Satakunnan ELY-keskusSatakunnan ELY-keskus

Maatilat investoivat nyt energiantuotantoon – ministeriöltä lisärahoitusta

Jaa

Maatilat ovat hakeneet Satakunnan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta vuoden 2023 aikana tukea 133 investointiin. Suosituimmaksi tukikohteeksi ovat osoittautuneet energiantuotantojärjestelmät.

Aurinkopaneeleita
Tukia on myönnetty esimerkiksi aurinkopaneelien hankintaan.

– Erityisesti aurinkosähkö kiinnostaa maatiloja, sillä se on ekologista ja energiaomavaraisuus tuo vakautta tilan energiakustannuksiin, Satakunnan ELY-keskuksen maatilarahoitusasiantuntija Katriina Rosvall toteaa.

Satakunnassa on myönnetty tukea 28 maatilan energiainvestointiin, ja avustussumma on yhteensä yli 800 000 euroa. Vielä käsittelemättä on 23 energiainvestointihakemusta, joihin avustusta on haettu yhteensä yli miljoonalla eurolla.

Lähes 4 miljoonan euron lisämääräraha maatilojen investointeihin

Maa- ja metsätalousministeriö on osoittanut Satakunnan ELY-keskukselle 1,55 miljoonan euron lisämäärärahan maatalouden energiainvestointeihin sekä 2,3 miljoonaa euroa ympäristön tilaa sekä eläinten hyvinvointia ja bioturvallisuutta edistäviin investointeihin.

– Nyt jaettu lisämääräraha mahdollistaa tuen myöntämisen kaikkiin vireillä oleviin, tuen myöntöedellytykset täyttäviin hakemuksiin. Tämä on erittäin hyvä asia, koska ensimmäisellä tukijaksolla jouduimme varojen riittämättömyyden vuoksi antamaan kielteisen päätöksen osaan hakemuksista, Katriina Rosvall sanoo.

Lisämääräraha turvaa varojen riittävyyden 15. lokakuuta mennessä jätettyihin 2. ja 3. tukijakson hakemuksiin.

Kilpailukyvyn kehittämiseen ja tilojen nykyaikaistamiseen myönnettävien tukien kysyntä on ollut hiljaista

Maatilojen kilpailukyvyn kehittämiseen ja tilojen nykyaikaistamiseen kohdistuvia investointitukia on haettu odotettua vähemmän. Satakunnan ELY-keskukselle tälle vuodelle osoitetusta viiden miljoonan euron myöntövaltuudesta tullaan käyttämään vain noin miljoona euroa.

– Ehkä tämä kertoo jotain tämänhetkisestä tilanteesta. Nyt ei ole katsottu ajankohtaiseksi lähteä toteuttamaan mittavia laajennusinvestointeja. Katse on kääntynyt olemassa olevan tuotannon kehittämiseen, miten siitä saataisiin tehokkaampaa, taloudellisempaa, ekologisempaa ja ympäristöystävällisempää, Rosvall pohtii.

Lisätietoja:

Satakunnan ELY-keskus
Katriina Rosvall, maatilarahoitusasiantuntija

etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, 0295 022 076

Avainsanat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Satakunnan ELY-keskus

Vihreän siirtymän investoinnit luovat positiivisia odotuksia Satakuntaan2.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Satakunnan elinkeinoelämän ja yritystoiminnan tilanteen arvioidaan pysyvän ennallaan seuraavan puolen vuoden aikana. Parempaa kehitystä ennakoidaan kuitenkin jo vuoden tähtäimellä, jolloin myös työttömyys voisi kääntyä laskuun. Pitkällä aikavälillä positiivisia odotuksia Satakuntaan luovat mittavat vihreän siirtymän investoinnit. Satakunnan elinkeinoelämän ja työmarkkinoiden tilannetta ja näkymiä on arvioitu kevään Alueelliset kehitysnäkymät -raportissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye