalliset viranomaiset ja tuomioistuimet ovat sidottuja. Suomessa korkein hallinto-oikeus on vuonna 2020 EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisun saatuaan ratkaissut suden kannanhoidollisesta metsästyksestä tehdyt valitukset. Korkein hallinto-oikeus on ennakkoratkaisun oikeusohjeiden mukaisesti ratkaissut vuonna 2022 myös ilveksen kannanhoidollista metsästystä koskevan valituksen.

Nyt ratkaistuissa tapauksissa kaikki poikkeusluvat oli myönnetty niin sanotulla kannanhoidollisella perusteella. Perusteena oli mainittu karhunmetsästyskulttuurin ylläpitäminen ja adaptiivinen karhukannan hallinta kestävän käytön periaatteen mukaisesti. Asioissa ei siten ollut kysymys luontodirektiivin mahdollistamasta tiukasti suojellun lajin yksilöiden tappamisesta muun muassa yleistä turvallisuutta koskevista syistä tai merkittävien omaisuusvahinkojen estämiseksi.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistiin samalla kertaa kolmen hallinto-oikeuden päätöksistä tehdyt valituslupahakemukset. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus oli hylännyt luonnonsuojelujärjestön valituksen ja tähän päätökseen järjestö haki muutosta. Itä-Suomen ja Hämeenlinnan hallinto-oikeudet puolestaan olivat kumonneet riistakeskuksen päätökset, joten muutoksenhakijoina olivat Suomen riistakeskus ja metsästysluvan hakija.

Julkaisemissaan ennakkopäätöksissä (KHO 2023:99 ja KHO 2023:100) korkein hallinto-oikeus totesi, että pelkästään sillä seikalla, että kannanhoidollisella metsästyksellä ei tosiasiassa olisi haitallista vaikutusta lajin suojelun tasoon, ei ole merkitystä. Kaikkien poikkeusluvan edellytysten tulee täyttyä. Adaptiivinen karhukannan hallinta ja metsästyskulttuurin ylläpitäminen eivät sellaisenaan ole hyväksyttäviä perusteita suojelusta poikkeamiseen.

Poikkeusluvan peruste yksilöitävä tarkoin

Korkein hallinto-oikeus totesi olevan sinänsä selvää, että liian tiheä karhukanta aiheuttaa sellaisia ongelmia, joiden ratkaiseminen on käytännössä mahdollista vain tavoilla, jotka aiheuttavat ainakin jonkinlaista haittaa karhukannalle. Tähän nähden ei ole poissuljettua, että karhukannan tihentymisestä johtuvien sosiaalisten ongelmien lieventämistä hallitusti karhujen määrää vähentämällä voitaisiin pitää hyväksyttävänä poikkeamisperusteena. Luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohtaan perustuvaa poikkeusta voidaan kuitenkin soveltaa vain konkreettisesti ja tapauskohtaisesti ja vain, jos on olemassa erityinen, esimerkiksi karhukannan liiallisesta kasvusta aiheutuva alueellinen ongelma tai tilanne, johon on puututtava.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että poikkeusluvan perusteena tulee olla riittävä selvitys mainituista vaikutuksista nimenomaan poikkeushakemusta koskevalla alueella. Suomen riistakeskuksen päätöksistä kysymyksessä olevissa asioissa ei kuitenkaan käynyt selkeästi ja täsmällisesti ilmi, mihin luontodirektiivin mukaiseen hyväksyttävään päämäärään karhun kannanhoidollista metsästystä koskevalla poikkeuslupapäätöksellä oli kyseisellä hakemusalueella pyritty. Suomen riistakeskuksen päätökset poikkeusluvan myöntämisestä olivat siten lainvastaisia. Korkein hallinto-oikeus ei siten ottanut kantaa siihen, täyttyivätkö poikkeusluvan edellytykset suotuisan suojelutason säilymisestä tai muun tyydyttävän ratkaisun puuttumisesta.

KHO 2023:99

KHO 2023:100