DNA voitti Suomen laatupalkinnon
DNA voitti Suomen laatupalkinnon tunnustuksena erinomaisuudesta ja kestävän kilpailukyvyn rakentamisesta. Palkinnon perusteissa todetaan DNA:n erityisvahvuuksiksi asiakaskeskeisyys ja kyky johtaa strategia ylätasolta käytännön tavoitteiksi ja edelleen hyviin tuloksiin.

Suomen Laatuyhdistyksen Laatupalkinto on tunnustus erinomaisuudesta ja kestävästä kilpailukyvystä. Laatupalkinto perustuu kansainväliseen EFQM-mallilla (European Foundation for Quality Management) tehtyyn riippumattoman asiantuntijaryhmän perusteelliseen organisaation toiminnan arviointiin.
”Koko liiketoiminnan kattavassa laatuarvioinnissa DNA:n operatiivinen laatutaso ja suorituskyky selvitettiin perusteellisesti. Arviointiryhmä totesi DNA:n olevan voimakkaasti arvojohdettu yhtiö, jossa henkilöstö on sitoutunut yrityksen arvoihin ja arvot, eli nopea, mutkaton ja rohkea, näkyvät toiminnassa laajasti”, kertoo DNA:n toimitusjohtaja Jussi Tolvanen.
Tunnustuksen pohjana kattava laatuarviointi
”Arvioinnissa haastatellaan kymmeniä henkilöitä ja perehdytään organisaation prosesseihin, ja sen avulla voidaan todentaa organisaation toiminnan taso, joka sitten pisteytetään. Korkean pistemäärän saavuttaminen onnistuu vain harvoilta organisaatioilta. Laatupalkinto on tunnustus Suomen parhaalle organisaatiolle, joka on onnistunut toteuttamaan strategiaansa todennettavasti erinomaisella tavalla”, kertoo Suomen Laatuyhdistyksen toimitusjohtaja Juha Ylä-Autio.
”Jatkuva toiminnan kehittäminen asiakkaidemme hyväksi on meidän DNA:ssamme. Olemme laatumatkalla, ja teemme jatkuvasti töitä yltääksemme aina vain parempiin tuloksiin. Tästä upeasta tunnustuksesta kiitos kuuluu kaikille DNA:laisille”, jatkaa Jussi Tolvanen.
Laatupalkinnon arviointiryhmän perustelut
Arviointiryhmä toteaa perusteluissaan, että DNA:n erityisiä vahvuuksia ovat asiakaskeskeisyys ja kyky johtaa strategia ylätasolta käytännön tavoitteiksi arjen tekemiseen ja edelleen tuloksiin. Lisäksi DNA:n organisaatiokulttuuri vakuutti. Kolme arvoa - nopea, rohkea, mutkaton – ovat läsnä DNA:laisten ajattelussa ja toiminnassa. Arvot näkyvät sekä asiakkaiden että työntekijöiden kohtelussa. DNA on oivallinen esimerkki EFQM-mallin mukaisesta kolmen peruspilarin eli suunnan, toiminnan ja tulosten nivoutumisesta. Yhtiö palkittiin Suomen laatupalkinnolla, Tasavallan presidentti Sauli Niinistön allekirjoittamalla kunniakirjalla sekä Suomen Messusäätiön myöntämällä 10 000 euron rahapalkinnolla.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jussi Tolvanen, DNA Oyj, puh. 044 044 1000, jussi.tolvanen@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 997 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi - http://www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Koululaistutkimus: vanhempien huoli pienten lasten älypuhelimista heräsi – ruutuaikaa rajoitetaan nyt kiihtyvällä tahdilla7.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Suurin osa vanhemmista rajoittaa 5–12-vuotiaiden lastensa puhelimella viettämää aikaa tavalla tai toisella, selviää DNA:n teettämästä Koululaistutkimuksesta. Siitä huolimatta reilu kolmannes 5–12-vuotiaista viettää puhelimillaan 2–4 tuntia päivässä. Perheissä, joissa lapselle on päätetty hankkia puhelin yhteydenpitoa varten, on entistä useammin päädytty kellopuhelimeen. Kellopuhelimella on helppo rajoittaa lapsen älylaitteilla viettämää aikaa, mutta myös lykätä lapsen oman älylaitteen hankintaa.
School Survey: parents concerned about young children’s smartphone use – screen time is now being restricted at an accelerating rate7.8.2025 09:00:00 EEST | Press release
According to a School Survey commissioned by DNA, most parents limit the amount of time that children aged 5–12 can spend on their phones in one way or another. However, in spite of this, just over a third of 5–12-year-olds spend 2–4 hours a day on their phones. More and more families who want their children to have a phone for contact purposes have decided to get a smartwatch meant for kids. A smartwatch is an easy way to both limit the amount of time a child spends on smart devices and to postpone the purchase of their first smartphone.
DNA:n heinäkuun 2025 myydyimmät puhelimet ja älykellot1.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
DNA:n heinäkuun puhelinmyynnissä näkyi vahvasti edessä siintävä koulujen aloitus. Vaikka nuoremmille koululaisille hankittujen laitteiden osalta kellopuhelinten suosio kasvaa voimakkaasti, on myös uusia puhelimia ostettu kesällä monelle vanhemmalle koululaiselle. Heinäkuussa myydyimpien älykellojen listan kärkeen nousi toistamiseen lasten kellopuhelin Xplora XGO2.
DNA:lta jopa 120 miljoonan euron valokuituinvestointi – kaikkien asiakastaloyhtiöiden liittymät uudistetaan vuoteen 2028 mennessä18.7.2025 08:32:00 EEST | Tiedote
DNA toteuttaa laajan kuituinvestoinnin, jossa yhtiö tuo valokuidun kaikkiin nykyisiin asiakastaloyhtiöihin vuoteen 2028 mennessä. Päätös on merkittävä investointi suomalaisen tietoliikenneinfrastruktuurin kehittämiseen. DNA arvioi investointitason yltävän kolmen vuoden aikana jopa yli 120 miljoonaan euroon. Päätös heijastaa DNA:n pitkäjänteistä ja johdonmukaista investointilinjaa kuituverkkoihin.
DNA unveils ambitious 120-million-euro investment in fiber – comprehensive upgrades for all customer housing associations by 202818.7.2025 08:32:00 EEST | Press release
DNA is launching a comprehensive fiber investment plan that will bring fiber optics to all existing customer housing companies by 2028. This decision represents a significant investment in the development of Finnish telecommunications infrastructure. DNA estimates that the investment level exceeds EUR 120 million over the next three years. This decision reflects DNA's long-term and consistent investment strategy in fiber networks.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme