Tapio Korpeinen valittiin Metsäteollisuus ry:n uudeksi puheenjohtajaksi
UPM-Kymmene Oyj:n talous- ja rahoitusjohtaja, UPM Energy liiketoiminta-alueen johtaja Tapio Korpeinen on valittu Metsäteollisuus ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä ja Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström valittiin varapuheenjohtajiksi.

Metsäteollisuus ry valitsi Tapio Korpeisen yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi. Korpeinen on UPM-Kymmene Oyj:n talous- ja rahoitusjohtaja ja UPM Energy liiketoiminta-alueen johtaja.
Korpeinen korosti metsäteollisuuden merkittävää, yli suhdannevaihtelujen kantavaa roolia suomalaisen hyvinvoinnin perustana.
- Metsäsektori on ollut korvaamaton kivijalka Suomen talouden hyvinä ja huonoina aikoina. Toimialan arvoketjut ovat kotimaassa, alalla on ratkaisuja globaaleihin haasteisiin, ja jos alan pitkän ajan kilpailukyvystä pidetään huolta, on meillä hyvät edellytykset katsoa tulevaan, Korpeinen sanoi.
Syyskokous päätti myös, että vuonna 2024 Metsäteollisuus ry:n hallituksessa on 23 jäsentä. Uusina jäseninä hallitukseen nousevat Tervakoski Oy:n toimitusjohtaja Christopher Diesen, Pankaboard Oyj:n vt. toimitusjohtaja Pasi Piiparinen, Stora Enso Oyj:n toimitusjohtaja Hans Sohlström sekä Pölkky Oy:n toimitusjohtaja Jari Suominen.
Puheenjohtajiston vuonna 2024 muodostavat puheenjohtaja Tapio Korpeinen sekä varapuheenjohtajat pääjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Group ja toimitusjohtaja Hans Sohlström, Stora Enso Oyj.
Metsäteollisuus ry:n hallitus 2024
Toimitusjohtaja Christopher, DiesenTervakoski Oy
Toimitusjohtaja Juha Halminen, Corex Finland Oy
Sidosryhmäjohtaja Pirkko Harrela, UPM-Kymmene Oyj
Pääjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Group
Toimitusjohtaja Esa Kaikkonen, Metsä Tissue Oyj
Tuotantojohtaja Juha-Pekka Kaivola, Jujo Thermal Oy
Toimitusjohtaja Ville Kopra, Versowood Oy
Talous- ja rahoitusjohtaja, UPM Energy
liiketoiminta-alueen johtaja Tapio Korpeinen, UPM-Kymmene Oyj
Toimitusjohtaja Juha Koukka, Mondi Powerflute Oy
Toimitusjohtaja Juha Kuusisto, Veljet Kuusisto Oy
Toimitusjohtaja Henrik Nieminen, Tornator Oyj
Toimitusjohtaja Tuomo Pappila, Billerud Finland Oy
Talousjohtaja, varatoimitusjohtaja ja maajohtaja Seppo Parvi, Stora Enso Oyj
Vt. toimitusjohtaja Pasi Piiparinen, Pankaboard Oyj
Toimitusjohtaja Kasperi Pitkäkangas, Haapajärven Ha-Sa Oy
Toimitusjohtaja Tommi Ruha, Kuhmo Oy
Director Kirkniemi Mill Martti Savelainen, Sappi Finland Operations Oy
Toimitusjohtaja Hans Sohlström, Stora Enso Oyj
Toimitusjohtaja Jari Suominen, Pölkky Oy
Toimitusjohtaja Päivi Suutari, MM Kotkamills Oy
Toimitusjohtaja Arto Tiitinen, Puusepänteollisuus ry
Toimitusjohtaja Ari Viinikkala, DS Smith, Packaging Division, Finland
Toimitusjohtaja Sakari Wallin, Suomen Kuitulevy Oy
Puheenjohtajisto
Puheenjohtaja: Talous- ja rahoitusjohtaja, UPM Energy liiketoiminta-alueen johtaja Tapio Korpeinen, UPM-Kymmene Oyj
Varapuheenjohtaja: Pääjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Group
Varapuheenjohtaja: Toimitusjohtaja Hans Sohlström, Stora Enso Oyj
Muut työvaliokunnan jäsenet
Toimitusjohtaja Christopher Diesen, Tervakoski Oy
Toimitusjohtaja Ville Kopra, Versowood Oy
Toimitusjohtaja Tommi Ruha, Kuhmo Oy
Director Kirkniemi Mill Martti Savelainen, Sappi Finland Operations Oy
LISÄTIEDOT:
Paula Lehtomäki, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, +358 9132 6600
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Kehysriihessä askelia oikeaan suuntaan24.4.2025 09:17:04 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten teiden rahoituksen kunnossapidon uusi malli.
Alkuvuosi toi hyvän vireen puukauppaan22.4.2025 13:31:24 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on yhdeksän prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna määrä on 15 prosenttia suurempi. Tammi-maaliskuussa kuitupuun ostomäärä oli 3,9 miljoonaa kuutiota ja tukkien ostomäärä 3,5 miljoonaa kuutiota. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna kuitupuun ostomäärä oli seitsemän prosenttia suurempi ja tukkien ostomäärä 15 prosenttia suurempi. Raakapuukustannukset pysyivät korkealla tasolla Kantohinnat olivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten. Edellisen vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna havutukkien kantohinnat olivat alkuvuodesta 12–14 prosenttia, koivutukin kahdeksan prosenttia ja kuitupuun kantohinta 22 prosenttia korkeammat. Tammi-maaliskuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 81 euroa kuutiolta, hinnan vaihdellessa alueittain ja hakkuutavoitt
Geopolitiikka haastaa suomalaista teollisuutta – kehysriihessä teollisuuspolitiikka on nostettava päätöksenteon kärkeen16.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Vientiteollisuus eli Teknologiateollisuus, Metsäteollisuus ja Kemianteollisuus sekä Energiateollisuus vaativat teollisuuspolitiikan nostamista poliittisen päätöksenteon keskiöön kehysriihessä. Jatkuva geopoliittinen murros, viimeisimpänä Yhdysvaltain ilmoittamat tullit, iskee kipeästi Suomen suurimpiin teollisuuden aloihin ja alleviivaa vahvan teollisuuspolitiikan merkitystä poliittisessa päätöksenteossa.
Aktiivisella metsänhoidolla kasvu ylös ja tuhot alas - ilmasto kiittää15.4.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Luonnonvarakeskuksen tuoreet, vuoteen 2055 ulottuvat skenaariolaskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle. Luken hiilineutraalisuutta koskevasta selvityksestä puolestaan nähdään, että hiilinielut häviävät kahden erillisen tulevaisuuden skenaarion välillä, vaikka ennuste hakkuista pysyy samana.
Mediakutsu: Aktiivisella metsänhoidolla kasvu ylös ja tuhot alas - ilmasto kiittää!14.4.2025 12:13:03 EEST | Kutsu
Suomalaisiin metsiin kohdistuu monenlaisia odotuksia, mutta niiden tilasta ja roolista ilmastonmuutoksen keskellä ei ole aina helppo muodostaa selkeää kuvaa. Metsäteollisuus vastaa ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin haasteisiin monin eri ratkaisuin ja teollisuuden ilmastotiekartta kokoaa yhteen toimialan ajankohtaista tutkimustietoa ja konkreettisia toimenpiteitä. Tervetuloa kuulemaan aiheesta lisää Metsäteollisuus ry:n ilmastotiekartan metsien kasvuskenaarion julkistustilaisuuteen huomenna tiistaina 15.4.2025 klo 12.30–14.15. Tilaisuudessa pureudutaan metsiemme kasvuun vaikuttaviin tekijöihin ja uhkakuviin tuoreimman tutkimustiedon valossa. Puhujina tilaisuudessa ovat maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah, professori Hubert Hasenauer (Bokun yliopisto, Itävalta) ja tutkimusprofessori Jari Hynynen (Luonnonvarakeskus). Tilaisuus järjestetään Tieteiden talolla Helsingissä (Kirkkokatu 6). Ennen ohjelman alkua osallistujille on tarjolla lounas (klo 11.30 alkaen). OHJELMA 11.30–12.30 Lou
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme