SuPerin Paavola: Vanhustenhoidon hoitajamitoituksen lykkääminen kertoo vanhusten ja hoitajien arvostuksen puutteesta
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola on todella pettynyt eduskunnan päätökseen hyväksyä hallituksen esitys hoitajamitoituksen lykkäämisestä neljällä vuodella. – Olemme olleet jo pitkään tilanteessa, jossa ei ole ollut aikaa odottaa. Mitoituksen siirtämisellä on todella ikävät seuraukset vanhustenhoidon turvallisuuteen, laatuun ja hoidon saatavuuteen. Kansalaisten perusoikeuksien on toteuduttava ja myös työsuojelulainsäädäntö velvoittaa riittävää hoitajamitoitusta, Paavola muistuttaa.

– Vaikka työnantajat voivat ja heidän pitääkin lain mukaan noudattaa minimiä suurempaa hoitajamitoitusta asiakkaiden hoitoisuuden mukaan, olemme huomanneet, että kaikki eivät noudata tältä osin lakia, Paavola kertoo.
Eduskunta päätti keskiviikkona sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaisesti, että lain voimaantulosäännöksessä säädettyä iäkkäiden henkilöiden ympärivuorokautisen palveluasumisen toimintayksiköissä asiakasta kohti noudatettavan 0,7 työntekijän henkilöstömitoituksen siirtymäaikaa jatkettaisiin 1.1.2028 saakka. Ennen sitä edellytettäisiin vähintään 0,65 työntekijän henkilöstömitoitusta kyseisiin tehtäviin voimassa olevan lain mukaisesti.
Hallitus on perustellut esitystään 0,7 hoitajamitoituksen lykkäämisestä mm. sillä, että se antaa lisäaikaa henkilöstön saatavuuden varmistamiseen. – SuPer on esittänyt tähän ratkaisuja jo useita vuosia, mutta päättäjiltä ei ole löytynyt siihen tahtotilaa. Edelleen esimerkiksi hyvinvointialueilla on mahdollisuus toteuttaa pikaisiakin ratkaisuja henkilöstön saatavuuden parantamiseksi, Paavola kertoo.
– Mitoituksen lykkääminen syventää hoitajapulaa, sillä työolojen parantamista ei ole varaa siirtää usealla vuodella. On unohdettu, että moni hoitaja on hakeutunut muille sektoreille juuri sen vuoksi, että hoitajamitoitus on liian pieni eikä asiassa ole näkyvissä parannusta riittävän nopeasti. – Mitoitusasiassa vedettiin matto jalkojen alta, Paavola sanoo.
Hallituksen esityksessä todetaan, että henkilöstömitoituksen siirto helpottaa hyvinvointialueiden iäkkäiden palvelujen järjestämistä. Paavolan mukaan tämä ei pidä paikkaansa. – Vanhusten ympärivuorokautisissa palveluissa hoidon ja henkilöstön tarve ei vähene mihinkään, vaan tarve on edelleen sama. Koska kotihoidon osuttaa lisätään, ympärivuorokautisessa hoidossa on entistä suuremman avun tarpeessa olevia asiakkaita. Kriteerit ovat kiristyneet entisestään.
– Kun päätöksiä ohjaavat raha ja säästöt eivätkä inhimillisyys ja ihmisten saama tarpeenmukainen hoito, ei siitä seuraa mitään hyvää vaan olemme pian entistä syvemmissä ongelmissa, Paavola muistuttaa.
SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Lisätietoja:
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Silja PaavolaPuheenjohtaja
Puh:050 527 5085Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPerin Inberg: Kotihoidon kiireet aiheuttavat hoitojonoja toisaalla17.6.2025 12:38:04 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg varoittaa, että puutteellinen kotihoito on haitallista niin asiakkaille, työntekijöille kuin terveyspalveluille kokonaisuutena. – Tämä tulee hyvinvointialueille entistä kalliimmaksi ja häiritsee vakavasti myös sairaaloiden normaalia toimintaa.
Avoin kirje hyvinvointialueiden ja Helsingin päättäjille ja johtajille17.6.2025 12:26:27 EEST | Tiedote
Arvoisat hyvinvointialueiden ja Helsingin päättäjät ja johtajat Hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne on vakava. Useat alueet ovat kertoneet, etteivät ne kykene kattamaan alijäämiään lain edellyttämässä aikataulussa vaarantamatta lakisääteisiä sosiaali- ja terveyspalveluja. Oikeuskansleri Tuomas Pöystin 23.4.2025 kanteluasiassa antama ratkaisu ja Talouspolitiikan arviointineuvoston tuore analyysi nostavat esiin keskeisen viestin: perustuslain turvaamia palveluja ei saa vaarantaa talouden tasapainottamisen nimissä.
SuPerin Inberg: Teknologia ei saa olla keino vähentää hoitajia12.6.2025 15:24:30 EEST | Tiedote
SuPer vastustaa hallituksen esitystä laskea teknologia mukaan vanhusten ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitukseen. – Teknologiaa tulee käyttää hoidon laadun parantamiseen, ei asiakkaalle välttämättömän hoidon vähentämiseen, sanoo SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.
SuPerin Inberg: Yhteisöllinen asuminen ei sovi muistisairaille9.6.2025 10:13:59 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg on huolissaan yhteisöllisen asumisen isoista ongelmista. Yle uutisoi 6. kesäkuuta, että yhteisöllisessä asumisessa on vakavia ongelmia eri puolilla Suomea. Asia käy ilmi aluehallintovirastoihin (avi) tehdyistä valituksista ja niiden perusteella tehdyistä tarkastuksista. – SuPerilla on samanlainen tieto yhteisöllinen asumisen tilanteesta, Inberg kertoo.
SuPer: Lähihoitajan lääkehoidon osaaminen on otettava käyttöön erikoissairaanhoidossa26.5.2025 12:40:19 EEST | Tiedote
Erikoissairaanhoidossa on otettava nykyistä laajemmin käyttöön lähihoitajan lääkehoidon osaaminen, SuPerin erikoissairaanhoidon työryhmän puheenjohtaja Jaana Dalén sanoo. Lääkehoito kuuluu lähihoitajan koulutukseen, osaamiseen ja työnkuvaan osana kokonaisvaltaista työtä. Lääkehoidon osaaminen varmistetaan työnantajan järjestämällä lääkehoidon tentillä ja näytöillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme