Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän väheneminen kiihtyy
Työntekijämäärä laski lokakuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä kaksi prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista jyrkimmin laskivat henkilöstövuokraus ja rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski jälleen joka alueella. Jyrkintä lasku oli Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.
Työntekijämäärä laski lokakuussa -2,0 prosenttia (syyskuu -1,4) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Ilmarisen seuraamista toimialoista ainoastaan viestintä- ja tietotekniikka (+1,5 %) oli nousussa.
– Ilmarisen suhdanneindeksin laskuvauhti kiihtyi lokakuussa. Laskua on nyt tullut joka kuukausi kesäkuusta alkaen. Suomen talous on lievässä taantumassa ja tämä näkyy myös suhdanneindeksin työtekijämäärissä. Taloutta rasittavat muun muassa inflaatio ja korkotason kohoaminen sekä viennin hyytyminen. Kuitenkin työttömyys näyttää kasvavan varsin maltillisesti. Osassa toimialoista vallitsee työvoimapula, joten työntekijöiden vähentämistä koitetaan välttää, koska heitä voi olla hankalaa palkata uudelleen. Taantumasta ennustetaan vielä suhteellisen lyhyttä ja lievää, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.
Suhdanneindeksin toimialoista laskussa olivat henkilöstövuokraus (-12,5 %), rakentaminen (-7,8 %), majoitus- ja ravitsemusala (-4,8 %), kuljetus (-2,5 %), kauppa (-1,6 %) ja teollisuus (-0,1 %).
– Kustannusten nousu sekä kysynnän hiipuminen ovat kurittaneet rakennusalan yrityksiä jo pitkään, eikä vielä ole valoa näkyvissä. Henkilöstövuokraus toimialana puolestaan kytkeytyy vahvasti rakennusalaan sekä myös laskevaan majoitus- ja ravitsemusalaan, kommentoi Jouni Vatanen.
Työntekijämäärä laski jälleen koko Suomessa
Alueellinen tarkasteltuna työntekijämäärien kehitys oli lokakuussa syyskuun lailla negatiivista koko Suomessa: eniten laskua tuli Pohjois-Suomessa (-3,3 %) ja vähiten Länsi-Suomessa (-1,3 %).
Lokakuun työntekijämäärien kehitys alueittain:
- Etelä-Suomi (-1,4 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli viestintä- ja tietotekniikassa (+1,5 %) ja teollisuudessa (+1,0 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-13,1 %), rakentaminen (-7,6 %), majoitus- ja ravitsemusala (-5,0 %), kuljetus (-3,0 %) ja kauppa (-1,4 %).
- Länsi-Suomi (-1,3 %): Kasvua oli viestintä- ja tietotekniikassa (+4,9 %) ja teollisuudessa (+0,8 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-7,6 %), rakentaminen (-6,3 %), kauppa (-2,6 %), majoitus- ja ravitsemusala (-2,5 %) ja kuljetus (-0,9 %).
- Itä-Suomi (-3,0 %): Kasvua oli vain viestintä- ja tietotekniikassa (+2,9 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-25,6 %), majoitus- ja ravitsemusala (-6,6 %), rakentaminen (-5,4 %), kuljetus (-2,7 %), teollisuus (-2,6 %) ja kauppa (-1,4 %).
- Pohjois-Suomi (-3,3 %): Seuratuista toimialoista kaikki olivat laskussa: henkilöstövuokraus (-12,3 %), rakentaminen (-11,2 %), viestintä- ja tietotekniikka (-9,9 %), teollisuus (-7,1 %), majoitus- ja ravitsemusala (-6,8 %), kuljetus (-2,8 %) ja kauppa (-2,0 %).
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.
Tutustu tarkemmin
Suhdanneindeksin kuvaliite (pdf)
Suhdanneindeksi
Lisätietoja
Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, p. 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Annika Ekman on nimitetty Ilmarisen sijoitusjohtajaksi25.8.2025 13:24:27 EEST | Tiedote
Ilmarisen hallitus on nimittänyt KTM Annika Ekmanin uudeksi sijoitusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Ekman on toiminut Ilmarisen osakejohtajana vuodesta 2015 lähtien. Ekman aloittaa uudessa tehtävässä 1.9.2025.
Ilmarisen suhdanneindeksi: kaksivuotinen laskukierre jatkuu – elpyminen vaatii lisäpotkua15.8.2025 08:28:31 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä väheni heinäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,3 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Suhdanneindeksi on nyt laskenut jo kahden vuoden ajan, eikä elpymisen merkit vieläkään ole riittäviä, vaikka teollisuudessa nähtiinkin pientä kasvua.
Avkastningen på Ilmarinens placeringar var 2,1 procent – solvensen stark och kostnadseffektiviteten på en god nivå14.8.2025 14:09:21 EEST | Tiedote
Ilmarinens placeringar genererade 2,1 procent i januari–juni, dvs. 1,3 miljarder euro. Investeringstillgångarna växte till 64,0 miljarder euro och solvenskapitalet till 14,0 miljarder euro. Kostnadseffektiviteten syns som förmånligare försäkringspremier för våra kunder.
Return on Ilmarinen’s investments was 2.1 per cent – solvency was strong and cost-effectiveness at a good level14.8.2025 14:06:44 EEST | Tiedote
The return on Ilmarinen’s investments was 2.1 per cent in January–June, or EUR 1.3 billion. Investment assets increased to EUR 64.0 billion and solvency capital to EUR 14.0 billion. This cost-effectiveness translates into lower premiums for clients.
Ilmarisen sijoituksille 2,1 prosentin tuotto – vakavaraisuus on vahva ja kustannustehokkuus hyvällä tasolla14.8.2025 14:02:33 EEST | Tiedote
Ilmarisen sijoitukset tuottivat tammi-kesäkuussa 2,1 prosenttia eli 1,3 miljardia euroa. Sijoitusvarat kasvoivat 64,0 miljardiin euroon ja vakavaraisuuspääoma 14,0 miljardiin euroon. Kustannustehokkuus näkyy asiakkaille edullisempina vakuutusmaksuina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme