Valtatie 9 Saalahdella avataan uudestaan liikenteelle torstaina
Valtatien 9 painaumakorjaus Saalahden kohdalla on edennyt, ja tie päästään tämänhetkisen tiedon mukaisesti avaamaan liikenteelle torstaina 9.11.2023. Liikenteen siirtäminen voi aiheuttaa lyhytaikaista haittaa. Toivomme tienkäyttäjiltä malttia liikenteessä!

Valtatiellä 9 on Saalahden kohdalla tehty syksyn aikana painaumakorjausta, jonka johdosta liikenne on ohjattu kulkemaan kiertotietä pitkin. Liikenne päästään tämänhetkisen tiedon mukaan siirtämään takaisin valtatielle aamupäivän aikana torstaina 9.11.2023. Liikenteen siirtyminen kiertotieltä takaisin valtatielle voi aiheuttaa pientä haittaa lyhytaikaisesti.
Siirtymän jälkeen aloitetaan kiertotien purkutyöt. Purkutöistä johtuvan työmaaliikenteen vuoksi työmaa-alueelle jää voimaan 50 km/h nopeusrajoitus. Nopeusrajoitus nostetaan normaaliin 80 km/h purkutöiden jälkeen, tämänhetkisen arvion mukaan marras-joulukuun vaiheessa. Alueelle jää kuitenkin tietyömerkit puutteellisten ajoratamerkintöjen vuoksi. Viimeistelytyöt tehdään keväällä 2024.
Liikenneturvallisuuden ja tietyömaalla työskentelevien työntekijöiden turvallisuuden takaamiseksi tietyömaan kohdalla tulee noudattaa erityistä varovaisuutta sekä työnaikaisia liikenteen ohjausjärjestelyjä ja nopeusrajoituksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni SaunamäkiProjektipäällikköKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:02950 26042jouni.saunamaki@ely-keskus.fiTietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Perusteellisemmat korjaustyöt käynnistyvät alkukesästä Haapamäen sortumakohdalla valtatiellä 232.5.2025 09:30:37 EEST | Tiedote
Syksyllä 2024 valtatiellä 23, Keuruun kaupungin alueella Haapamäellä Katajamäen ylikulkusillan läntisellä penkereellä, tapahtui tienpenkereen sortuma päällystystöiden yhteydessä. Perusteellisemmat työt kohdan korjaamiseksi aloitetaan touko-kesäkuun vaihteessa.
Alueelliset kehitysnäkymät Keski-Suomessa keväällä 202529.4.2025 09:21:01 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa elinkeinoelämän lähiajan näkymät ovat maltilliset. Taustalla on epävarma kysyntään ja investointeihin heijasteleva geopoliittinen tilanne sekä kasvava työttömyys. Nämä näkyvät myös kuluttajien luottamuksessa, minkä odotetaan kuitenkin vahvistuvan vähitellen inflaation tasaantumisen, korkojen laskun ja reaalipalkkojen hienoisen nousun myötä. Osalla Keski-Suomen yrityksistä, erityisesti vientiyrityksillä, on valoa näkyvissä, mistä kertoo mm. tilauskirjojen täyttyminen. Vientimarkkinoiden löytymiseen olisikin hyvä panostaa, jotta muuttuviin suhdanteisiin saataisiin vakautta.
Päällystystyöt alkavat Keski-Suomessa28.4.2025 14:17:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskuksen kunnossapitämien maanteiden päällystystyöt ovat alkamassa ensimmäisten kohteiden osalta toukokuun alkupuolella. Kevään aikana on kilpailutettu neljä päällystysurakkaa. Päällystysurakoiden lisäksi kilpailutettiin monivuotinen päällysteiden paikkausurakka, jossa toteutetaan pieniä päällystyskohteita sekä eri paikkausmenetelmiä.
Työttömyys maaliskuussa 13,7 prosenttia24.4.2025 08:01:04 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli maaliskuun lopussa yhteensä 17 382 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 168 (7,2 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli maaliskuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 1 435, mikä on 224 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 920, mikä on 250 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Puuta ei saa varastoida liian lähelle yleisiä maanteitä22.4.2025 12:40:03 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus muistuttaa, ettei kuljetusta odottavaa puutavaraa saa varastoida niin lähelle maantietä, että se aiheuttaa vaaraa liikenteelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme