Teiden talvihoitokausi on alkanut ja jatkuu 30.4.2024 saakka
"Talvihoitokausi on jo alkanut käytännössäkin liukkauden torjunnalla eli pääteiden suolauksella", toteaa ELY-keskuksen kunnossapitovastaava Henri Aaltonen.
![Henkilöauto lumisella tiellä.](/data/images/public/69817877/70056494/cfd448e1-6ac0-410e-b413-810042b46e33-w_720.jpg)
Teiden talvihoitoon kuuluu muun muassa liukkaudentorjunta, lumenauraus, tienpintojen tasaaminen, lumivallien poisto ja liikennemerkkien puhdistaminen. Aaltosen mukaan lämpötilan sahaaminen ja vesisade ovat tuottaneet haasteita talvikunnossapidolle viime vuosina. "Ilmastonmuutoksen takia termistä talvea ei tule. Kun vesi vuorotellen sulaa ja jäätyy, sorateillä on kelirikkoa ja päällystetiet kärsivät ja reikiintyvät."
Maanteiden hoidon projektipäällikkö Hannu Häyhä painottaa autoilijoille varovaisuutta ja ennakointia. ”Liikenteeseen kannattaa lähteä aikaisemmin ja väljemmällä aikataululla. Sään nopeisiinkin muutoksiin kannatta myös varautua.”
Väylävirasto ohjeistaa ELY-keskuksia
Väylävirastolta tulee ELY-keskuksille toimintaohjeet teiden hoitoon, minkä mukaan tuottajavirasto ELY-keskus toimii. ELY esimerkiksi kilpailuttaa maanteiden hoitourakan urakkasopimukset ja valvoo niitä.
Maantiet on jaettu liikennemäärien ja liikenteellisen merkityksen mukaan talvihoitoluokkiin, jotka määrittelevät, missä kunnossa tien on oltava ja kuinka nopeasti hoitotoimenpiteet on aloitettava.
Talvihoidon taso on siis erilainen eri hoitoluokan teillä, mutta saman luokan tiet hoidetaan koko maassa saman tasoisesti. Mitä enemmän tiellä on liikennettä ja mitä korkeammat nopeudet sillä on, sitä korkeammassa hoitoluokassa se on.
Kaakon alueen hoitourakoitsijoilla on alkanut syyskuun alussa talvipäivystys. Päivystys tarkoittaa sitä, että yksi työnjohtaja on koko ajan tavoitettavissa kellon ympäri ja aliurakoitsijoilla on valmius lähteä tien päälle mihin aikaan tahansa.
Eteläisellä hankinta-alueella on viisitoista maanteiden hoitourakkaa, joista neljä sijoittuu Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja yksitoista Uudenmaan ELY-keskuksen toiminta-alueelle. Jokaisesta hoitourakasta vastaa ELYssä erikseen nimetty maanteiden hoidon projektipäällikkö.
Talvikunnossapidon viisi pointtia
1) Liukkaus torjutaan aina mahdollisuuksien mukaan ennakoiden. Teiden suolaukset tapahtuvat usein ilta- ja yöaikaan ja polannetiestön riittävää kitkaa ylläpidetään pintoja karhentamalla ja hiekoituksilla.
2) Vilkkaimmat tiet aurataan ensimmäisenä. Tavoitteena on, ettei vilkasliikenteisillä teillä tai jalankulku- ja pyöräilyväylillä lunta saa olla muutamaa senttiä enempää.
3) Vilkasliikenteisillä teillä liukkautta torjutaan suolaamalla ja muilla teillä hiekoittamalla tai karhentamalla jäistä tiepintaa.
4) Talvikunnossapidosta voi antaa palautetta. Palautteen antaminen onnistuu esimerkiksi Palauteväylässä: https://palautevayla.fi/aspa
5) Ajokelistä ja talvihoidosta on saatavilla ajankohtaista tietoa Liikennetilanne-palvelussa. Palvelusta löydät mm. kelikamerat ja tiedot, milloin tiellä on tehty talvihoidon toimenpiteitä. Palvelun löydät osoitteesta Liikennetilanne (fintraffic.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
- Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kunnossapitovastaava Henri Aaltonen, p. 0295 020 934, henri.aaltonen@ely‐keskus.fi
- Liikenteen asiakaspalvelu puh 0295 020 600 ma–pe klo 9–15, neuvonta (pvm/mpm), sähköposti: liikenteen.asiakaspalvelu@ely-keskus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan kestävä ja elinvoimainen Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Sinileväkukintoja tavataan edelleen paikoin runsaastikin Kaakkois-Suomen järvi- ja rannikkoalueilla, useimmilla havaintopaikoilla kukintoja ei kuitenkaan tällä hetkellä ole25.7.2024 13:11:24 EEST | Tiedote
Useimmilla havaintopaikoilla sinilevärunsastumia ei ole tämän viikon havainnoinnissa tavattu.
Kaakossa työttömiä kesäkuussa 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin23.7.2024 08:17:10 EEST | Tiedote
Työttömien määrä nousi Kaakkois-Suomessa edellisvuoden kesäkuusta 10 prosentin verran. Lomautettujen määrä nousi vuodentakaisesta reilusti, mutta laski hieman toukokuusta. Nuorisotyöttömyys kasvoi 17 prosentilla vuodentakaisesta. Pitkäaikaistyöttömyydessä kasvua oli neljä prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli kesäkuussa 53 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Sinileväkukinnat ovat runsastuneet Kaakkois-Suomen järvi- ja rannikkoalueilla18.7.2024 13:15:27 EEST | Tiedote
Sinilevää on paikoin runsaasti. Ennustettu lämmin sää voi voimistaa kukintoja ja pidentää niiden kestoa.
Ajoneuvoliikenne kiertotielle Ylijärventiellä Lappeenrannassa 30.7. alkaen tienparannustöiden vuoksi17.7.2024 09:07:42 EEST | Tiedote
Maantie 14748 (Ylijärventie) katkaistaan liikenteeltä seututien 387 (Vaalimaantie) ja maantien 14780 (Mätöntie) välisen osuuden keskiosan kohdalta tiistaina 30.7.2024. Tie avataan liikenteelle viimeistään lauantaina 31.8.2024. Liikenne ohjataan opastetulle kiertotielle (maantie 14780, Jokimiehentie).
Kaakkois-Suomen järvi- ja rannikkoalueella paikoin sinilevärunsastumia11.7.2024 14:54:33 EEST | Tiedote
Valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikoista muutamassa on havaittu levärunsastumia, ja ennustettu lämmin sää voi voimistaa kukintoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme