Ihmisellä ei ole vielä siipiä – korkealta putoillaan jopa valjaissa
Ammattilaisia putoilee korkeilta työskentelypaikoilta sairauslomille tasaiseen tahtiin. ”Katoilla keikkuvat valjaattomat työhahmot ovat korkealla tehtävän putoamisvaarallisen työn näkyvä jäävuoren huippu, ohi kävelevissä kadunkulkijoissa ihmetystä herättävää korkeajännitystä. Juuri putoamissuojauksen laiminlyönnistä työsuojeluvalvonnassa annetaan yksittäisenä asiana työantajille huomattava määrä velvoitteita”, kertoo tarkastaja Emma Helenius Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.
Työnantajan on valittava korkealla tehtävään työhön sopiva putoamissuojaus, perehdytettävä työntekijä putoamissuojauksen turvalliseen käyttöön ja huoltoon sekä varmistettava valjaille turvalliset kiinnityspisteet.
Tarkastaja Emma Helenius kertoo tyyppiesimerkin työsuojeluviranomaisen tutkimasta ja käräjäoikeuden tuomioon johtaneesta työtapaturmasta: ”Työntekijä oli irrottanut putoamissuojaimensa turvaköyden aikoessaan laskeutua alas katolta. Köyden irrottamisen jälkeen työntekijä astui tyhjän päälle ja putosi 3–4 metrin matkan. Syytteen mukaan työnantaja ei ollut etukäteen selvittänyt valjaiden kiinnityskohtia, eikä työntekijöitä ollut perehdytetty riittävästi turvalliseen työskentelyyn kyseisessä kohteessa.”
Tarkastaja Helenius huomauttaa, että valjaita ei ole tarkoitettu puettavaksi päälle näytösluontoisesti esimerkiksi työsuojelutarkastusta varten, vaan työntekijän henkeä ja terveyttä suojaamaan. ”Työnantajan on valvottava, että valjaita käytetään. Ja että niitä käytetään oikein. Työnantajan on lisäksi huolehdittava, että putoamissuojaimet tarkastaa vuosittain pätevä ja koulutettu henkilö.”
”On hyvä muistaa, että työssä on käytettävä niitä suojaimia, jotka työnantaja on määrännyt. Ei se ole työntekijän valintakysymys”, tarkastaja Emma Helenius toteaa.
Myös muualla kuin rakennuksilla putoillaan
Putoamisesta johtuvia työtapaturmia sattuu taajaan myös muualla kuin rakennuksilla. ”Esimerkiksi kaupanalalla ja teollisuudessa työskennellään erilaisilla työskentelytasoilla, tikkailla ja henkilönostimilla. Siivousalalla työskennellään korkealla muun muassa ikkunoita pestessä. Kiinteistönhuollossa kattoja puhdistetaan ja korkealla tehdään myös pieniä korjaushommia ja niin edelleen. Tästä syystä olemme lisänneet korkealla tehtävän putoamisvaarallisen työn valvontaa muillakin kuin rakentamisen toimialalla”, sanoo Emma Helenius.
Työsuojeluviranomaiset vetoavat kiinteistöjen omistajiin, että nämä huolehtisivat ajoissa katoille asianmukaiset, riittävät ja tarkoituksenmukaiset kiinnityspisteet valjaille. ”Jossain vaiheessa sinne katolle on jonkun kumminkin mentävä. Yhteistyöllä saadaan varmasti putoamistapaturmat laskuun”, tarkastaja Emma Helenius muistuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarkastaja Emma Helenius, 0295 018 640, etunimi.sukunimi@avi.fi
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
Linkit
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle ohjausta nuorten jälkihuollon perhehoidon sijoitusten ja tukitoimien järjestämiseen21.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon tehdyn epäkohtailmoituksen mukaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on tarjonnut sijaisperheessä asuville, 18 vuotta täyttäville nuorille vuokrasopimusta, jolla he voisivat jäädä asumaan entiseen sijaisperheeseensä. Aluehallintovirasto katsoo, ettei jälkihuollon palvelujen tarvetta voida kiertää vuokrasopimuskäytännöillä.
Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää hautaamisen Vallan nummen hautausmaalle Humppilan kunnassa16.7.2025 10:05:17 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää toistaiseksi hautaamasta Humppilan kunnassa, Huhtaan kylässä sijaitsevaan Vallan nummen (myös Huhtaan) hautausmaahan.
Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautus hammashoitojonoista4.7.2025 11:49:27 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston mukaan Pirkanmaan hyvinvointialueella on puutteita kiireettömän suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä. Hoitoon pääsy ei toteudu lain vaatimusten edellyttämällä tavalla hyvinvointialueen omavalvonnallisista toimenpiteistä huolimatta. Lähes 7700 tamperelaista odotti hammaslääkärin vastaanotolle pääsyä yli kuusi kuukautta helmikuussa 2025.
Pudasjärven kaupungin varhaiskasvatuksen järjestämisessä puutteita3.7.2025 12:53:12 EEST | Tiedote
Pudasjärven kaupunki on rajoittanut lasten subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kiinnitti kaupungin huomiota asiaan.
Kontaktpunkttjänsterna i Tillstånds- och tillsynsverket1.7.2025 13:57:59 EEST | Pressmeddelande
Kontaktpunktsuppgifterna enligt Europeiska unionens direktiv om förnybar energi, förordningen om kritiska råmaterial och förordningen om nettonollindustrin kombineras i Tillstånds- och tillsynsverket som inleder verksamheten 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme