Muutoksia A-Insinöörien johtoryhmässä – rakennuttamispalvelujen toimialajohtaja vaihtuu ja kaupallinen johtaja aloittaa
A-Insinöörien rakennuttamisliiketoiminnan toimialajohtajaksi on nimitetty DI Anu Kuoppamäki toimialajohtaja Juhani Karhun jäädessä eläkkeellä vuodenvaihteessa. Konsulttiyhtiön kaupallisena johtajana aloittaa TkT, DI Antti Tuomela.
DI Anu Kuoppamäki on nimitetty suunnittelu- ja konsulttiyhtiö A-Insinöörien (AINS Group) rakennuttamispalveluista vastaavaksi toimialajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.1.2024 alkaen. Rakennuttamisliiketoimintaa yhtiössä vuodesta 2015 menestyksellä johtanut, suurten ja vaativien hankkeiden luotsina ansioitunut Juhani Karhu jää vuodenvaihteessa eläkkeelle, mutta jatkaa yhtiössä senior advisorina.
– Juhanin johdolla rakennuttamisen toimialamme on kehittynyt maan suurimmaksi sitoutumattomaksi rakennuttajatoimistoksi ja alan edelläkävijäksi. Kiitän Juhania lämpimästi hienoista menestyksen vuosista sekä tärkeästä roolista yhteistyöhön ja onnistumisiin uskovan yrityskulttuurimme luomisessa, toimitusjohtaja Kari Kauniskangas sanoo.
Anu Kuoppamäki siirtyy toimialajohtajaksi pääkaupunkiseudun rakennuttamisyksikön yksikönjohtajan tehtävästä, jossa hän on toiminut vuodesta 2017. Kuoppamäellä on monipuolinen kokemus vaativien uudis- ja korjausrakennushankkeiden johtamisesta sekä sitoutuneesta asiakastyöstä niin julkisten kuin yksityisten rakennuttajien konsulttina.
A-Insinöörien kaupalliseksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty 1.12.2023 alkaen TkT, DI Antti Tuomela. Hän ottaa vastuulleen konsernin asiakkuudet, myynnin ja markkinoinnin sekä viestinnän jatkaen myös nykyisessä tehtävässään A-Insinöörien hankekehitysyksikön johtajana. Tuomela on aiemmin toiminut mm. useissa johtotehtävissä Newsecissä sekä Aalto-yliopiston kiinteistöjohtajana.
– Anun ja Antin nimitykset ovat erinomainen osoitus talomme sisällä kasvavien johtajien osaamisesta ja arvostuksesta. Sekä Anu että Antti ymmärtävät laaja-alaisesti asiakkaiden tarpeita, ovat vahvasti verkostoituneita ja asiakaskeskeisiä johtamistyössään. Molemmat vahvistavat sekä osaamisellaan että persoonallaan A-Insinöörien johtoryhmää ja menestystämme tulevina vuosina, Kauniskangas toteaa.
Vetovastuun rakennuttamisen toimialan pääkaupunkiseudun yksiköstä ottaa vuodenvaihteessa yksikönjohtajana DI Ossi-Mikko Niemelä. Kokenut rakennuttajakonsultti on työskennellyt A-Insinööreissä vuodesta 2014 lähtien projektipäällikkönä, rakennuttajapäällikkönä ja viimeksi rakennuttamisjohtajana.
Yhteyshenkilöt
Kari Kauniskangas, toimitusjohtaja, A-Insinöörit
Yhteydenotot viestinnän kautta
Silja Sarkamo, puh. 050 379 4767
silja.sarkamo@ains.fi
Kuvat
Tietoa julkaisijasta
A-Insinöörit (AINS Group) on suomalainen, ennakkoluuloton kiinteistö- ja rakennusalan suunnittelu- ja konsulttitalo. Luomme yhdessä parasta rakennettua ympäristöä ja haastamme koko alaa uudistumaan kestävästi. 1 300 hengen asiantuntijayhteisömme tarjoaa kiinteistö- ja rakennushankkeisiin kaikki suunnittelu- ja projektijohtopalvelut kuudella liiketoiminta-alueella: rakennuttaminen, arkkitehtisuunnittelu, rakennesuunnittelu, korjaussuunnittelu, teollisuus- ja talotekniikka sekä yhdyskunta- ja ympäristösuunnittelu. Toimimme 19 toimipisteessä Suomessa ja kansainvälisesti.
A-Insinöörit – ihmisiä, joiden kanssa rakennat rohkeasti parempaa. www.ains.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-Insinöörit Oy
Vaasaan valmistui tulevaisuuden lämpölaitos – jätevedestä lämpöä omakotitaloihin22.4.2024 07:48:53 EEST | Tiedote
Påttin lämpöpumppulaitoksen edistyksellinen tekniikka tuottaa puhdistetusta jätevedestä lämpöä jopa kahteen tuhanteen omakotitaloon. Laitos on malliesimerkki teollisuuden hukkalämmön hyödyntämisestä, joka avaa laajoja mahdollisuuksia teollisuudelle. Elomatic ja A-Insinöörit vastasivat toteutuksesta EMPC-mallilla.
Kuopioon suunnitellaan uusi Pirtin alakoulu oppilaiden ja opettajien ehdoilla – koulu yhdistää perinteisiä ja nykyaikaisia oppimisympäristöjä18.4.2024 08:03:30 EEST | Tiedote
Pirtin uutta koulua suunnitellaan yhdessä koulun henkilöstön ja oppilaiden kanssa. Uudenlaisia yhteistyön muotoja sisältävä toteutustapa tuo koulun henkilöstön, rakennuksen suunnittelijat ja urakoitsijat saman pöydän ääreen koko koulun rakentumisen ajan.
Juha Valtari A-Insinöörien rakennesuunnittelun toimialajohtajaksi8.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
A-Insinöörien rakennesuunnittelu-toimialan johtajana aloittaa Juha Valtari.
A-Insinöörien kasvu jatkui poikkeuksellisessa markkinatilanteessa22.3.2024 09:30:17 EET | Tiedote
A-Insinöörit-konsernin (AINS Group) liikevaihto jatkoi kasvuaan vuonna 2023, mutta toiminnan kannattavuus heikkeni haastavassa markkinatilanteessa. Rakennetun ympäristön monialaisen asiantuntijayhtiön vahvuuksia ovat toisiaan täydentävät palvelualueet sekä hyvään asiakaskokemukseen keskittyminen.
Turun Runosmäkeen valmistui monitoimitalo Riimi – uusi kylätalo kokoaa kirkon ja kaupungin saman katon alle13.3.2024 13:56:09 EET | Tiedote
Turkuun valmistunut monitoimitalo Riimi on Suomessa ainutlaatuinen rakennus, jossa yhdistyvät seurakunnan toiminnot ja kaupungin palvelut. Arkkitehtuuriltaan moderni Riimi tuo raikkaan tuulahduksen Runosmäen 1970-luvun lähiöön. Kylätalon ja kirkon torni kohoaa 16 metriin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme