THL: Koronarokotteen tehosteannokset riittävät kaikille, joille niitä on suositeltu – rokotusten suosio positiivinen yllätys
Koronarokotteiden syystalven tehosteannoksia riittää kaikille, joille niitä on suositeltu, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Rokotteita on keskusvarastossa, josta hyvinvointialueet saavat niitä tarvittaessa lisää jo tällä viikolla. Ensi viikolla Suomeen saapuu lisää rokotteita.
Tehosterokotteita suositellaan niille, joilla on suurin riski saada vakava koronatauti. Korkea ikä on merkittävin vakavan taudin riskitekijä.
”Vaikuttaa siltä, että syystalven tehosteannosten suosio on nyt korkeampi kuin vuosi sitten. Tämä on positiivista. Talven tullen koronaa kuten muitakin hengitystieviruksia on liikkeellä enemmän, joten on tärkeää, että iäkkäät ja riskiryhmiin kuuluvat saisivat heille suositellut rokotteet. Uudella tehosteannoksella pyritään vähentämään vakavia sairastumisia, sairaalahoidon tarvetta ja koronaan liittyviä kuolemia”, sanoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.
”Koronarokotusten tavoitteena on ylläpitää väestön suojaa vakavaa koronatautia vastaan jatkuvasti, sillä epidemiajaksoja voi olla vuoden aikana useita”, Kontio tarkentaa.
Rokotukset etenevät
Suomeen tulee ensi viikolla noin 129 000 annosta lisää Pfizerin mRNA-rokotteita. Marraskuussa saadaan myös Novavaxin proteiiniadjuvanttirokotetta. Sitä voidaan antaa kaikille suosituksen piirissä oleville, mutta erityisesti heille, joille mRNA-rokote ei sovi esimerkiksi allergian vuoksi tai jotka eivät jostain syystä halua ottaa sitä. Molemmat rokotteet antavat yhtä hyvän suojan koronan omikronviruksen XBB-alalinjoja vastaan.
Hyvinvointialueet vastaavat rokotuksista ja kertovat, mistä ja milloin rokotteen saa. Koronarokotteiden syystalven tehosteannokset annetaan pääosin samanaikaisesti influenssarokotteiden kanssa.
”Suurin osa joukkorokotuksista on alkanut. Pitkistä jonoista ja ajanvarausten ruuhkista huolimatta rokotukset etenevät monella alueella jo hyvin ja rokotusaikoja on pyritty lisäämään”, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Anniina Virkku.
THL suosittelee syystalven 2023 tehosteannosta kaikille 65 vuotta täyttäneille sekä 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville ja 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille.
Lisätietoja:
Mia Kontio
Johtava asiantuntija, THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Anniina Virkku
Asiantuntijalääkäri, THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 25/202512.6.2025 15:35:46 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 12.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 17.6. Ennakkotuloksia keväällä 2025 toteutetusta Kouluterveyskyselystä. Koettu terveys, ahdistuneisuus ja kiusaaminen 8.-9-luokkalaisilla. Lisätiedot: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 ke 25.6. Julkaisemme selvityksen sosiaali- ja terveydenhuollon eri järjestämismalleista. Selvityksessä esitellään muissa maissa käytössä olevia tapoja järjestää sote-palvelut ja pohditaan, miten malleja voitaisiin soveltaa Suomessa. Järjestämme aiheesta keskiv
Hinkuyskärokote lisätään pysyvästi rokotusohjelmaan raskaana oleville – tavoitteena ehkäistä vauvojen hinkuyskätapauksia12.6.2025 10:20:14 EEST | Tiedote
THL on suositellut hinkuyskältä suojaavaa dtap-rokotetta raskaana oleville viime elokuusta lähtien lisääntyneiden hinkuyskätapausten takia. Rokotus tulee heille osaksi kansallista rokotusohjelmaa 1.7.
Suomessa lintuinfluenssan aiheuttama riski väestön terveydelle on matala – turkiseläinten parissa työskentelevien terveysriski kohtalainen10.6.2025 11:55:00 EEST | Tiedote
Tuoreen arvion mukaan lintuinfluenssaviruksen aiheuttama laaja taudinpurkaus turkistarhoilla on epätodennäköinen. Toteutuessaan taudinpurkaus kuitenkin aiheuttaisi turkiseläinten parissa toimiville kohtalaisen terveysriskin. Riskiä voi vähentää huolehtimalla turkistarhojen asianmukaisista tautisuojauksista, noudattamalla tarhojen työntekijöiden suojautumisohjeita ja rokotuksilla.
Lastensuojelun järjestämisessä käänne – hyvinvointialueet täyttivät lain velvoitteet aikaisempaa paremmin10.6.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
THL seuraa puolivuosittain lastensuojelun järjestämisen onnistumista hyvinvointialueilla käsittelyaikojen ja henkilöstömitoituksen toteutumisessa. Vuodesta 2021 jatkunut viivästyminen palvelutarpeiden arviointien valmistumisessa on nyt selvästi vähentynyt.
THL viikolla 24/20255.6.2025 15:01:19 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 5.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 10.6. Lastensuojelun järjestämisen onnistumista hyvinvointialueilla kuvaavat tilastot käsittelyajoista (lokakuu 2024–maaliskuu 2025) ja henkilöstömitoituksen toteutumisesta (huhtikuun 2025 tilanne) julkaistaan. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 Verkkouutiset ma 9.6. ICD-11-diagnoosiluokitus tulee Suomessa käyttöön 2028 alkaen. Muutos on merkittävä koko terveydenhuollolle ja valmistautuminen on jo käynnissä. Lisätiedot: tiina.puhakk
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme