
Arto Teronen ja Jouko Vuolle: Kiveen hakattujen nimien takana on elämän suloisia ja katkeria makuja
Hautakivi on kylmä ja hiljainen. Kun ihminen kuolee, hänen nimensä hakataan kiveen, mutta nimen takana on elettyä elämää: lämpöä, piinkovia pyrkimyksiä, kipeitä kyyneleitä ja onnen hetkiä. Urheilijan koko elämä ansaitsee tulla nähdyksi, eivät vain tärkeimmät mitalit. Näin tehdään Arto Terosen ja Jouko Vuolteen Kiveen hakatut -kirjasarjassa, jonka yhdeksäs osa Urheilijoiden voittoja ja tappioita (Kirjapaja) on juuri ilmestynyt. Edesmenneiden urheilijoiden läheisiä haastatelleet pitkän linjan urheilutoimittajat piirtävät kohteistaan kokonaista ja inhimillistä kuvaa. ”Olemme saaneet kieltämättä erikoisella tavalla olla mukana lähes kahdensadan ihmisen elämässä ja kuolemassa”, he toteavat kirjan esipuheessa työstään kirjasarjan parissa. Uudessa kirjassa tutustutaan kahdenkymmenen edesmenneen urheilijan elämään.

Uusi kirja alkaa väkevällä kuvauksella kiekkokansan hyvin muistamasta Lalli Partisesta, ”Punaisesta kolmosesta”, joka ei urallaan jättänyt yleisöä tai varsinkaan vastustajia kylmäksi. Kirjaa lukemalla selviää muun muassa, kuinka tämä taistelija sai erikoisen etunimensä. Tunteita herätti myös suuri urheiluvaikuttajana kirjaan päässyt Ilkka Kanerva, jota kirjoittajat muuten vertaavat erääseen 1700-luvulla eläneeseen Giacomo Casanovaan – samalla väärinkäsityksiä molemmista herroista oikoen. Esiteltyjen urheilijoiden joukossa on runsaasti tuttuja, mutta myös tavalliselta penkkiurheilijalta unohtumaan päässeitä nimiä. Kuka muistaa Paavo Aaltosen, Lontoon vuoden 1948 olympialaisten voimistelun kolminkertaisen kultamitalistin, saati tuntee hänen elämäntarinaansa?
Jokaisesta urheilijasta esitellään pienissä faktalaatikoissa keskeiset saavutukset sekä syntymä- ja kuolinajat. Sekä faktojen että niiden takana olevien elämäntarinoiden kautta lukija saa ison annoksen urheilullista yleissivistystä ja samalla kiehtovan katsauksen 1900-luvun arjen historiaan. Urheilijoiden elämäntarinoista ei etsitä kiiltokuvia, vaan lukijalle esitellään niin ihmiselämän rosoja kuin julkisuudelta piilossa ollutta kauneuttakin. Kun näkökulma on urheilijoiden omissa tarinoissa, historiaa tulee katseltua hyvin inhimillisenä ja ruohonjuuritasoisena. Kilpa-ampuja Väinö Markkanen hämmästeli itsekin, kuinka orvosta huutolaispojasta tuli lopulta Tokion vuoden 1964 olympialaisten vapaapistoolin kultamitalisti. Kukaan suurista nimistä ei ollut syntynyt kultamitali kaulassa – eikä menestys tuonut kaikille onnea myöhemminkään, sillä elämä tarjosi sekä voittoja että tappioita.
Edesmenneiden omaisten ja ystävien haastattelujen ja muistelmien ansiosta kiveen hakatut nimet heräävät eloon ja tekevät kirjasta viihdyttävän. Siksi kirja antaakin paljon sekä vannoutuneelle penkkiurheilijalle, elämäntarinoiden ystävälle että historian harrastajalle.
Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat kokeneita urheilutoimittajia, jotka ovat tehneet suosittua Kiveen hakatut -radiosarjaa ja kahdeksan aiempaa Kiveen hakatut -kirjaa sekä monia muita teoksia. Viimeisimmät teokset Urheilun alkuja ja loppuja (2022) sekä Kalevi ”Kallu” Tuominen (2022).
Arto Teronen ja Jouko Vuolle, Urheilijoiden voittoja ja tappioita. Kiveen hakatut. Kirjapaja 2023. 295 s. Kansi Mika Tuominen. ISBN 978-952-354-824-4. Kl 79.1./99.1.
Lisätietoja ja haastattelut: Jouko Vuolle| | p. 0400 505 306 | jouko.vuolle@yle.fi
Arvostelukappaletilaukset: Minna Vatja | mediakoordinaattori | minna.vatja@kirjapaja.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna VatjaMediakoordinaattoriKirjapaja, Publiva Oy
Puh:09 6877 4543minna.vatja@kirjapaja.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kirjapaja, Publiva Oy
Jan Södersved: Lintuharrastus avaa maailmoja ja vähentää stressiä5.11.2025 08:49:00 EET | Tiedote
Osaatko erottaa peipon ja pajulinnun laulun toisistaan? Tiesitkö, että ne ovat kaksi runsainta lintulajiamme ja muodostavat kolmanneksen Suomen lintukannasta?
Reijo Laatikainen: Oikeanlainen ravinto auttaa ehkäisemään muistisairauksia28.10.2025 09:08:00 EET | Tiedote
Mitä yhteistä on muistilla, A-vitamiinilla ja beetakaroteenilla? Kannattaako aivoistaan huolehtivan ihmisen käyttää pehmeitä rasvoja ja miksi? Onko ruokailutottumuksilla ylipäätään väliä muistisairauksien ehkäisemisessä?
Uudistettu Lasten oma vuosikirja nyt entistä laajempana ja kiinnostavampana20.8.2025 09:40:00 EEST | Tiedote
Tiesitkö, että teddykarhuilla on oma juhlapäivänsä? Tai että vappuun kuuluvat ilmapallot keksittiin jo kauan ennen vappua? Osaatko sanoa, mitä tarkoittavat helatorstai, kekri tai id-al-fitr?
Gospellegendan ja kirjailija-runoilijan taiteilijaliitto avautuu rosossaan ja kauneudessaan23.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Heimo Hatakan kirjoittama Luomiskertomus – Jaakko Löytyn ja Kaija Pispan elämä on taiteilijaliiton kaunistelematon tarina. Työtä tehdään yhdessä ja rinnakkain, mutta samalla kumpikin kamppailee toistuvasti tilasta, ajasta ja mahdollisuuksista keskittyä omaan luovaan työhön.
Kirjapajan ja Publivan syksy 2025: Mielenravintoa, luontoelämyksiä ja jännitystä18.3.2025 08:07:00 EET | Tiedote
Syksyn 2025 kirjavalikoimamme tarjoaa jokaiselle jotakin: tietoa aivojen hyvinvoinnista, inspiraatiota luonnon tarkkailuun, jännitystä rikosromaanien ystäville ja herkkyyttä kaunokirjallisuuden parissa. Lisäksi tarjoamme käytännöllisiä työkaluja arjen rauhoittumiseen.

