Keskimaa on ostanut Jämsänkoskelta kiinteistön
Osuuskauppa Keskimaa on ostanut Jämsänkoskelta S-marketin viereisen kiinteistön, jossa sijaitsee Jämsänkosken Tarvikekeskus. Keskimaa suunnittelee tontille uuden S-marketin rakentamista.

Osuuskauppa Keskimaa ja Kiinteistö Oy Vitikkalan Kartano ovat tehneet noin 5000 neliön kiinteistökaupan Jämsänkoskelta 31.10.2023. Kaupan kohteena oleva kiinteistö sijaitsee S-market Jämsänkosken viereisellä tontilla, jossa toimii tällä hetkellä Jämsänkosken Tarvikekeskus. Tarvikekeskus on toiminut kiinteistössä vuodesta 2020 alkaen. Kaupan myyjäosapuolella eli Kiinteistö Oy Vitikkalan Kartanolla ja Jämsänkosken Tarvikekeskuksella on sama omistajapohja.
Jämsänkosken Tarvikekeskus on päättänyt lopettaa toimintansa nykyisessä toimipaikassa maaliskuun 2024 aikana.
− Jämsän Tarvikekeskuksen myymälän läheisyys sekä Jämsänkosken myymälän pinta-alan pienuus vaikuttivat päätökseemme lopettaa liiketoiminta Jämsänkoskella. Valitettavasti Jämsänkosken myymälään ei ollut mahdollista saada tarpeeksi kattavaa valikoimaa, toteaa myyjäosapuolen edustaja ja Jämsänkosken Tarvikekeskuksen omistaja Mikko Simonen.
− Olemme jo pidemmän aikaa suunnitelleet liikepaikan kehittämistä Jämsänkoskella. Uusi kiinteistökauppa mahdollistaa meille suunnittelun aloittamisen uuden S-marketin rakentamisesta Jämsänkoskelle nykyisen S-marketin viereen. Kaupan toteuduttua on mahdollista aloittaa suunnittelu jatkon suhteen, taustoittaa Osuuskauppa Keskimaan liikepaikkapäällikkö Tapio Virtanen kiinteistökauppaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, liikepaikkapäällikkö Tapio Virtanen, tapio.virtanen@sok.fi, 010 767 3024
Mariblats Oy, Jämsänkosken Tarvikekeskus, Mikko Simonen, mikko@tarvikekeskus.fi, 0400 412 495
Kuvat

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 733 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 137000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Keskimaa aloittaa yhteistyön Asianajotoimisto Kontturin kanssa – tarjoaa asiakasomistajille lakipalveluita17.6.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on solminut yhteistyösopimuksen Itä-Suomen suurimman asianajotoimiston Kontturi & Co Oy:n kanssa, joka tuo edulliset lakipalvelut ja kuukausittaiset maksuttomat neuvontapäivät Keskimaan asiakasomistajille. Kontturi avaa toimipaikan Jyväskylässä Kauppakeskus Sokkarille syys-lokakuun vaihteessa 2025.
Mestarin Herkun uudistus vahvistaa keskustan vetovoiman kasvua12.6.2025 10:32:34 EEST | Tiedote
Jyväskylän Kauppakeskus Sokkarilla sijaitsevan Mestarin Herkun keväällä alkanut uudistusprojekti on saatu päätökseen. Uudistuksen ensisijaisena tavoitteena oli parantaa asioinnin sujuvuutta ja raikastaa myymälämiljöötä ajanmukaiseksi. Myymälän ilmettä ja asiakaskiertoa on tehostettu muokkaamalla käytävälinjoja sekä lisäämällä uusia opasteita. Lisäksi uutena palveluna käyttöön on otettu ruoan verkkokaupan pikatoimitukset. Mestarin Herkun uudistus vahvistaa osaltaan Jyväskylän keskustan vetovoimaa keskusta-alueen palveluiden kehittämisen myötä.
Sale Kyyjärvi uudistuu – energiatehokkuutta ja parempaa asiakaskokemusta9.6.2025 11:45:00 EEST | Tiedote
Kyyjärvellä Kauppakeskus Paletissa sijaitsevassa Salessa alkaa mittava uudistus syksyllä 2025. Uudistuksen tavoitteena on parantaa myymälän asiakaskokemusta, toimivuutta ja energiatehokkuutta. Remontti toteutetaan kahdessa vaiheessa, jotta myymälä voidaan pitää auki koko remontin ajan.
Harjannostajaiset Himoksella: Break Sokos Hotel Himos avautuu marraskuussa 20254.6.2025 14:37:11 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa järjestää Himoksella perinteiset harjannostajaiset keskiviikkona 4.6.2025. Himoksen Länsirinteiden juurelle valmistuvan Break Sokos Hotel Himoksen rakentaminen on edennyt sisätyövaiheeseen, ja toukokuussa huoneistohotelliin on valmistunut kaksi mallihuonetta. Rakennustyömaa työllistää tällä hetkellä noin 100 rakennustyöntekijää, ja työ etenee aikataulussa kohti marraskuun 2025 valmistumista.
Osuuskauppa Keskimaa muistuttaa – huonon käytöksen sietäminen ei ole osa asiakaspalvelijoiden tehtävänkuvaa!2.6.2025 09:08:00 EEST | Tiedote
Keskimaan 2.6.2025 alkavalla Kohtaa meidät kivasti -kampanjalla muistutetaan jälleen, että häirintä ei kuulu Keskimaan toimipaikkoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme