Salibandyliitolle valitaan puheenjohtaja ja hallitus marraskuun lopulla – tässä ehdokkaat
Jäsenistö valitsee Salibandyliitolle puheenjohtajan ja hallituksen lauantaina 25.11. pidettävässä liiton varsinaisessa kokouksessa Helsingissä.

Ehdokasasettelu päättyi torstaina 26.10. Määräaikaan mennessä puheenjohtajaksi esitettiin kahta ja hallituksen jäseniksi 16:ta henkilöä, mikä tarkoittaa, että paikoista järjestetään vaalit ehdokkaiden välillä.
Liiton hallitus esittää liiton kokoukselle, että hallitukseen valittaisiin 1+9 jäsentä.
Uusi hallitus aloittaa toimintansa 1.1.2024. Toimikausi on kolme vuotta ja kestää siten vuoden 2026 loppuun saakka.
Puheenjohtajaehdokkaat
Hirvonen Petri
Vuori Kaarina
Jäsenehdokkaat
Alanko Mikko
Auremaa Tomi
Henkola Riikka
Hirvonen Petri
Holopainen Markus
Kainulainen Juha
Laaksonen Terho
Laamanen Juuso
Löija Marko
Mäkinen Anu
Paajanen Jyrki
Perokorpi Jenna
Saastamoinen Mika
Seppälä Mikko
Viheriävaara Petra
Virhiä Tuulia
Liiton varsinainen kokous järjestetään kolmen vuoden välein. Tällä kertaa kokous pidetään Helsingissä (Taitotalo) lauantaina 25.11. klo 11 alkaen. Kokoukseen voi osallistua ja äänioikeutta käyttää joko paikan päällä tai etäyhteydellä.
Uutinen salibandy.fi-sivuilla täällä.
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Salibandyn tuplakotikisojen 2026 ja 2027 organisaatio rakentuu: Kati Voutilaisesta pääsihteeri ja Hanne Nyrösestä tapahtumajohtaja7.5.2025 09:36:30 EEST | Tiedote
Suomessa pelataan poikkeuksellisesti kahdet aikuisten MM-kisat peräkkäisinä vuosina: miesten kisat 2026 ja naisten 2027. Salibandyliitto toteuttaa kisat yhteisprojektina. Tuplakisojen projektinvetäjät ovat nyt selvillä.
Ville Heiska ratkaisi jatkoajalla: Suomi on salibandyn nuorten maailmanmestari! (LISÄTTY PÄÄVALMENTAJAN KOMMENTIT)4.5.2025 20:26:03 EEST | Tiedote
Suomi on salibandyn U19-miesten maailmanmestari! Suomi kaatoi Zürichin MM-turnauksen loppuottelussa Tshekin 4-3 Ville Heiskan jatkoaikamaalilla. Mestaruus oli Suomelle ikäluokassa kaikkien aikojen viides.
Ville Heiska ratkaisi jatkoajalla: Suomi on salibandyn nuorten maailmanmestari!4.5.2025 19:51:58 EEST | Tiedote
Suomi on salibandyn U19-miesten maailmanmestari! Suomi kaatoi Zürichin MM-turnauksen loppuottelussa Tshekin 4-3 Ville Heiskan jatkoaikamaalilla.
Ruotsi kaatui 9-3 – Suomen salibandynuoret MM-finaaliin Tshekkiä vastaan3.5.2025 23:02:23 EEST | Tiedote
Suomi pelaa huomenna salibandyn U19-miesten MM-finaalissa kaadettuaan illan välierässä Ruotsin 9-3. Vastaansa Suomi saa Tshekin, joka löi omassa välierässään Sveitsin yhtä selvästi 8-2. Finaali alkaa klo 17, ja se nähdään suorana Yle Areenassa.
Tshekki liikaa lohkofinaalissa – Suomen nuoret kakkospaikalta välieriin1.5.2025 19:36:42 EEST | Tiedote
Suomen U19-miehet sijoittuivat Zürichin MM-turnauksessa lohkokakkosiksi taivuttuaan vappupäivän ottelussa Tshekille maalein 2-5. Suomi kohtaa lauantain välierässä toisen lohkon voittajan, joka on joko Ruotsi tai Sveitsi. Suomen välierä ja loppuottelu tai Suomen pronssiottelu nähdään Yle Areenassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme