Rakennusmateriaalien uudelleenkäytön asiantuntija Sonja Laasonen on Vuoden nuori konsultti 2023
A-Insinöörien kestävän rakentamisen asiantuntija Sonja Laasonen on valittu Vuoden nuoreksi konsultiksi. Suunnittelu- ja konsultointialan toimialajärjestö SKOL ry:n palkitsema nuori osaaja on perehtynyt myös rakennusten purettavaksi suunnitteluun.
A-Insinöörien kestävän rakentamisen asiantuntija Sonja Laasonen, 25 v., on valittu Vuoden nuoreksi konsultiksi kymmenen finalistin joukosta. Kunniamaininnan kilpailussa saivat infrasuunnittelija Iiro Ristikankare WSP Finlandilta sekä katu- ja vesihuoltosuunnittelija Oona Tiitinen AFRYltä. Voittajat julkistettiin SKOLin syysseminaarissa 16.11.2023.
Vuonna 2023 rakennustekniikan diplomi-insinööriksi valmistunut Sonja Laasonen on perehtynyt erityisesti rakennusmateriaalien kierrätykseen ja purettavaksi suunnitteluun. Työssään kiertotalouskonsulttina hän muun muassa järjestää rakennushankkeiden suunnittelutiimeille työpajoja, joissa arkkitehti-, rakenne- ja talotekniikan suunnittelijat etsivät yhdessä tapoja käyttää vanhojen purettavien kohteiden materiaaleja uudelleen uudisrakennuksissa.
– Rakennustuotteiden ja rakenneosien uudelleenkäyttö on vielä todella vähäistä. Vain joitakin prosentteja purkumateriaaleista päätyy sellaisenaan uuteen käyttöön. Kierrätettävyyden toteutuminen merkitsee hankkeelle yhä lisäkustannuksia, kun asian pitäisi olla päinvastoin, Sonja Laasonen toteaa.
– Tulevaisuuden kannalta rakennusalan olisi tärkeää löytää toimintamallit, joiden kautta materiaalien kierrätys tulee taloudellisesti kannattavaksi, vuoden nuori konsultti korostaa.
Purettavaksi suunnittelussa kierrätys otetaan lähtökohdaksi
Sonja Laasosen erityisosaamista on rakennusten purettavuus eli ehjänä purkaminen, jolla vähennetään neitseellisten materiaalien tarvetta ja päästöjä rakentamisessa. Käsite sisältyy uutena tulossa olevaan rakentamislakiin. Diplomityössään Laasonen tutki purettavaksi suunnittelun edellytyksiä puurakentamisessa ja loi sille kotimaista kriteeristöä ja käsitteistöä.
– Purettavaksi suunnittelu edustaa kokonaan uutta lähtökohtaa suunnittelutyössä. Sillä mahdollistetaan, että rakennusosa pystytään purkamaan ehjänä. Tällä hetkellä olemme tasolla nolla teräsrakenteita ja joitakin ontelolaattapilotteja lukuun ottamatta, Laasonen sanoo.
Käytännössä purettavuus tarkoittaa suunnittelussa muun muassa rakenteiden nostotekniikan huomiointia, liitosrakenteisiin pääsyn mahdollistamista ja ylipäätään yksinkertaista suunnittelua, jossa liitoskohtia tarvitaan vähän. Esivalmistusasteen kasvattaminen on tärkeä osa purettavuutta ja sen myötä uudelleenkäytön mahdollistamista.
– Haluan, että Suomessa säilyisi neljä vuodenaikaa. Sitä meidän täytyy yrittää ottamalla rohkeita harppauksia kohti kestävämpää, vähähiilistä rakentamista, Laasonen toteaa.
Sonja Laasonen työskentelee A-Insinöörien rakennusterveyden ja kestävän rakentamisen yksikössä. Kiertotaloustiimin konsulttipalveluihin kuuluvat muun muassa purkukartoitukset. Niissä selvitetään rakennusten purun yhteydessä kaikki syntyvät jätemäärät ja niiden parhaat mahdolliset lajittelutavat sekä uusiokäytön muodot.
Tiimin projektipäällikkö, kestävän kehityksen ja kiertotalouden asiantuntija Elli Kinnunen palkittiin tänä vuonna parhaana suomalaisena kunniamaininnalla alan kansainvälisessä EFCA Future Leaders -kilpailussa.
Vuoden nuori konsultti on suunnittelu- ja konsulttialan kilpailu, jossa jaetaan tunnustusta innovatiivisille ja lahjakkaille nuorille osaajille. SKOL on järjestänyt alalla arvostetun kilpailun vuosittain vuodesta 2014 lähtien.
Yhteyshenkilöt
Sonja Laasonen, kestävän rakentamisen asiantuntija
puh. 041 731 7992
sonja.laasonen@ains.fi
Elli Kinnunen, projektipäällikkö, kestävän kehityksen teknologiavastaava
puh. 040 620 5076
elli.kinnunen@ains.fi
Kuvat
Tietoa julkaisijasta
A-Insinöörit (AINS Group) on suomalainen, ennakkoluuloton kiinteistö- ja rakennusalan suunnittelu- ja konsulttitalo. Luomme yhdessä parasta rakennettua ympäristöä ja haastamme koko alaa uudistumaan kestävästi. 1 300 hengen asiantuntijayhteisömme tarjoaa kiinteistö- ja rakennushankkeisiin kaikki suunnittelu- ja projektijohtopalvelut kuudella liiketoiminta-alueella: rakennuttaminen, arkkitehtisuunnittelu, rakennesuunnittelu, korjaussuunnittelu, teollisuus- ja talotekniikka sekä yhdyskunta- ja ympäristösuunnittelu. Toimimme 19 toimipisteessä Suomessa ja kansainvälisesti.
A-Insinöörit – ihmisiä, joiden kanssa rakennat rohkeasti parempaa. www.ains.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-Insinöörit Oy
Vaasaan valmistui tulevaisuuden lämpölaitos – jätevedestä lämpöä omakotitaloihin22.4.2024 07:48:53 EEST | Tiedote
Påttin lämpöpumppulaitoksen edistyksellinen tekniikka tuottaa puhdistetusta jätevedestä lämpöä jopa kahteen tuhanteen omakotitaloon. Laitos on malliesimerkki teollisuuden hukkalämmön hyödyntämisestä, joka avaa laajoja mahdollisuuksia teollisuudelle. Elomatic ja A-Insinöörit vastasivat toteutuksesta EMPC-mallilla.
Kuopioon suunnitellaan uusi Pirtin alakoulu oppilaiden ja opettajien ehdoilla – koulu yhdistää perinteisiä ja nykyaikaisia oppimisympäristöjä18.4.2024 08:03:30 EEST | Tiedote
Pirtin uutta koulua suunnitellaan yhdessä koulun henkilöstön ja oppilaiden kanssa. Uudenlaisia yhteistyön muotoja sisältävä toteutustapa tuo koulun henkilöstön, rakennuksen suunnittelijat ja urakoitsijat saman pöydän ääreen koko koulun rakentumisen ajan.
Juha Valtari A-Insinöörien rakennesuunnittelun toimialajohtajaksi8.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
A-Insinöörien rakennesuunnittelu-toimialan johtajana aloittaa Juha Valtari.
A-Insinöörien kasvu jatkui poikkeuksellisessa markkinatilanteessa22.3.2024 09:30:17 EET | Tiedote
A-Insinöörit-konsernin (AINS Group) liikevaihto jatkoi kasvuaan vuonna 2023, mutta toiminnan kannattavuus heikkeni haastavassa markkinatilanteessa. Rakennetun ympäristön monialaisen asiantuntijayhtiön vahvuuksia ovat toisiaan täydentävät palvelualueet sekä hyvään asiakaskokemukseen keskittyminen.
Turun Runosmäkeen valmistui monitoimitalo Riimi – uusi kylätalo kokoaa kirkon ja kaupungin saman katon alle13.3.2024 13:56:09 EET | Tiedote
Turkuun valmistunut monitoimitalo Riimi on Suomessa ainutlaatuinen rakennus, jossa yhdistyvät seurakunnan toiminnot ja kaupungin palvelut. Arkkitehtuuriltaan moderni Riimi tuo raikkaan tuulahduksen Runosmäen 1970-luvun lähiöön. Kylätalon ja kirkon torni kohoaa 16 metriin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme