Aluehallitus keskusteli THL:n vastineesta sen kannanottoon
Aluehallitukselle valmistellussa viranhaltijaselostuksessa todetaan, että THL:n vastine on huolellisesti laadittu, mutta hyvinvointialueen näkökulmasta se on edelleen ongelmallinen.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluehallituksen kokous pidettiin tiistaina 7.11. Neilikkatiellä Vantaan Tikkurilassa.
Kokouksen alkupuoliskoa hallitsivat talousasiat sekä kuluvalta että tulevalta vuodelta.
Vuoden 2023 talousarvion käyttötalousosaan ja tuloslaskelmaosaan tehtiin muutos: hyvinvointialueen talousarviossa 2023 vuosikate oli – 55 818 000 euroa, joka esitettiin muutettavaksi – 84 496 000 euroksi. Aluehallitus hyväksyi päätösesityksen yksimielisesti.
Aluehallitus merkitsi tiedoksi hyvinvointialuejohtajan talousarvioesityksen2024 tiedoksi. Talousarvioesitys on tutustuttavissa VAKEn päätössivustolla https://vakehyva.cloudnc.fi/fi-FI. Käsittelyssä oli myös nuorisovaltuuston aloite, jonka mukaisesti valtuustoryhmät nimeävät keskuudestaan lasten ja nuorten valtuutetun jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi. Aloitteen mukaan nuorisovaltuusto hyväksyy nimetyt henkilöt, ja myöntää heille puhe- ja läsnäolo-oikeuden nuorisovaltuuston kokouksiin. Aluehallitus päätti, että takaraja lasten ja nuorten valtuutettujen nimeämiselle on 31.12.2023. Nimeäminen perustuu vapaaehtoisuuteen.
Kokouksessa käsiteltiin THL:n vastinetta liittyen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluehallituksen kannanottoon 29.6.2023, joka koski hyvinvointialueiden tarveperusteisen rahoituksen kehittämistä. THL on vastineessaan todennut, että hyvinvointialueilta saatava palaute on tärkeää, mutta VAKE ei ole pystynyt aukottomasti kannanotossa perustelemaan, miksi tarvepohjainen rahoitus on juuri sen kannalta tällä hetkellä riittämätön.
Aluehallitukselle valmistellussa viranhaltijaselostuksessa todetaan, että THL:n vastine on huolellisesti laadittu, mutta hyvinvointialueen näkökulmasta se on edelleen ongelmallinen. Vaikka THL:n mallit ovat vahvasti tutkimuksiin nojautuvia, ei ole mitään näyttöä siitä, että erityisesti erikoissairaanhoidon diagnoosit aidosti kuvaisivat vaikkapa lastensuojelun palvelutarvetta kokonaisuudessaan.
Aluehallitus päätti merkitä THL:n vastineen tiedoksi.
Aluehallituksen kokouksen esityslista julkisine liitteineen on luettavissa VAKEn päätössivustolla osoitteessa https://vakehyva.cloudnc.fi/fi-FI. Tarkastettu kokouspöytäkirja on luettavissa päätössivustolla tiistaina 14.11. Klo 12 alkaen.
Lisätietoja antavat hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto(at)vakehyva.fi sekä aluehallituksen puheenjohtaja Maarit Raja-Aho, maarit.raja-aho(at)vakehyva.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
VAKEs tjänster bemöter utmaningarna på välfärdsområdet7.5.2025 08:34:41 EEST | Pressmeddelande
Vanda och Kervo välfärdsområde utvecklar sina tjänster enligt välfärdsområdets servicebehov. Tjänsterna fokuserar bland annat på problem som våld i nära relationer, bostadslöshet, ensamhet och utmaningar med den psykiska hälsan.
VAKEn palvelut vastaavat alueen haasteisiin7.5.2025 08:34:41 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue kehittää palveluitaan alueen palvelutarpeen mukaan. Palveluita on suunnattu vastaamaan muun muassa lähisuhdeväkivaltaa, asunnottomuuteen, yksinäisyyteen ja mielenterveyden haasteisiin.
Asukkaat haluavat vaikuttaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen palveluiden kehittämiseen6.5.2025 14:40:24 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue kysyi alueen asukkaiden kokemuksia ja toiveita osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista sekä viestinnästä. Vastauksia hyödynnetään uuden strategian valmistelussa, osallisuuden vahvistamisessa ja viestinnän kehittämisessä.
VAKE on varautunut lasten ja nuorten terapiatakuun toteuttamiseen6.5.2025 08:36:44 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on varautunut 1.5.2025 voimaan astuneen terapiatakuun toteuttamiseen. Terapiatakuu toteutetaan osana mielenterveystyön kokonaisuutta.
Aluehallitus käsitteli oppilaitosten sosiaaliohjaajien ja sairaanhoitajien tehtävien sijoittamista29.4.2025 16:40:41 EEST | Tiedote
Aluehallituksen kokouksessa käsiteltiin selvitystä perusopetuksessa ja toisella asteella työskentelevien hyvinvointialueen sosiaaliohjaajien ja sairaanhoitajien resurssien uudelleenkohdentamista lakisääteisiin tehtäviin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme