Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kopra: Suomella on valmius sulkea itärajan ylityspaikat tarvittaessa

Jaa

Rajavartiolaitoksen mukaan Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoille on viime kuukausien aikana tullut normaalia enemmän turvapaikanhakijoita. Heiltä on puuttunut tarvittavat asiakirjat ja viranomaisten arvion mukaan Venäjää on käytetty kauttakulkumaana. Kokoomuksen viime vaalikaudella edistämä rajavalvontalain muutos mahdollistaa tarvittaessa rajanylityspaikkojen sulkemisen itärajalla, muistuttaa puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra.

Jukka Kopra. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Jukka Kopra. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Jukka Kopra on tyytyväinen siihen, että Suomen lainsäädäntö on ajan tasalla välineellistetyn maahantulon tilanteissa. Käytännössä päivitetty rajavalvontalaki antaa mahdollisuuden sulkea kaikki ylityspisteet myös kansainvälistä suojelua hakevilta, mikäli Venäjä lähettäisi turvapaikanhakijoita Suomen rajalle.

”Tarve lakimuutoksille kumpusi tilanteista, joissa ihmisiä ohjattiin hakemaan turvapaikkaa EU-maista, mikä oli selkeää hybridisodankäyntiä. Mahdollisen välineellistetyn maahantulon tilanteessa ensisijainen toimi tulee ollakin maahantulon estäminen. Ja jos maahantuloa ei joltain osin kyetä estämään, niin toissijaisena toimena syntynyttä tilannetta pitää onnistua hallitsemaan”, kertoo Kopra.

”Viranomaiset ja hallitus ovat seuranneet tilannetta rajanylityspaikoilla tarkasti. Olemme tehneet tarvittavia kiristyksiä, kuten Venäjän rekisterissä olevien autojen Suomeen tulon sekä polkupyöräylitysten kieltämisen. On hyvä tiedostaa, että työkalupakista löytyy tarvittavia toimia ja valmius kiristyksiin on olemassa, mikäli tilanne niin vaatisi”, Kopra toteaa ja viittaa vuoden 2015 tapahtumiin, jolloin Venäjä ohjasi Suomen rajalle suuren määrän turvapaikanhakijoita.

”Olemme varautuneet ja hallitus sekä viranomaiset seuraavat tilannetta herkeämättä”, päättää Kopra.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Aalto-Setälä: Kiinalaiseen verkkokauppaan on puututtava välittömästi3.7.2025 08:48:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä kaipaa EU:n komissiolta huomattavasti vahvempia toimia ulkomaalaisen verkkokaupan ongelmiin puuttumisessa. Parissa vuodessa räjähdysmäisesti kasvaneelle – erityisesti kiinalaiselle – ulkomaiselle verkkokaupalle on laadittava EU-tasoiset säännöt, sekä turvallisuuspuutteiden että vääristyneen kilpailun takia.

Kokoomuksen Sammallahti: Kiitos hallituksen kesämökkiläisten rakennusprojektit alkavat vasarasta eikä virastosta2.7.2025 07:23:00 EEST | Tiedote

Orpon hallituksen lisäykset vuoden alussa voimaan tulleeseen rakentamislakiin sujuvoittavat kesämökkiläisten ja omakotiasujien kesäprojekteja. ”Uusi laki mahdollistaa esimerkiksi kesäkeittiön, katetun terassin tai vaikkapa liiterin rakentamisen ilman, että kesälomaa tarvitsee käyttää lupaviidakkoa raivaten kunnan virastotalolla”, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye