HPV-rokotteeseen liittyvästä papilloomavirusten tyyppikorvautuvuudesta saatiin vahvaa näyttöä laajassa suomalaistutkimuksessa
Oulun ja Tampereen yliopistojen tutkimus yhteistyössä Karoliinisen Instituutin kanssa osoittaa ensimmäistä kertaa, että ihmisen papilloomaviruksilla (HPV) esiintyy tyyppikorvautuvuutta: kun HPV-rokotusten seurauksena syöpävaaralliset HPV-tyypit väestössä vähenevät, ilmaantuu tilalle aikaisemmin harvinaisempia, vähemmän haitallisia virustyyppejä. Ilmiön tunnistaminen luo painetta uudistaa kohdunkaulan syövän seulontoja niin Suomessa kuin muualla maailmassa.

Erittäin korkeatasoisessa Cell Host & Microbe -tiedelehdessä julkaistut tutkimustulokset vahvistavat, että HPV-rokote on tehokas tapa suojata väestöä HPV:n aiheuttamilta syöviltä, etenkin kun sekä tytöt että pojat rokotetaan.
Sama tutkimus osoittaa kuitenkin vääräksi tähän saakka vallinneen oletuksen, ettei ihmisen papilloomaviruksilla esiintyisi tyyppikorvautuvuutta HPV-rokotusten jälkeen. Tyyppikorvautuvuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa rokotusten seurauksena eniten syöpää aiheuttavat virustyypit häviävät, mutta lopulta korvautuvat väestössä vähemmän vaarallisilla virustyypeillä.
”Ilmiö perustuu siihen, että rokote tyhjentää etenkin nuoressa väestössä leviävän ja pitkäaikaisinfektiona syöpää aiheuttavan virustyypin ekologisen lokeron, joka tämän jälkeen vuosien aikana valintapaineen kautta täyttyy vähemmän haitallisilla virustyypeillä, joille rokote ei anna suojaa. On myös osoitettu, että nämä vähemmän haitalliset HPV-infektiot johtavat hyvin harvoin syöpään”, kertoo päätutkijana toiminut Ville Pimenoff Oulun yliopistosta.
Kohdunkaulan syövän seulontaohjelmaa muutettava
Tutkimus antaa näyttöä siitä, että HPV-rokotusten seurauksena papilloomavirusten dynamiikka väestössä muuttuu radikaalisti. Muuttunut tilanne luo paineita kohdunkaulan syövän seulonnan uudistamiselle.
”Tulostemme pohjalta on selvää, että HPV-infektioiden aiheuttaman kohdunkaulan syövän ja sen esiasteiden seulontaa tulee muuttaa”, Pimenoff painottaa. ”Rokotetuille kannattaisi harkita joko harvemmin tehtävää seulontaa tai lopettaa rokotetuilta seulonnat kokonaan. Tulokset viittaavat siihen, että matalan riskin virusinfektiotapaukset lisääntyvät, mutta käytännössä nämä tapaukset eivät lisää yksilön HPV-infektioon liittyvää syöpäriskiä. Vielä julkaisematon jatkotutkimuksemme antaa tästä jo myös selkeitä viitteitä.”
Pimenoffin johtama tutkimus perustuu laajaan paikkakuntasatunnaistettuun HPV-rokotetutkimukseen, jossa yli 30 000 suomalaista tyttöä ja poikaa sai kaksivalenttisen HPV-rokotteen vuosina 2007 – 2008. Tutkimukseen liittyvää pitkäaikaisseurantaa on Suomessa tehty 33 eri paikkakunnalla jo yli 16 vuoden ajan.
HPV-rokote on osa Suomen kansallista rokotusohjelmaa. Rokote antaa suojaa erityisesti kohdunkaulan syöpää vastaan, mutta se tehoaa myös genitaalialueiden sekä suun ja nielun alueiden HPV-infektioiden aiheuttamiin syöpiin.
Tutkimusta ovat rahoittaneet muun muassa Jane ja Aatos Erkon säätiö, Sigrid Juséliuksen Säätiö, Suomen ja Ruotsin Syöpäsäätiöt, Suomen Akatemia, Karolinska Institutet Foundation sekä EU:n Horisontti 2020 -ohjelma.
Tutkimusjulkaisu: Pimenoff VN. et al. Ecological diversity profiles of non-vaccine-targeted HPVs after gender-based community vaccination efforts. Cell Host & Microbe 31 (2023) pp. 1921-1929.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtava tutkija Ville N. Pimenoff, Oulun yliopisto, väestöterveyden tutkimusyksikkö, Biopankki Borealis ja Karoliininen instituutti, 044 356 67 54, ville.pimenoff@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, meri.rova@oulu.fi, 050 464 3361
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Pikisaareen luodaan pimeän ajan kokemuksiin keskittyvä valotaidepolku – kaupunkilaisia kutsutaan mukaan lauantaina 23.8.20.8.2025 13:51:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston arkkitehtuurin tutkijat suunnittelevat Oulun Pikisaareen pimeän ajan kokemuksiin keskittyvän valotaidepolun. Kaupunkilaisia kutsutaan mukaan lauantaina 23.8. klo 17.30, jolloin Pikisaaressa järjestetään kaikille avoin pop-up-tapahtuma.
Nuorten yritysten nopea kasvu ei rajoitu vain kaupunkeihin – myös maaseutu tuottaa gaselliyrityksiä19.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Nuoret ja nopeasti kasvavat yritykset sijaitsevat useimmiten kaupungeissa, mutta näitä gaselleiksi kutsuttuja yrityksiä on myös maaseudulla. Gaselliyritykset ovat tärkeitä alueiden yrityskentän uudistumiselle, elinvoimalle sekä työllisyydelle.
Oulussa juhlistetaan psykiatrian merkkipaaluja – 100 vuotta sairaalahoitoa ja 60 vuotta yliopisto-opetusta18.8.2025 12:50:00 EEST | Tiedote
Psykiatrinen sairaala Oulussa täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja Oulun yliopiston psykiatrian oppiaine juhlii 60-vuotista taivaltaan. Merkkivuoden kunniaksi järjestetään kaksiosainen juhlaseminaari perjantaina 5. syyskuuta. Myös median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.
Lasten kosketusallergiat lisääntyneet merkittävästi 20 vuodessa14.8.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Lasten kosketusallergiat ovat lisääntyneet Suomessa selvästi viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, selviää Oulun yliopistossa tehdystä tutkimuksesta. Nousua on erityisesti kosmetiikan kemikaaleille ja liima-aineille kehittyneissä allergioissa.
Fysiikan opinnoissa voi suuntautua vihreään siirtymään14.8.2025 05:46:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston fysikaalisten tieteiden tutkinto-ohjelmassa voi tästä syksystä alkaen suuntautua vihreän siirtymän fysiikkaan. Ilmastokriisin ratkaisemiseksi tarvitaan teknologian kehitystä ja innovaatioita. Myös tietopohjainen päätöksenteko ja eri toimien vaikutusten arviointi ovat tarpeen. Yliopisto arvioi, että vihreään siirtymään koulutettujen asiantuntijoiden tarve kasvaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme